Lupa annettu: Vihreiden logo ja ohjelmat ovat nyt vapaata riistaa

22.3.2011

Vihreät on vapauttanut poliittiset ohjelmansa vapaaseen käyttöön Creative Commons 0 -julkaisulisenssillä. Se tarkoittaa, että vihreiden nykyisiä ja tulevia politiikkaohjelmia saa kopioida, lainata, muokata ja hyödyntää vapaasti ja kaikkialla ilman, että edes lähdettä tarvitsee mainita.

Kesää odotellessa. Timo Soinin sutkautus toi tötteröhatun tämän leijonan päähän.

Kuva: Vihreät

Vapauttaminen on samalla kannanotto demarien vaalijulisteisiin, joissa ”omitaan” työn ja oikeudenmukaisuuden käsitteet copyright-symbolilla.

”Aatteiden ja ajatusten omistajaksi pyrkiminen on sdp:ltä höperö siirto aikana, jolloin avoimuus, sosiaalinen media, vapaat ohjelmistot ja osallistumistalous ovat uuden työn perustekijöitä”, kansanedustaja Jyrki Kasvi sanoo vihreiden tiedotteessa.

Hänen mukaansa tiedon yhteisöllinen jakaminen on arkea Facebookin, Twitterin ja Wikipedian käyttäjille.

”Samalla yhteisöllisyyden periaatteella toimii parhaimmillaan myös politiikka: toinen toisiamme täydentäen saavutamme parempia lopputuloksia kuin yksin puurtamalla. Siksi ohjelmiamme saa kopioida copy-paste -menetelmällä minne tahansa, vaikka suoraan hallitusohjelmaan”, Kasvi sanoo.

Vihreät altistavat myös kampanjailmeensä yleisön muokkauksille. Puolueen sivuilla voi äänestää suosikkiaan kahdeksasta muokatusta leijonalogosta. Vaihtoehtoisesti kuka tahansa voi tuunata oman leijonansa ja lähettää sen ehdolle.

Juttua on päivitetty klo 11.16. Demarien kampanjaa koskevaan kappaleeseen on lisätty lainausmerkit omia-verbin ympärille.

Ei toimi copypastella

Anonymous | 22.03.2011 11:37

Luovan työn tekijänä olen todella huolestunut J. J. Kasvin edustamasta linjasta. Kuka maksaa taiteilijalle puurohiutaleet, jos vuosikausien puurtaminen kuitataan yhdessä sekunnissa copypastella. Pitäisikö kaikkien elää perustulolla? J. J. Kasvi ilmeisesti elää maailmassa, jossa kaikilla on rikas puoliso tai perittyä omaisuutta liiaksi saakka, jotta voi harjoittaa luovaa toimintaa ilman korvausta.

Korjaus!

Bengt Gustafsson | 22.03.2011 11:41

Vihreän langan taso laskee näemmä kuin lehmän häntä. Perusteeton kilpailijan lokaaminen on valitettava kehityssuunta ennen laadukkaalle lehdelle.

Tässä suora lainaus demareiden Jungnerilta: "mainoksissa esiintyvä ympyröity c-kirjain ei suinkaan tarkoita, että SDP haluaisi omia esittämiään teesejä, vaan ne ovat vapaasti muiden puolueiden lainattavissa. Hänen mielestään niitä pitäisi kuitenkin käyttää alkuperäisessä merkityksessään eikä väännellä." Lähde: MTV3 10.3.2011.

Valtion vaakunaleijona raiskattavana

Töhrintää | 22.03.2011 12:17

Vihreiden on syytä katsoa vakavasti peiliin.
Voiko valtiollisia tunnuksia kehottaa töhrimään?
Tämä kommentti jäänee sensuuriin, mutta kertoohan se tekojen ja arvojen ristiriidasta.
Saitte tuettua äänestyspäätöstäni pysyvästi.

Jokainen tulkitsee tavallaan

Lasse Leipola | 22.03.2011 12:24

Kiitos kommentista, Bengt. Se, miten Mikael Jungner tuota kampanjaa selittää, ei poista mahdollisuutta toisenlaisiin tulkintoihin. Olisi hauska kuulla, mitä nuo c:t sitten tarkoittavat demarien mielestä jos ei yksinoikeutta.

Tarkoitus ei ollut väittää tässä jutussa, että sdp olisi oikeasti ominut nuo käsitteet itselleen vaan, että se haluaa antaa kampanjallaan sellaisen kuvan. Lisäsin juttuun lainausmerkit selvyyden vuoksi.

Mahtavaa...

Kalle Uusjoki | 22.03.2011 15:31

..kun annatte Suomen Vaakunasta otetun leijonan ja tunnetun internet-uutisjulkaisun sloganin vapaaseen käyttöön. Kuinka Jaloa!

Vihreät eivät ole vihreitä

Kazakstan | 24.03.2011 11:37

Vielä kun vapauttaisitten nimennekin. Olen ymmärtänyt, että Vihreällä liitolla on jopa jonkinlaista oikeusjuttua uuden Vihreän puolueen (http://www.vihreapuolue.fi) kanssa. Ilmeisesti Vihreä liitto luulee kykenevänsä omimaan vihreyden käsitteen politiikassa. Tämä on nykytilanteessa täysin absurdia, kun Vihreä liitto pitää ympäristöteemoja esillä suurinpiirtein yhtä paljon ja yhtä uskottavasti kuin Kokoomus.

Kun ympäristöteemat eivät selvästikään enää kiinnosta (sosiaalihöttö, abstraktit ihmisoikeudet ja sananvapauden rajoittamispyrkimykset ovat Vihreän liiton nykypäivää), niin Vihreän liiton tulisi vaihtaa nimeään ja luovuttaa vihreyden käsite uusille yrittäjille. Creative Commons -lisenssillä tai ilman.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.