Delfiinijahti jatkuu Japanissa kohuelokuvasta huolimatta
Viime viikolla ensi iltaan tullut elokuva The Cove – meren salaisuus on herättänyt kohua delfiininmetsästyksestä Japanissa. Elokuvan mukaan Japani sallii delfiinien raa’an teurastamisen Taijissa ja niiden elohopeasta myrkyllisen lihan myymisen ruuaksi.
Pelastakaa Flipper! Suurlähetystössä ei uskota, että elokuva aiheuttaa Japanissa kohua.
Kuva: Flickr / pochacco20 (CC-BY-ND)Onko elokuva muuttanut mitään Japanissa, Japanin suurlähetystön kakkosmies, Toshiyuki Iwado?
“Elokuva saa ensi-iltansa Japanissa vasta 21. lokakuuta. Katsotaan, kuinka käy”, Iwado sanoo.
Hän korostaa, ettei hallitus piilottele asiaa millään tavalla ja että ihmisillä on oikeus olla asiasta mitä mieltä haluavat.
Jatkuuko delfiinien tappaminen Taijissa? ”Kyllä.”
Iwadon mukaan delfiinien metsästys on alueellinen asia, joka ei kosketa suurinta osaa japanilaisista.
Hänen mukaansa Japanissa delfiinejä tapetaan perinteisesti ruuaksi, osaltaan uskonnollisten syiden takia.
Mutta jos suurempi osa japanilaisista tietäisi asiasta, järkyttyisivätkö he ja vastustaisivat delfiinijahtia?
“En usko. Me japanilaiset kunnioitamme perinteitä, olivat ne japanilaisia tai eivät. Politisoiminen ei ole oikea tapa käsitellä asiaa”, Iwado sanoo.
Iwado sanoo, että Japani perustaa päätöksensä tieteelliselle näytölle. Hänen mukaansa Taijin delfiinien uhanalaisuudesta ei ole näyttöä, eivätkä väitteet ruuaksi käytettävän delfiininlihan vaarallisen korkeista elohopeapitoisuuksista pidä paikkaansa.
“Me olemme hyvin tarkkoja ruokaturvallisuudesta.”
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Melkoista rasismia. Keitä me
Melkoista rasismia. Keitä me olemme arvostelemaan toisten perinteitä?
Perinteiden kunnioituksesta
Tyttöjen ympärileikkauksiakaan ei sitten varmaan saisi arvostella, koska kuuluvat "toisten perinteeseen"?
Ai, mutta tässähän oli kyse vain eläimistä, tuommoisista sillinnäköisistä - eihän sillä väliä miten silmittömästi niitä kidutetaan!
http://www.thecovemovie.com/home.htm
http://search.japantimes.co.jp/cgi-bin/fl20080330x1.html
Who
Who are we to judge?
Kaikki kulttuurit samanarvoisia
Sillä emmehän näe vihreiden vastustavan halal-teurastustakaan. Päinvastoin.
Eläinrääkkäys osana kulttuuria
"emmehän näe vihreiden vastustavan halal-teurastustakaan. Päinvastoin."
Olisiko linkkiä tällaiseen tietoon? Ainakin minun tuntemani vihreät vastustavat halal-teurastusta ja tietenkin myös vastaavaa kosher-teurastusta. Jos Vihreät puolueena haluaisi tuomita nämä uskonnollisista syistä noudatettavat teurastustavat, olisi tietysti oltava kunnon faktaa siitä, että ne todella ovat eläinsuojelullisesti huonommat vaihtoehdot kuin normaaliteurastus - myös käytännössä. Asia ei ole niin itsestäänselvyys kuin voisi kuvitella. Kulttuuriin sisältyvää eläinrääkkäystä vihreät eivät ole nähdäkseni koskaan puolustaneet, ehkä joitain poikkeusyksilöitä lukuun ottamatta.
Riitta Salmelle
"Jos Vihreät puolueena haluaisi tuomita nämä uskonnollisista syistä noudatettavat teurastustavat, olisi tietysti oltava kunnon faktaa siitä, että ne todella ovat eläinsuojelullisesti huonommat vaihtoehdot kuin normaaliteurastus - myös käytännössä."
Riittääkö kunnon faktaksi se, että kun ihmisiä (tai eläimiä)viillellään kirurgisessa tarkoituksessa, nämä joko nukutetaan tai puudutetaan. Siksi ettei kipu tuntuisi.
Voin kuvitella sellaisen eläimen tuskan ja kauhun, jolta viilletään täysin tajuissaan olevana kurkkuvaltimot auki.
Riittääkö tämä eläinsuojelullisesta näkökulmasta katsottuna faktaksi?
Tainnutusta vaadittava, rituaalin kielto tarpeeton
"Riittääkö tämä eläinsuojelullisesta näkökulmasta katsottuna faktaksi?"
