Luomu menee kuumille kiville
Luonnonmukaisesti tuotetut elintarvikkeet käyvät hyvin kaupaksi. S-ryhmässä luomu on nyt myynniltään kaikkein nopeimmin kasvava tuoteryhmä. Luomutuotteiden myynti on kasvanut tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana 50 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
"Kasvu on kiihtynyt kiihtymistään loppuvuotta kohti. Voimakkaan myynninkasvun aikaa on eletty nyt noin puolitoista vuotta", kertoo S-ryhmän valikoimajohtaja ja Pro Luomun hallituksen puheenjohtaja Ilkka Alarotu.
S-kaupat ovat laajentaneet luomutuotevalikoimaansa rajusti. Pelkästään tänä vuonna S-ryhmän ruokakauppojen valikoimiin on tullut 400 uutta luomutuotetta.
Myös K-ruokakauppojen luomutuotteiden myynti on harpannut ylöspäin tänä vuonna. Keskon oman Pirkka-tuotesarjan myynnistä luomun osuus on jo suurempi kuin luomun myyntiosuus keskimäärin kaikissa tuotteissa.
Luomu- ja lähiruuan osuuden kasvattaminen on yksi hallituksen maatalouspolitiikan tavoitteista, jonka toteuttamiseen on eilen julkaistussa talousarvioesityksessä varattu 1,6 miljoonaa euroa.
Maaliskuussa perustettu Pro Luomu on anonut maa- ja metsätalousministeriöltä 1,3 miljoonan euron avustusta toimintaansa. Ministeriö tekee päätöksen rahoituksesta kuukauden kuluessa.
Nyt vietetään luomuviikkoa.
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti