Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Neste Oilin ja Stora Enson biomylly käynnistyi

11.6.2009 15.10

Jukka Vahti

Öljy-yhtiö Neste Oil ja metsäyhtiö Stora Enso vihkivät tänään Varkaudessa käyttöön koelaitoksen, jossa valmistetaan liikenteen käyttöön tarkoitettuja biopolttoaineita hakkuutähteistä.

Yhtiöiden puoliksi omistama laitos on perustettu ensin kehittämään teknologiaa ja sen jälkeen tuottamaan uusiutuvan dieselin raaka-ainetta.

Stora Enson Varkauden tehtaille rakennettua koelaitosta käytetään kaupalliseen tuotantoon tarkoitetun laitoksen teknologian testaamiseen ja suunnittelun perustana.

Biomassasta tuotetuista polttoaineista on toivottu helpotusta suomalaisen metsäteollisuuden ahdinkoon. Samalla niiden avulla halutaan vähentää Suomen riippuvuutta öljystä tätä kautta myös hillitä hiilidioksidipäästöjä.

“Biomassaan perustuvat uusiutuvat polttoaineet ovat merkittävä tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuus. Koelaitos vie meidät askeleen lähemmäksi tätä päämäärää”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen.

Hanketta ovat rahoittaneet yhtiöiden lisäksi Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes sekä työ- ja elinkeinoministeriö.




Viite