Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mauri Pekkarinen haluaa Suomesta biodieselin kärkimaan

21.2.2011 11.38

Saija Räsänen

Suomi tähtää edelläkävijäksi toisen sukupolven biopolttoainetuottajana, sanoi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) Imatralla järjestetyssä Metsätalous uudistuu – biotalous nousee -seminaarissa viikonloppuna.

Tavoitteena on saada Suomeen noin kolme suurta biojalostamoa. Kunkin jalostamon arvioidaan maksaa 400-600 miljoonaa euroa. Hallitus on varannut tarkoitukseen 100 miljoonaa euroa. Lisäksi Suomen on mahdollista saada 100-200 miljoonaa euroa EU-rahoitusta yhteen tai kahteen biodiesel-hankkeeseen.

Tällä hetkellä työ- ja elinkeinoministeriölle on jätetty kolme hakemusta biojalostamon perustamisesta. Hakemuksen ovat jättäneet UPM sekä yhteistyötä tekevät Neste ja Stora-Enso sekä Metsäliitto ja Vapo.

Suomessa biopolttoaineen osuus liikenteen polttoaineessa nousee Pekkarisen mukaan 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, kun EU:n tavoite on vain kymmenen prosenttia.

biotalous  biopolttoaineet 




Viite