Metaanipäästöt kasvavat hälyttävästi

6.11.2008

Ilmakehän metaanipitoisuudet ovat viime vuonna kasvaneet hälyttävästi ympäri maailmaa. Brittiläinen Independent-lehti kertoi lokakuun lopussa tutkimuksesta, jonka mukaan metaani on peräisin Jäämeren pohjasta.

Lisää metaania. Tuula Aalto on havainnut metaanipitoisuuksien kasvun Länsi-Lapissa.

Kuva: Mikael Ahlfors

Merien pohjiin on varastoitunut runsaasti metaania, joka on yli 20 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu. Normaalisti metaani vapautuu merenpohjasta hitaasti ja hajoaa ennen nousua pintaan.

Merentutkimuslaitoksen professorin Matti Perttilän mukaan lämpeneminen voi vapauttaa metaania merenpohjan klatraateista, joihin sitä on varastoitunut tuhansia tonneja. Klatraatti on huokoista jäätä, jonka kiderakenne pitää sisällään metaania.

”Metaania on maailmassa enemmän kuin tunnettuja öljyvaroja. Jos tämä metaani siirtyy ilmakehään, se vahvistaa kasvihuoneilmiötä monikymmenkertaisesti.”

Perttilän mukaan tutkimustuloksiin tulee suhtautua rauhallisesti.

”En tiedä, miten luotettavia tulokset ovat. Mielestäni merivedet eivät vielä ole lämmenneet niin paljon.”

Metaanipitoisuuden nopea kasvu on näkynyt myös Ilmatieteen laitoksen tekemissä mittauksissa Länsi-Lapin Sammaltunturilla. Tutkija Tuula Aallon mukaan merkittävää havainnossa on se, että pitkään samana pysynyt pitoisuus näyttää jatkavan nousuaan.

”Jos syy on vaikkapa se, että ilmaston lämpeneminen on pannut alulle jonkin uuden reaktion, se on tietenkin huolestuttavaa, koska mahdollisuudet vaikuttaa sellaiseen ovat rajalliset.”

Tutkijat ympäri maailmaa ovat etsineet syitä metaanipäästöjen kasvuun eri tahoilta. Osa tutkijoista uskoo, että merenpohjien metaaniklatraattien sulaminen on peruuttamattomasti alkanut. Se on Aallon mielestä ”maailmanlopun skenaario”, ja sen paikkansapitävyydestä ollaan yhä monta mieltä.

Lopullinen syy voi löytyä myös Aasian teollistumisesta, riisinviljelystä, biomassan poltosta tai Venäjän maakaasuputkien vuotamisesta.

”Metaanipäästöjen kasvua tutkitaan kiivaasti. Toivottavasti selityksiä löytyy vuoden parin sisään.”

 

"Kern des Pudels" eli villakoiran ydin

tutkija Pohjanmaalta | 07.11.2008 0:13

Tässä on koko ihmisen aiheuttaman ilmastomuutoksen villakoiran ydin: vapautamme omalla määrällämme ja määrämme toiminnalla hiilidoksia ilmakehään niin paljon, että ilmasto lämpenee niin paljon, että metaaniklatraatit alkavat vapautua ilmakehään. Ihan äsken oli uutinen siitä, kuinka Huippuvuorten ympäröimällä merialueella meri kuplii metaanipurkausten vuoksi, aikaisemmin kerrottiin Siperian ikiroudan sulavan ennen kokemattomalla tavalla ja vapauttavan ikiroutaan sitoutunutta metaania siten, että suolampien vesi ei enää talvella jäädy.

Olemme tilanteessa, jossa ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen aiheuttaa positiivisen takasinkytkennän metaaniklatraattien purkautumisen kautta ja ilmastonmuutos voimistuu meistä riippumattomista tekijöistä johtuen. Ilmastomopo sananmukaisesti karkaa käsistä.

Todella ikävä skenaario. Ilmastonmuutos on suora seuraus väestöjärähdyksestä, meidän globaali määrämme on kasvanut liian suureksi (60 vuodessa 2,5 miljardista 6,8 miljardiin) ja tähän yhdistettynä ns. teollinen kehitys, mahdoton yhtälö. Yksilökohtaisen ekologisen jalanjäljen pienentäminen voi kyllä onnistua, mutta kun samanaikaisesti kasvaa näiden jalanjälkien määrä ekspotentiaalisesti, niin mitä tehdä.

Ainoa ratkaisu olisi pikainen globaali väestönrajoittamisohjelma, mutta se tuntuu olevan vaikea poliittiselle päättäjille, etenkin kun se on moraalisesti mahdoton tosiasia. Koko aihepiiri on TABU.

Onko vielä toivoa, vai onko ihmiskunnan nykymuotoinen peli jo pelattu? Tässä kokonaisuudessa tuntuu turhauttavalta, kun ns. vihreä liike askartelee sellaisten aisioiden kuten purkkien ja pullojen kierrätyksen kanssa tai siitä, onko muovikassia parempi ratkaisu kangaskassi. Ja fundamentaalisista syistä vastustaa ydinvoimaa, joka olisi paras keino ainakin lähitulevaisuudessa estää ilmastonmuutosta.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.