Marja Tyrni ryhtyi kettutytöksi
"Mikä erottaa naalin puudelista?" kysytään eläinsuojelujärjestö Animalian turkistarhauksen vastaisen kampanjan mainoksessa.
15 vuotta aikaa. Muun muassa Huippumalli haussa -voittaja Nanna Grundfeldt vaatii Animalian sivuilla turkistarhatonta Suomea vuoteen 2025 mennessä.
Kuva: AnimaliaAnimalia käynnistää tänään turkistarhauksen vastaisen kampanjan, jota tähdittää muun muassa Putous-sketsisarjasta tuttu Aku Hirviniemi alias Marja Tyrni. Kampanjan tavoitteena on lakkauttaa turkistarhaus Suomessa vuoteen 2025 mennessä.
Kampanjaan osallistuvan lasten- ja nuortenkirjailijan Timo Parvelan mielestä turkistarhaus on jäänne niiltä ajoilta, kun tupakointi oli terveellistä, viina viisasten juoma ja Kekkonen pukeutui karvahattuun.
Hirviniemen ja Parvelan ohella kampanjaa tukee yhteensä sata suomalaista merkkihenkilöä ministereistä elokuvaohjaajiin ja muusikoista professoreihin.
Animalian toiminnanjohtajan Salla Tuomivaaran mukaan turkistarhaus on Suomessa edelleen tabu.
"Moni suomalainen vaikuttaja sanoi tukevansa kampanjaa täydestä sydämestään, mutta pahoitteli, ettei voinut sanoa sitä julkisesti asemansa vuoksi" Tuomivaara kertoo Animalian tiedotteessa.
Tuomivaara peräänkuuluttaa avointa ja rohkeaa keskustelua aiheesta.
Turkistarhaton Suomi- kampanja jalkautuu Helsingin kaduille lauantaina 8. toukokuuta sekä ensi viikon maanantaina 10. ja tiistaina 11. päivä, jolloin Animalian teltalla Lasipalatsilla voi lähettää kansanedustajille turkisaiheisia vetoomuspostikortteja.
Lisää aiheesta:
- Ihmeellistä unelmahöttöä (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Usko on sydämen asia (3.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Mittauksista (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti