Muutokset ravistelevat puolueiden opintokeskuksia
Vihreiden opintokeskus Visiossa tapahtuu ensi vuonna isoja muutoksia. Pitkäaikainen toiminnanjohtaja Anneli Bauters jää kesäkuussa eläkkeelle. Uuden toiminnanjohtajan haku on juuri käynnistetty.
Puolueiden puljut. Klikkaa puolueiden opintokeskuksia esittelevä taulukko suuremmaksi.
Puolueita lähellä olevat sivistys- ja opintokeskukset sekä ajatuspajat ovat muutenkin käymistilassa. Niiden rahoitusta pohditaan oikeusministeriössä vaali- ja puoluerahoituksen uudistamisen yhteydessä. Tarkastelussa on myös nuoriso- ja lapsijärjestöjen valtionapu.
Tähän asti opintokeskukset ovat saaneet valtionosuuksia opetustuntien hinnan ja määrän mukaan. Jos hallituspuolueiden linjaukset toteutuvat, opintokeskusten valtionapu määräytyy jatkossa parlamentaaristen voimasuhteiden perusteella.
Tämä tarkoittaisi isoja muutoksia opintokeskusten valtionapuihin. Visiolle se tietäisi lisärahaa.
Suomen yhdestätoista opintokeskuksesta poliittisiksi on laskettavissa kuusi: Kansallinen sivistysliitto, Kansan sivistystyönliitto, Maaseudun sivistysliitto, Svenska studiecentralen, Työväen sivistysliitto ja Visio.
Opintokeskukset ry:n puheenjohtaja ja Työväen sivistysliiton pääsihteeri Jorma Turunen pitää parlamentaaristen voimasuhteiden mukaan määräytyviä valtionapuja ongelmallisina.
”Suomalaisten opintokeskusten taustat ovat hyvin erilaisia suhteessa poliittisiin puolueisiin. Osa on lähellä puolueita, osalla ei ole lainkaan poliittisia puolueita jäsenjärjestöinään.”
Opintokeskusten jäsenjärjestöissä on esimerkiksi urheiluseuroja ja ammattiliittoja.
Turusen mukaan rahanjakoperusteet ovat aikaisemmin vaihdelleet vuosittain. Myös jaettavan rahan määrä on vaihdellut.
”Aika paljon jakoperusteisiin ovat vaikuttaneet perinteet ja organisaation koko. Muuttujia on ollut paljon. Olisi kiinnostavaa tietää, erotetaanko ei-poliittiset opintokeskukset nyt omaksi ryhmäkseen, jolla on erikseen ihan oma rahapottinsa jaettavanaan.”
Vision toiminnanjohtaja Anneli Bauters ei halua arvioida, miten mahdolliset tukimuutokset vaikuttavat Vision toimintaan.
”Täysin mahdotonta sanoa vielä, se riippuu täysin siitä, mihin tulokseen työryhmä päätyy.”
Opintokeskusten rahoitusta selvittävän Tarastin toimikunnan sihteerin Kaisa Tiusasen mukaan myöntämisperusteita pohtiva työryhmä perustetaan tammikuun alussa.
Työlle on varattu aikaa vain muutama kuukausi. Työryhmän jäseniä ei vielä ole valittu. Tiusanen ei vielä halua ottaa asiaan kantaa.
”Toimikunnalle tulee tiivis työrupeama, sillä kyseessä on laaja kenttä.”
- Ympäristövaikutuksista (12:01)
- Miehille oikeus elää. (11:51)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Urheilu ok, muttei radio Puheessa (5.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









toteutuneet projektit ?
vision muutetaan maalle -projektiin osallistuneena summaan, että
kyllä kannatti . kun olin viikonlopun vieraisilla perheesä, joka oli
muuttanut maalle , niin siihen loppui haaveilut .
isäntä näytti kansiollisia tukihakemuskaavakkeita, jopa risuaidasta oli
haettu ja saatu perinnetukea ; )
välimatkat palveluihin
olivat järkyttävät ja suuri talo kaikin tavoin epäekologinen .
romanttista ja kaunista kyllä oli ...
ja sitten naurattaa työväen sivistysliitto yli kahden miljoonan tuellaan -
kun pääprojekti näyttää olevan eläkkeelle valmistuminen -
niinkuin sdpn jäesnistössä nyt lienee muutenkin yleisin tendenssi .
niin että tuoretta ajattelua sekaan - joltain muulta, kuin
puoluepohjalta !
Kirjoita uusi kommentti