Lommilaan ei tule hypermarkettia

18.3.2010

Espoon Lommilaan ei näillä näkymin nouse hypermarkettia, josta on väännetty kaupungin valtuustoryhmien kesken lähes kymmenen vuotta.

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta torppasi hankkeen eilen keskiviikkona palauttamalla sen kaupungin virkamiesten käsittelyyn sillä ohjeistuksella, että Lommilaan ei saa tulla isoja automarketteja, kuten Prismaa tai Citymarkettia.

"Pyrimme siihen, että päivittäistavarapalvelut keskittyvät Espoon aseman seudulle ja tilaa vievä, kuten huonekalukauppa, Lommilaan", sanoo lautakunnan varapuheenjohtaja Tiina Elo (vihr).

Elon mukaan kyseessä on vahvasti periaatteellinen asia vihreille.

"Vihreiden vaaliteema on ainakin kaksissa kuntavaaleissa ollut, että ei hypermarketteja Lommilaan. Jos se nyt saadaan estettyä, pidän sitä isona voittona meille."

Kauppakeskussuunnitelma on 110 000 kerrosneliötä. Kaupunkisuunnittelulautakunnan mukaan kauppakeskusta saa ensimmäisessä vaiheessa rakentaa 60 000 kerrosneliötä ja vasta myöhemmin laajentaa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.