Näin ehdokkaat reagoivat Vihreän Langan avoimuustestiin

4.3.2011

Vihreän Langan vaalirahatestiin tietämättään osallistuneet kansanedustajat ovat kommentoineet eilen torstaina julkaistua juttua.

”Minä olen Keski-Suomessa vihreille hyvin paha kilpailija, niin tässä on yritetty mustamaalata minua. Mutta tietysti keinot pitäisi olla rehelliset”, Toimi Kankaanniemi (kd) kommentoi asiaa Keskisuomalaiselle.

Sdp:n Ilkka Kantola laajensi kritiikkinsä Vihreä Langan rahoittajaan, Vihreään Liittoon.

”Joutuu kysymään, millainen yhteiskunta meillä olisi, jos Vihreä liitto pääsisi määräävään valta-asemaan. Pyrkisikö puolue laajentamaan ansojen virittelyä kaikkia kansalaisia koskevaksi urkinnaksi ajatellen, että paranoidisuus se parhaiten pitää ihmiset Vihreän liiton moraalivaatimusten tiellä?”, hän sanoi demarin haastattelussa.

Näin Kantola ja Kankaanniemi vastasivat

Ilkka Kantola (sd):

”Arvostan halukkuuttasi tukea kampanjaani ja olen kiitollinen tuestasi vaikka se ymmärrettävistä julkisuussyistä jäisikin puoleen aikomastasi määrästä.”

Toimi Kankaanniemi (kd):

”Sitä en ole selvittänyt eikä laki kerro, saako esimerkiksi molemmilta aviopuolisoilta erikseen saatujen enintään 1499 euroa/puoliso tukien antajat ja euromäärät jättää julkaisematta eli lasketaanko ne yhteen, jolloin julkistamisraja ylittyy vai katsotaanko erillisiksi, jolloin raja ei ylity.”

Vaaliraha-ansa

Tapanipa | 04.03.2011 17:16

Kävi käry kenelle miten kävi, Vihreän langan temppu oli halpa ja vajosi sille lehden toimittamisen tasolle, joka tuskin syventää näkemyksiämme tai laventaa ajatuksiamme. Helpotti paljon päätöstäni jättää äänestämättä; jättää kenttä persuille ja sitä vauhdilla lähestyvälle, kevenevälle Vihreälle liikkeelle. Surullista.

PAHEKSUN Vihreän Langan

Anna-Liisa | 05.03.2011 10:57

PAHEKSUN Vihreän Langan petosrikosvihjaussävytteistä kirjoittelua. Lehdet neuvovat usein, miten menetellä jos haluaa siirtää rahaa jälkeläisille ilman lahja- tai perintöveroa: tulee lahjoittaa vuosittain juuri veron alittava summa. MITEN TÄMÄ EROAA SIITÄ NEUVOSTA, minkä kokkariehdokas oli ansakirjeeseen vastannut?

No, kun tätä jatketaan niin

Muiden elämä | 07.03.2011 12:09

No, kun tätä jatketaan niin eiköhän kaikilla politiikkaan osallistuvilla ala olla selkärangassa myötäsyntyinen epäilys eri osapuolten tarkoitusperistä. Ei kauhean avointa mutta onpa saatu ne räikeimmät hölmöt siivottua piloon julkisuudesta.

Amerikassa pahat republikaanit harjoittavat mediatemppuja joissa puolueen tilaisuuksissa sijoitetaan vastapuolen kannattajien sekaan trollaavia sekopäitä pilaamaan demokraattien maine. Ehkä vihreiden kannattaa kokeilla sitä temppua seuraavaksi.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.