Naiset haluavat paeta yliopistolta
Yli 60 prosenttia Tieteentekijöiden liiton yliopistoissa työskentelevistä jäsenistä on harkinnut siirtymistä pois yliopiston leivistä, selviää Tieteentekijöiden liiton Huojuva lato – isäntiä ja isäntien varjoja -raportista.
Yliopistojen naisia lähtö houkutti selvästi useammin kuin miehiä. Tohtorin tutkinnon suorittaneista määräaikaisina työskentelevistä opettajanaisista lähes kolme neljästä ja miehistä alle puolet oli harkinnut lähtöä.
"Naiset tekevät miehiä useammin pätkätöitä, heille kertyy enemmän hallinnollisia tehtäviä, miesten ja naisten palkkaerot ovat kasvaneet", pohtii Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi syitä naisten lähtöhaluihin.
Raportin mukaan sukupuolten välinen palkkaero on merkittävä. Kun miesten keskipalkka oli viime vuoden lopussa 3536 euroa kuukaudessa, oli se naisilla vain 3161 euroa. Liiton aiempiin jäsenkyselyihin verrattuna miesten ja naisten palkkaero on lähtenyt kasvuun.
Pysyvässä työsuhteessa miehistä oli 41 prosenttia ja naisista 36 prosenttia. Tässäkin suhteessa tilanne on naisten kannalta huonontunut liiton edellisiin kyselyihin verrattuna.
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








yliopisto
joko alatte usko viherhipit että se tasa.arvo on vain satua. palkat tulee aina olemaan ihmisillä erisuuruisia johtu sit mistä milloinkin.
Kertoo vain siitä, että
Kertoo vain siitä, että naiset eivät pärjää miehille, vaikka heitä on kuinka yritetty auttaa.
Kirjoita uusi kommentti