Nämä oluet ekotissuttelija jättää juomatta

13.8.2009

Guinness ja Heineken ovat huonoja olutvalintoja ympäristötietoiselle kuluttajalle, kertoo amerikkalaisen kuluttajasivusto Greenopian tekemä vertailu.

Vihreämpi olut. Sierra Nevada sai kiitosta muun muassa tuotannon tehokkuudesta.

Kuva: Alko

Parhaat arviot saivat amerikkalaiset New Belgium Brewery ja pelkkiä luomuoluita valmistava Eel River. Suomessa saatavilla olevista oluista parhaiten menestyi Sierra Nevada, jonka Pale Alea saa Alkosta.

Yksi suurimmista olueen liittyvistä ympäristöongelmista on vedenkäyttö, sillä yhden olutlitran valmistamiseen tarvitaan usein 7–10 litraa vettä. Vertailun tekijät toivovat tehostusta myös pakkausmateriaalien käyttöön.

Maltaiden liotusvesi on "merkkituote"

Lähiolut on vähäpäästöisin | 13.08.2009 14:52

Olutta tuodaan Suomeen USA:ta, Australiasta ja muualta maapallon toiselta puolelta. Luulisi, että Suomessa on enemmän juomakelpoista vettä kuin muualla. Miten tölkitettyä tai pullotettua vettä kannattaa tuoda Australiasta Suomeen? Oluthan on 95 prosenttisesti vettä, muu osa on vedestä muuttunut käyttämällä alkoholiksi ja veden alkuperäisen maku muuttunut maltaiden liottamisen ja käyttämisen johdosta oluen makuiseksi. Itse aineen tekeminen maksaa muutaman sentin litralta ja kuka tahansa panimomestari osaa missä tahansa kyläpanimossa tehdä millaista olutta tahansa. Melko tyhmiä olemme kun maksamme siitä "merkkituotteesta" jopa satakertaisen hinnan valmistuskustannuksiin nähden.

Oluen valmistus on

Nimetön | 14.08.2009 12:50

Oluen valmistus on taitolaji, jota suomalaiset suurpanimot eivät yksinkertaisesti hallitse, eikä harvoista pienpanimoista ole kaikkien makutaipumusten tyydyttäjiksi.

Oluissa on enemmän makuvivahteita ja makuvaihtoehtoja kuin viineissä konsanaan. Lisäksi sen makuun vaikuttavat panomenetelmien lisäksi myös käytettyjen maltaiden ja humalan laji, laatu ja käsittelytapa, käytetyn veden maku, lopputuotteen varastointi ja monta muutakin seikkaa.

Eli väite "kuka tahansa panimomestari osaa missä tahansa kyläpanimossa tehdä millaista olutta tahansa" ei pidä paikkaansa millään muotoa ja jokainen joka niin väittää ei ole koskaan olutta näiden suomalaisten tai ylikansallisten bulkkituotteiden lisäksi maistanutkaan (se Australiasta rahdattu piloille päästetty vesikin lukeutuu näihin bulkkituotteisiin ja sen kutsuminen olueksi onkin lähinnä oluen pilkkaamista).

suomalaisista oluista?

Sylvain Sepp | 14.08.2009 16:59

Kukahan nokkela tekisi suomalaisista oluista vastaavan tutkimuksen..

Isoista panimoista suosin Olvia, koska mieluummin rahani virtaa Iisalmelle kuin muihin ulkomaisomisteisiin rahapusseihin, dumatkaa siis Koff, Karjala, Lapin Kulta, jos niitä nyt oluiksi voi edes kutsua..

Leipola ei tiedä mistä puhuu

#10 | 16.08.2009 9:25

Onhan se toki suuri yllätys että kummatkin jenkkioluet arvioitiin parhaiksi ja eettisimmiksi amerikkalaisten omassa tutkimuksessa...

Leipola, oletko tosissasi sitä mieltä että on fiksua roudata jenkkilästä asti tänne vettä? Eikö lähiruoka-periaate olisi oikeasti eettisin vaihtoehto? Mutta eipä yllätä, eettisyys tulee tunnetusti arvojärjestyksessä vihreille vasta kaukana moraalisäteilemisen takana.

***

    "Oluen valmistus on taitolaji, jota suomalaiset suurpanimot eivät yksinkertaisesti hallitse, eikä harvoista pienpanimoista ole kaikkien makutaipumusten tyydyttäjiksi."

Kyllä hallitsevat mutta koska valtaenemmistöllä suomalaisista oluenkittaajista ei ole makuaistia, tulos on se että heille kaikki mikä on keltaista, kylmää ja poreilevaa, on olutta. He eivät näe tarpeelliseksi maksaa oluesta yhtään enempää kuin mitä halvin mahdollinen lager maksaa. Panimot vain vastaavat tähän kansan tarpeeseen halvasta oluesta. Esimerkkinä ja poikkeuksena suurpanimon laatuoluesta maailmankuulu Koffin Portteri.

Suomessa pienpanimoiden oluentekotaito on hyvissä käsissä. Ihan kaikkia makutyyppejä ei tuoteta mutta onneksi aika monenlaista kotimaisia oluita tulee nykyään markkinoille.

Kiitos palautteesta

Lasse Leipola | 17.08.2009 8:52
Nimimerkille ”#10”:

On ihan totta, ettei amerikkalaisia vertailuja kannata suoraan uskoa, sillä asiat voivat olla toisin tällä puolella Atlanttia.

Olutta rahdataan käsittääkseni laivoilla, joten yhden pullon osuus kuljetuksen ympäristövaikutuksista jää hyvin pieneksi. Sama selvisi, kun jenkeissä tutkittiin viinikuljetuksien hiilijalanjälkeä: New Yorkissa on ekompaa juoda Bordeauxia kuin kalifornialaista viiniä. Sitäpaitsi, saihan aussiolut Foster's tuossa jenkkitestissä vihreän lätkän kuljetuksistaan, vaikka sitä tuodaan toiselta puolelta maailmaa.

Eikä Heinekenia tai Guinnessia rangaistu siitä, että niitä rahdataan Atlantin yli vaan mm. pakkauksista, vedenkäytöstä, luomuoluiden puutteesta.

Tietysti, jos ekologista (tai eettistä) olutta on saatavilla niin suomalaista kuin amerikkalaista, kannattaa valita se kotimainen, lähellä tuotettu olut.

Ja veden kulutus on suomessa

Nimetön | 17.08.2009 10:01

Ja veden kulutus on suomessa ongelma miten? Kirjoitushetkellä sitäkin tulee taivaan täydeltä, ei luulisi loppuvan?

Ei kai tässä ollutkaan

Lasse Leipola | 17.08.2009 11:05
Ei kai tässä ollutkaan kyse suomalaisen oluen vedenkulutuksesta vaan Heinekenin ja Guinnessin. Toki olueen liittyy muitakin ympäristöongelmia, kuten kulutettu energia. Siinä mielessä voi suosia esimerkiksi Laitelan oluita, joissa käytetään tuulivoimaa.

Eikä se suomalainen olut ekologisesti mitenkään huono ole muutenkaan. Hieman vanhaa tietoa aiheesta: http://www.panimoliitto.fi/panimoliitto/tiedotteet/2006/tiedote_ymparisto_120506.html

Luomuolueenkin on Suomessa kiinnostusta, mutta luomumallasta on edelleen saatavilla varsin huonosti.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.