Ei. Jos poliittinen puolue haluaa kieltää jotakin, vaatimuksen on mutu:n sijasta perustuttava mahdollisimman luotettavaan ja objektiiviseen tietoon, tässä tapauksessa lähinnä tieteellisen tutkimuksen tuloksiin. Ne taas eivät ole aivan yksiselitteisiä rituaaliteurastuksen suhteen.
Itse olen kyllä sitä mieltä, että poikkeuslupia eläinten teurastamiseen ilman etukäteistainnutusta ei pitäisi myöntää missään tarkoituksissa, ei myöskään uskonnollisista syistä. Minusta niin Vihreät kuin muutkin puolueet voisivat ryhtyä vaatimaan, että teurastuksessa käytetään aina tainnutusta, vaikkapa sitten sekuntia ennen kurkun auki viiltämistä tai viimeistään samanaikaisesti sen kanssa.
En kuitenkaan pidä juutalaisten ja muslimien harjoittamia rituaaliteurastuksia - Suomessa, valvottuna - läheskään suurimpana epäkohtana, joka teuraseläinten kohteluun ja tehokasvatukseen liittyy. (Eipähän ainakaan ole sitä ongelmaa, että siat joutuisivat elävältä kaltatuiksi...) Paljon kiireellisempääkin korjattavaa löytyy.
Tainnutusta pitäisi vaatia
"Riittääkö tämä eläinsuojelullisesta näkökulmasta katsottuna faktaksi?"
Ei. Jos poliittinen puolue haluaa kieltää jotakin, vaatimuksen on mutu:n sijasta perustuttava mahdollisimman luotettavaan ja objektiiviseen tietoon, tässä tapauksessa lähinnä tieteellisen tutkimuksen tuloksiin. Ne taas eivät ole aivan yksiselitteisiä rituaaliteurastuksen suhteen.
Itse olen kyllä sitä mieltä, että poikkeuslupia eläinten teurastamiseen ilman etukäteistainnutusta ei pitäisi myöntää missään tarkoituksissa, ei myöskään uskonnollisista syistä. Minusta niin Vihreät kuin muutkin puolueet voisivat ryhtyä vaatimaan, että teurastuksessa käytetään aina tainnutusta, vaikkapa sitten sekuntia ennen kurkun auki viiltämistä tai viimeistään samanaikaisesti sen kanssa.
En kuitenkaan pidä juutalaisten ja muslimien harjoittamia rituaaliteurastuksia - Suomessa, valvottuna - läheskään suurimpana epäkohtana, joka teuraseläinten kohteluun ja tehokasvatukseen liittyy. (Eipähän ainakaan ole sitä ongelmaa, että siat joutuisivat elävältä kaltatuiksi...) Paljon kiireellisempääkin korjattavaa löytyy.
HMMMMMMM..
Mietityttää, että kuinkakohan moni on nähnyt kyseisen dokumentin? Ennen kuin uskotte mitä Japanin suurlähettiläs sanoo, kehottaisin katsomaan itse dokumentin.
Se ei kuulu kulttuuriin tai vanhoihin perinteisiin Japanissa ja hyvin harvalla on tietoa mitä Taijissa oikeasti tapahtuu, moni ei edes tiedä, että siellä teurastetaan viattomia eläimiä. Dokumentissa eräs Tokiolainen nainen sanoo, että Japanissa delfiinin lihaa ei pidetä ruokana. Eikä se, että delfiinit eivät ole uhanalaisia ole syy, niiden kiduttamiselle ja teurastamiselle.
Miten delfiinien metsästys voi olla ikivanha perinne Japanissa kun se alkoi vasta Flipper tv-sarjan jälkeen, kun ihmisille tuli suuri tarve seurustella ja ihailla delfiinejä. Eli, delfiinien teurastus EI ole perinne Japanissa. Meidän ei pidä hyväksyä kaikkea vain sen takia, että se on 'vanha peirnne', vaan ottaa selvää itse asiasta. Onko se oikeasti perinne ja tietääkö Japanilaiset asiasta. Ei voi aina uskoa jonkin maan edustajaa vaan siksi, koska hän on sen maan kansalainen. Emme me hyväksyisi jos venäläiset tekisivät jotain vastaavaa, emmekä uskoisi jos he sanoisivat, että se on osa kulttuuria.
Joten ensi kerralla katsokaa materiaali ennen kuin toteatte, että se on OK tai keitä me olemme arvostelemaan.
Katsokaa dokumentti
No niin näsäviisastelijat, eiköhän olisi aika katsoa se dokumentti.
