Näin avaruudessa tehdään rahaa
1. Avaruusturismi
Jos yritysten suunnitelmat toteutuvat, turistit pääsevät joukolla kuuhun jo ensi vuosikymmenellä.
Matkoja tarjoaa tällä hetkellä yhdysvaltalainen Space Adventures yhteistyössä Venäjän avaruusohjelman kanssa. Muutaman vuoden päästä sen haastaa brittiläinen, Virgin-konserniin kuuluva Virgin Galactic.
Suunnitelmat eivät jää tähän. Amerikkalainen Blue Origin on puhunut jopa viikoittaisista lennoista. Blue Origin uskoo aloittavansa miehityt lennot 2012.
Amerikkalais-venäläinen Excalibur Almaz taas toivoo aloittavansa lennot viimeistään vuonna 2013.
2. Aurinkoenergiavoimalat
Japanin avaruustutkimuksen kärki on suunnattu tiukasti energiaan. Japanilaiset uskovat, että aurinkovoimalat kannattaa tulevaisuudessa sijoittaa avaruuteen, jossa niiden teho on huomattavasti parempi kuin Maassa.
Hankkeen kannattavuus ei ole vielä selvillä. Alustavien laskelmien mukaan aurinkovoimalat tuottaisivat energiaa samaan hintaan kuin tuulivoimalat Maassa.
”Japanilaisten tavoitteena on saada gigawatin kokoinen voimala käyttöön muutamassa vuosikymmenessä”, professori Esko Valtaoja sanoo.
3. Kaivokset
Valtaoja uskoo, että avaruudessa alkaa tällä vuosisadalla kaivostoiminta kuun lisäksi asteroideilla.
Yksittäisellä asteroidilla voi olla jopa biljoonien dollarien arvosta hyödynnettäviä metalleja, kuten nikkeliä, rautaa ja alumiinia.
”Kyllä siinä on varmasti vahva taloudellinen houkutus”, Valtaoja sanoo.
Esimerkiksi Kiinan avaruusohjelman yksi tavoite on louhia kuusta helium-3:a. Se on verraton energianlähde.
Lisäksi kuusta voidaan louhia vettä vedyn ja hapen lähteeksi.
Lisää aiheesta:
- Hyödyntämättömistä korpimaista viimeinen (18.12.2009)
- Suomen avaruusstrategia tähtää maahan (18.12.2009)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Kirjoita uusi kommentti