Mielenilmaus Arkadianmäellä: Evira kieltämässä superfoodin?

16.11.2011

Suomen luontaisterveyden liitto luovuttaa kansanedustajille tänään keskiviikkona selvityspyynnön Eviran tulkinnasta, jonka mukaan superfood-termiä ei enää saisi käyttää marjatuotteiden yhteydessä.

Super-mustikka. Mustikka on yksi Suomen luonnon suosituimmista marjoista.

Kuva: SXC

”Tämä on ristiriidassa esimerkiksi elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen Sapuska-hankkeen kanssa, jonka tavoittelee suomalaisille marjoille superfood-statusta”, Suomen luontaisterveyden liiton tiedotteessa todetaan.

Järjestö muistuttaa, että esimerkiksi kymmenen marja-alan yrityksen tavoitteena on rakentaa suomalaisille marjoille superfood-status.

”Miten hanke on mahdollista toteuttaa maassa, jossa on kielletään puhumasta elintarvikkeiden ja ravintolisien terveysvaikutuksista? Monet yritykset ovat joutuneet Eviran toimesta sulkemaan nettisivunsa ja poistamaan terveystiedon sivuiltaan. Eviran toimet vaikuttavat negatiivisesti koko terveystuotealaan ja sen työllisyyteen.”

Järjestön mukaan Eviran toiminta vaarantaa myös kansanperinteen ja kokemusperäisen terveystiedon jakamisen suomalaisille.

”Terveyskaupoissa ei enää voi kertoa tuotteiden terveysvaikutuksista, vaikka niistä olisi tieteellistä näyttöä. Terveyskaupoissa on laaja tietämys rohdosvalmisteista ja ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta.”

Eviran verkkosivuilla kiistetään, että superfood-termin käyttö olisi kielletty.

”Evira ei ole kieltänyt kyseisen termin käyttöä. Sen sijaan Evira on katsonut, että mikäli kyseistä termiä käytetään elintarvikkeiden markkinoinnissa, termin yhteyteen tulee liittää terveysvaikutuksen täsmentävä terveysväite”, sivuilla todetaan.

Eviran mukaan linjaus perustuu EU-säädöksiin.

Juttua on päivitetty kello 11.25 lisäämällä siihen Eviran kanta.

Klikkijournalismia

Niklas Vainio | 16.11.2011 11:08

Miksi Vihreän langan nettijutuissa jatkuvasti käytetään harhaanjohtavia otsikoita ("kieltämässä superfoodin" vs. "kieltämässä superfood-nimityksen")? Olettaisin lehden pitävän journalistisia arvoja sen verran tärkeinä, ettei se lähtisi klikkijournalismin tielle.

Ainakaan minua tämä linja ei enää houkuta klikkailemaan. Jos näen jonkun hätkähdyttävän otsikon Vihreässä langassa, oletan nykyään, ettei sille ole katetta sisällössä.

Antaisin pari esimerkkiä lisää, mutta uutisarkisto ulottuu vain pari viikkoa taaksepäin.

Kiitos palautteesta

Lasse Leipola | 16.11.2011 16:45

Monen muun median tavoin myös Vihreän Langan verkkopalvelussa tavoitellaan mahdollisimman suuria kävijämääriä, minkä vuoksi otsikot muotoillaan usein tehokkaaseen nettimuotoon. Sen seurauksena otsikko ei välttämättä ole aina täysin yksiselitteinen.

Journalistiset arvot ovat meille tärkeitä ja pyrimme aina siihen, että otsikko tavalla tai toisella vastaa jutun sisältöä. Palaute on aina tervetullutta, mutta erityisesti se on tärkeää tällaisissa tilanteissa, joissa juttumme aiheuttaa lukijalle pettymyksen.

Otsikossa vinha perä

Mika Rönkkö | 18.11.2011 8:47

Juttuun valittu otsikko "Evira kieltämässä superfoodin" on aivan oikein. Näin on Eviran nykytulkinnalla käymässä.

Evira kieltää superfood-sanan liittämiseen elintarvikkeeseen, koska se on ns. yleisluontoinen ja täsmentämätön ilmaisu. Jotta superfood-sanaa saisi käyttää, niin elintarvikkeella tulee olla tehty runsaasti kliinisiä tutkimuksia ja EFSAn hyväksymä terveysväite.

Vaikka teoriassa superfood-sana on sallittu, niin Eviran käytännön tulkinta estää sanan käytön.

En ole aikaisemmin törmännyt tilanteeseen, jossa suomalainen viranomainen kieltää vieraskielisen sanan tällaisin perustein.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.