Maakuntalehdet: Hallitusneuvotteluiden jättäminen nosti persut suurimmaksi

18.5.2011

Perussuomalaiset on nyt kannatuksella mitattuna Suomen suurin puolue.

Keskisuomalainen ja seitsemän muuta maakuntalehteä teettivät Taloustutkimuksella kyselytutkimuksen, jossa perussuomalaisia kannattaa peräti 22,4 prosenttia vastaajista. Huhtikuun vaaleissa perussuomalaisia äänesti 19,1 prosenttia.

Kakkosen on kokoomus, jonka kannatus on pysynyt jokseenkin ennallaan hieman yli 20 prosentissa.

Eniten kannatustaan on menettänyt keskusta, sillä sitä äänestäisi enää 14,4 prosenttia suomalaisista. Vielä vaaleissa keskustan kannatus oli 15,8 prosenttia. Vihreiden kannatus gallupissa oli 7,4 prosenttia, eli 0,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vaaleissa.

Kysely tehtiin sen jälkeen, kun perussuomalaiset ilmoittivat jättäytyvänsä hallitusneuvottelujen ulkopuolelle. Kaikkien puolueiden kannatukset löytyvät muun muassa Turun Sanomien sivuilta.

Juttuun on päivitetty kokoomuksen, keskustan ja vihreiden kannatus kello 8.50.

Johtopäätöksiä ??

Harska | 18.05.2011 10:39

Missä vaiheessa kansan ääni alkaa vaikuttaa asioiden hoitoon ?

Nyt näyttää että meno jatkuu entisellään, ja samat naamat jatkaa samaa politiikkaa kuin ennen vaalejakin !

Uskomatonta !!

Kepusta tulee keskisuuri puolue

Andersson | 18.05.2011 12:17

Kepusta voi tulla samankokoinen kuin Vasemmistopuolue on - tuollainen 8% puolue. On oikeastaan ihmeellistä, että samaan aikaan kun maaseudulla asuvien määrä on jatkuvasti vähentynyt, Kepu on pystynyt pitämään äänimääränsä 20%:ssa. Joskushan sen piti muuttua ja ilmeisesti nyt on se joskus.

Sauli Niinistö kehiin

Nimetön | 18.05.2011 14:17

Olisko kaikkien puolueiden kannalta sopivin ja lauhkein pääministeri Sauli Niinistö. Jos tilanne ajetaan siihen niin eihän sille mitään mahda. Neljän suurimman puolueen hallitusta arvostelut eivät heilauttaisi paljonkaan. Kaikki antaisivat periksi hieman vaatimuksistaan. Kukaan muu kuin media ei kaipaa suurta ja laajaa oppositiota. Kansa tarvitsee hyviä ja kestäviä päätöksiä seuraavat neljä vuotta.

Perussuomalaisten kannatus 15-30 prosenttia

Nimetön | 19.05.2011 22:48

"Keskisuomalainen ja seitsemän muuta maakuntalehteä teettivät Taloustutkimuksella kyselytutkimuksen, jossa perussuomalaisia kannattaa peräti 22,4 prosenttia vastaajista."

22,4? Tämä tulos on silkkaa hömppää.

Ensinnäkin jo kyselyn tekninen virhemarginaali on parin prosentin luokkaa, joten kannatus on siis 20-25 prosenttia. Kyselyn raakadataan on myös todennäköisesti sovellettu korjauskertoimia, joilla yritetään muuntaa ihmisten kertomat mielipiteet kannatusarvioksi. Näitä kertoimia ei kerrota julkisuuteen, mutta vaalien aikainen kannatusarvion ja tulosten ero osoittaa, että korjaustekijät voivat nykytilanteessa olla täysin, jopa 5 prosenttiyksikköä pielessä. Arvioisin siis perussuomalaisten kannatukseksi pikemmin 15-30 prosenttia.

Reilumpaa tietysti olisi, jos Taloustutkimus ja tilaajat julkaisisivat kyselyn tuloksen ja sen virhemarginaalin eikä jotain hassua hatusta kiskottua lukua.

Perussuomalaiset on jo pitkään ollut kyselyissä kaikkein kannatetuinkin puolue, mutta tämän asian sanominen suoraan näyttää ottavan lujille. Äänestäminen on siinä määrin arpapeliä, että prosentin kymmenyksien ilmoittaminen galluptuloksissa on pelleilyä.

Kansan viesti meni perille?

CxHx | 20.05.2011 10:13

Tuo tutkimus kertoo sen tosiasian, että ilman sdp:n myötäilyjä persujen suuntaan portugaliasiassa sdp olisi kokenut samanlaisen vaalitappion kuin keskusta. Seuraus olisi ollut nyt gallupin tulos eli persut suurin puolue ja hallitustunnustelija soini. Vallitsevassa tilanteessa kokoomus jäi häviäjistä suurimmaksi puolueeksi ja kataisella on kova kiima pääministeriksi. Perusjen saama vaalivoitto kuvaa kansan tuntoja ja on selkeä viesti suunnan muutoksen tarpeellisuudesta. Ironista on, että toteutuma on mennä täysin päinvastaiseen suuntaan eli perä edellä puuhun. Vielähän kokomus voisi vaatia vaalin tuloksen perusteella keskustaa apupuolueeksi, niin kansan tahto toteutuisi täysimääräisenä: perus ainoa oppositiopuolue.

Hallitus kaatuu mahdottomuuteensa

MatuDa | 23.05.2011 11:35

Euron kriisi laukeaa reisille kesän loppupuolella ja hallitusrintama repeää vihoviimeistään vuoden päästä. Seurauksena ovat uudet vaalit ja Perussuomalaisten nousu suurimmaksi puolueeksi. Hyvin harvoin on oppositiopolitiikka ollut yhtä helppoa kun se tulee tulevina vuosina olemaan.

Oikeastaan ainoa jännitettävä asia on se, mikä pikkupuolueista lähtee Perusvetoiseen oppositioon ensimmäisenä saadakseen parhaat neuvotteluasetelmat seuraavassa hallituksessa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.