Näillä eväillä vihreät pyrkivät eduskuntaan

23.8.2010

Vihreiden ehdokkaat eduskuntavaaleissa saivat viikko sitten lauantaina käteensä opuksen, jonka avulla puolue aikoo käydä tähän asti ammattimaisimman vaalikampanjansa.

Kartta Arkadianmäelle? Vihreiden vaaliopas antaa käytännön vinkkejä kampanjointiin.

Kuva: Vihreät

Kohti vaalivoittoa Vihreän eduskuntavaaliehdokkaan opas 2011-kirja on tarkoitus jakaa kaikille eduskuntavaaliehdokkaille ja heidän kampanjapäälliköilleen.

Vihreiden kampanjapäällikön Ville Tuomisen mukaan oppaalla pyritään parantamaan vihreiden kampanjaosaamista koko maassa.

”Uskon että oppaan myötä ja sillä draivilla, jolla ihmiset ovat lähteneet vaaleja tekemään, tulemme näkemään todella komeita kampanjoita. Kampanjamme ehdokastasolla tulevat olemaan kovempia kuin koskaan”, Tuominen vakuuttaa.

Toissa viikon lauantaina pidetyn eduskuntavaaliehdokkaiden koulutustapahtuman perusteella Tuominen arvioi, että puolueen vaalityössä on otettu iso askel ammattimaisempaan suuntaan.

”Esimerkiksi ajatus, että kaikissa vaalikampanjoissa on kampanjapäällikkö, ei ollut itsestään selvä neljä vuotta sitten. Nyt on, kuten sekin, että kaikilla ehdokkailla on tukiryhmät.”

Tuomisen arvion mukaan vihreiden ehdokkaiden kampanjabudjetit ovat kasvamassa aiempiin vaaleihin verrattuna. Näin siitä huolimatta, että samaan aikaan monet muut puolueet tuskailevat vaalirahakohun myötä pienentyneen rahoituksen kanssa.

Syyksi hän uskoo sen, että kentällä uskotaan nyt aidosti uusien kansanedustajien läpimenomahdollisuuksiin.

Vihreiden kampanjat nojaavat vahvasti vapaaehtoistyöhön. Ehdokasopas kannustaakin ehdokkaita pyytämään ihmisiä auttamaan vaaleissa ja myös arvostamaan vapaaehtoistyöntekijöiden panosta vapaaehtoistyön hyvällä organisoimisella ja vaikka viemällä vapaaehtoiset pitsalle kampanjoinnin lopuksi.

Oppaassa pureudutaan myös vaalirahoituksen pelisääntöjen muutoksiin, tehokkaaseen kampanjointiin ja tehokkaaseen viestintään. Lisäksi opas tarjoaa makupaloja aiemmin onnistuneista kampanjoista.

Ensimmäisen kerran vihreät teki ehdokasoppaan vuoden 2008 kuntavaaleihin.

Oppaan patenttivastaukset kiperiin kysymyksiin

Onko hallituspaikka vihreille tärkeämpi kuin periaatteet?

”Vihreät haluaa vaikuttaa asioihin ja muuttaa maailmaa. Sitä työtä tehdään ensisijaisesti hallituksessa, kamppailu kerrallaan. Hallituksessa oleminen ei ole itsetarkoitus.”

Eivätkö kaikki puolueet ole nykyään enemmän tai vähemmän vihreitä?

”Monet puhuvat näissäkin vaaleissa vihreitä, mutta teot puuttuvat. Ympäristöpolitiikka on meille konkreettisia, joskus kalliita ja vaikeitakin tekoja, ei vain vaalipuhetta.”

Selittelylle onkin tarvetta

Tapsa | 23.08.2010 12:20

Ammattimaisuutta kyllä tarvitaan - politiikassahan se tarkoittaa ammattimaista selittelyä. Ja sen suhteen vihreillä riittää tekemistä, kuten esimerkiksi nostettu tyhjä hokema osoittaa:

”Vihreät haluaa vaikuttaa asioihin ja muuttaa maailmaa. Sitä työtä tehdään ensisijaisesti hallituksessa, kamppailu kerrallaan. Hallituksessa oleminen ei ole itsetarkoitus.”

Kun vihreät istuvat edelleen tässä yhdessä kaikkien aikojen katastrofaalisimmassa hallituksessa kuin tatit, täytyy päätellä, että heidän tavoitetasonsa on ollut todella matala, tai sitten välineen ja itseisarvon käsitteet ovat menneet pahasti sekaisin.

Vihreät hallituksessa

jussilaari | 23.08.2010 18:36

Vihreät istuvat hallituksessa, joka vannoo jatkuvan taloudellisen kasvun nimiin.

Jatkuva taloudellinen kasvu tarkoittaa kulutuksen jatkuvaa kasvua. Kulutuksen kasvu tarkoittaa uusiutuvien luonnonvarojen loppumista. Kulutuksen kasvu tarkoittaa energian kulutuksen kasvua. Kulutuksen kasvu tarkoittaa jäteongelman kasvua. Kulutuksen kasvu tarkoittaa sademetsien jatkuvaa kutistumista. Kulutuksen kasvu tarkoittaa merien saastumista.

Ikuisuuteen jatkuva taloudellinen kasvu on sitäpaitsi mahdottomuus. Maapallo on pyöreä. Sci-fi -ratkaisut avaruuteen laajenemisesta eivät ole realistisia.

Jos Vihreät olisivat oikeasti huolissaan maapallon tulevaisuudesta, se vastustaisi kaikkinaista taloudellista kasvua. On tekopyhää ja kaksinaismoralistista puhua muka luonnon monimuotoisuuden puolesta ja nousta barrikadeille jonkin suopläntin suojelusta, kun hallituksessa tuetaan toimintaa, joka pidemmällä aikavälillä tuhoaa sen kuitenkin.

Ydinvoimavihreätkö tulevissakin ympäristönturmelus hallituksissa

Erkki | 28.08.2010 13:52

On kantautunut tietoja, että keskustan ja kokoomuksen piirissä suunnitellaan seuraavan hallituksen ohjelmaan kirjattavaksi lakien muuttamista niin, että Lappiin voitaisiin rakentaa vuosikymmeniä suunnitellut tekoaltaat vesivoiman tarpeisiin. Tekoaltaitten rakentamista keskusta ja kokoomus markkinoi nyt ydinvoimavihreille tuulivoiman säätötarpeen varjolla.
Aikooko ydinvoimavihreät olla mukana tulevassakin hallituksessa, joka muutta lakeja niin, että nuo Lappiin suunnitellut tekoaltaat rakennettaisiin?

Onko ydinvoimavihreille Lapin tekoaltaat suurempi synti kuin istuminen hallituksssa, joka myönsi luvat kahdelle uudlle ydinvoimalalle?

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.