Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Pekka Haavisto.
Ohi on. Entinen presidenttiehdokas Pekka Haavisto kertoi antaneensa kampanjalle kaikkensa eikä jaksanut kirjoittaa Vihreän Langan mielenosoituskylttiin mitään. ”Voimat oli mitoitettu kampanjan mukaan. Minä tai Antonio emme anna näistä aiheista enää yhtään haastattelua.”Mikael Ahlfors

Ohi on. Entinen presidenttiehdokas Pekka Haavisto kertoi antaneensa kampanjalle kaikkensa eikä jaksanut kirjoittaa Vihreän Langan mielenosoituskylttiin mitään. ”Voimat oli mitoitettu kampanjan mukaan. Minä tai Antonio emme anna näistä aiheista enää yhtään haastattelua.”

Pekka Haavisto, asetutko ehdolle vuonna 2018?

10.2.2012 7.39

Laura Häkli

Viimeisessä vaaleja koskevassa haastattelussa presidenttiehdokas kertoo, että tulevaisuudessa hän aikoo sovitella kotimaisia kiistakysymyksiä.

Mistä tämä presidentinvaalikampanja tullaan muistamaan vuosien päästä?

”Teimme kampanjaa poikkeuksellisissa paikoissa. Monet muistavat käynnin Teuvo Hakkaraisen luona, mutta kävimme myös Rovaniemellä kelkkatehtaalla, Oulun saattohoitokodissa, moottoripyörämessuilla, raveissa... Menimme sinne, missä meitä vähiten odotettiin. Kampanja muistetaan varmaan myös siitä, että meillä oli kymmenen projektia päällekkäin. Projekteja, jotka vain syntyivät eikä niitä ohjattu ylhäältä: Fingerporin kakkoskampanja, siksipekka.fi, sosiaalinen media, taiteilijoiden jäähalliprojekti... ”

Sauli Niinistö tuli sinulle tutuksi viime viikkojen aikana, millaisen presidentin Suomi sai?

”Suomi sai presidentin, joka on hyvin kiinnostunut taloudesta. Hallitus sai kovan tukijan tiukalle eurooppalaiselle talouspolitiikalle.”

Mitä tekisit kampanjassa nyt toisin?

”En mitään. Aluksi pelkäsimme, leviääkö kampanja puolueen ulkopuolelle, mutta sitten mukaan tuli Pekka Sutela, joka kysyi, voiko hän tulla mukaan vaikkei ole koskaan äänestänyt vihreitä. Sanoimme, että se on itse asiassa eduksi, ja tajusimme, että kyllä tämä tästä lähtee.”

Olet tullut tunnetuksi sovittelijana ja ulkopolitiikan osaajana. Missä tarvitaan nyt suomalaista neuvotteluosaamista?

”Enontekiön vaalitilaisuuteni oli ensimmäinen kerta, kun saamelaisten ja ei-saamelaisten rintamalinjat kohtasivat ja riidoissa olevat osapuolet puhuivat toisilleen. Olen myös keskustellut romaniryhmien kanssa, jotka eivät tule toimeen keskenään. Taiteilijoiden kanssa jutellessa tajusin, että piraatit ja taideväki ovat lähes sodassa tekijänoikeusasioista. Haluaisin järjestää tilaisuuden, jossa osapuolet pääsisivät todella puhumaan ja sopimaan näistä asioista. Tuntuu, että on monia keskusteluja, jotka jäivät kesken ja joita haluaisin jatkaa. Politiikka voi olla rakentavaa, ei repivää. Ulkoministerin erityisedustajana seuraan edelleen myös Afrikan kriisejä tiiviisti.”

Mitä tästä alkaa?

”Kukaan ei tiedä, mitä tästä alkaa, mutta eiväthän kampanjassa mukana olleet ihmiset toimettomiksi jää. Heissä on paljon potentiaalia ja halua tehdä jotain. Pyrin heitä tässä auttamaan ja heittämään ideoita. Suomi voisi esimerkiksi käyttää enemmän hyväkseen taiteilijoiden goodwillia ihan globaalisti.”

Joko vuoden 2018 presidentinvaalien teemat ovat kirkkaana mielessä?

”Elämää ei voi suunnitella eikä voi tietää, mitä tapahtuu. Jos minulla joskus on ollut jokin intuitio, se on ollut väärä. En tiedä edes, missä olen kuuden tunnin kuluttua, jos pääsen siitä eteenpäin suunnittelemaan elämääni edes kuusi päivää eteenpäin, olen tyytyväinen!”




Viite