Aivan järkyttävää koko touhu
Aivan järkyttävää koko touhu tuolla japanissa. Itku tuli delfiinien puolesta, vaikka se ei niitä auta. Täysin hirviömäistä porukkaa kun tekevät näin. Sama pitäisi tehdä jokaiselle "kalastajalle", jotka dokumentissa kuvattiin.Tossa ei ole mitään inhimillistä eikä aitoa eikä varsinkaan perinteistä japanin kulttuuriin kuuluvaa:ainoastaan suoranaista eläinrääkkäystä ja julmimmasta päästä. Ettekö todella ihmiset tajua, että tollasta ei saisi tapahtua missään? Uskomatonta jos te jotkut luulette että toi olisi kulttuurista tai perinteestä riippuen hyväksyttävää!!Nimim. Juuso ja Tuna, haloo!!!??? Jos olette todella sitä mieltä, että teurastus saa jatkua niin olette väärällä palstalla siitä puhumassa. Ja mitä ihmettä täällä puidaan suomen Vihreiden asioita? Nyt on kyse viattomista nisäkkäistä, jotka varmasti ovat älykkäämpiä kuin yksikään meistä ihmisistä. Siis en voi ymmärtää jos joku edes kuvittelee puoltavansa delfiinien ja valaidenkin pyyntiä ja millä hinnalla? Eläimet kärsivät suunnatonta kipua ja tuskaa ihmisten takia, rahan ja ruoan takia, josta kaiken hyvän lisäksi saa vielä elohopeamyrkytyksen. Aivan oikein jokaiselle kuka delfiinin lihaa suuhunsa laittaa. Herätkää ihmiset, tämä ei ole oikein missään päin maailmaa!!EI MISSÄÄN! Suomessakin lepsuillaan ja taputetaan päähän kun hakkaa koiransa kuoliaaksi tai jättää hevoset ja lehmät täysin oman onnensa nojaan! Toivoisin yhtä tiukkaan linjaa eläinrääkkäys- ja teurastusasioissa kuin toisen ihmisen tapossa tai kidutuksessa. Milloin meistä on tullut niin välinpitämättömiä, ettemme osaa katsoa omaa napaamme pidemmälle!? Pientä arvostusta ja kunnioitusta myös eläimille!!
Turhaa kärsimystä
Aivan uskomattoman pöyristyttävää toimintaa. Puolustan eläinten oikeuksia viimeiseen asti, ja ne ovat minulle henki ja elämä. Olen valmis hyväksymään sen, että toiset syövät lihaa, NIIN KAUAN KUIN SEN HANKKIMINEN EI TUOTA EPÄINHIMILLISTÄ KÄRSIMYSTÄ ELÄIMELLE JOKA LAUTASELLE JOUTUU. Siihen en ala ottamaan kantaa, kuinka helppoa on saada lihaa jonka vuoksi eläin ei ole kärsinyt, tila tällä palstalla on kuitenkin rajallinen.
Ihminen on lihansyöjä, as we all know. Eläimet metsästävät ja syövät toisiaan kuten ihmisetkin. MUTTA eläin tappaa lähes aina vain kun sen on pakko. Eläin saalistaa ja tappaa selviytyäkseen. Japanilaisten toiminta ei toden totta ole millään tavalla tarpeellista eikä sillä ole selviytymisen kannalta mitään tekemistä. Ei meillä Suomessa, eikä missään muuallakaan tarvitse ajaa eläimiä nurkkaan ja teurastaa niitä hullunkiilto silmissä kun ne pyristelevät kauhuissaan yrittäen päästä karkuun, katsovat kuinka niiden lajitovereita lahdataan yksitellen ja odottavat paniikissa varmaa kuolemaa. Ja kyllä, aivan varmasti eläinkin ymmärtää pelätä kuolemaa.
Missään päin maailmaa tällainen epäinhimillisyys ja raakuus EI ole tarpeellista eikä hyväksyttävää. On raivostuttavaa, että ihminen on ulkoistanut itsensä luonnosta ja nostanut itsensä Jumalan asemaan. Ihmisellä on oikeus surutta teurastaa kaikki eteen tuleva, vain siksi että hän on ihminen. Ihmisellä on oikeus aiheuttaa epäinhimillistä kärsimystä ja pelkoa lempeille eläimille, joista ei ole todellista haittaa kenellekään. Mutta auta armias kun ihminen repii koiraa korvista ja riepottelee sitä miten kerkeää, ja koira sattuu puremaan, niin kyllä silloin ollaan koiraa tappamassa, vaikka se vain puolustaa itseään. Missä on logiikka?
En sano, että kaikille maailman eliöille tulisi myöntää ihmisoikeudet, mutta JOKU RAJA sentään. Tällä tavalla ihmisrotu nimenomaan tuhoaa tämän planeetan. Muut eläimet eivät sitä tee. KUVOTTAVAA.
Kirjoita uusi kommentti