Nuoret hätistellään pois sosiaalikeskus Satamasta
Helsingin kaupunki on irtisanonut Kalasatamassa sijaitsevan sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimuksen. Vuokrasopimuksen purkamista perustellaan rakennuksen huonolla kunnolla ja Kalasataman nopeutuneilla rakennussuunnitelmilla.
Häädetyt. Vielä viime kesänä sosiaalikeskus Sataman pihassa oli romanien leiri.
Kuva: Lasse LeipolaSataman aktiivien mukaan talon tontille ei vielä ole suunniteltu mitään, eikä nykyisen rakennuksen turvattomuudesta ole näyttöä. Sosiaalikeskuksen käyttäjät epäilevät talon purkamisen taustalla olevan muita kuin virallisesti ilmoitettuja syitä.
"Pelko romanien paluusta kaupunkiin ja Sataman ympäristöön on todellinen syy tälle häädölle", sanoo Sataman aktiivi Illusia Girs tiedotteessa.
Sataman väki antoi romanikerjäläisten majoittua sosiaalikeskuksen pihamaalla ennen kuin näistä valtaosa palasi kotimaihinsa talven kynnyksellä. Kaupunki harkitsi vuokrasopimuksen purkua jo viime syksynä, mutta silloin nuoret saivat jäädä.
Pääosin Sataman toiminta koostuu muusta kuin romanien auttamisesta: kahden viime vuoden aikana tilassa on pyöritetty kahvilaa, teatteriryhmiä, pyöräpajaa, rumpuryhmää sekä taidetyöpajoja. Talossa on myös järjestetty kymmeniä erilaisia tapahtumia tukikeikoista kansankeittiöihin.
Aktiivien mukaan sosiaalikeskuksen toiminta tulee jatkumaan tulevaisuudessa, vaikka paikka vaihtuisikin.
Lisää aiheesta:
- Pakkanen ja palautus uhkaavat Helsingin romaneja (21.1.2010)
- Emma Kari: "Varmasti häätöön löytyy uusiakin keinoja" (15.10.2010)
- Romanit ja nuoret saavat jäädä Kalasatamaan (5.10.2010)
- Satama saa hetken hengähdysaikaa (1.10.2010)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Se todellinen kysymys
"Pelko romanien paluusta kaupunkiin ja Sataman ympäristöön on todellinen syy tälle häädölle"
...onkin: onko pelko perusteltu?
Ihan oikein
Eipä tuo toiminta kuullosta kovin hääppöiseltä. Varmaan veronmaksajien rahoilla ja tonteilla on tähdellisempääkin tekemistä.
Niin on
Jo on aikakin raivata se kaatopaikka pois.
Mikä siinä on muuten niin vaikeaa tajuta, että ei ole Helsingin asia järjestää turistien ylläpitoa?
laittomat leirit kaupunkialueelta pois
Kyllä se on niin että kaatopaikka on ihan muualla ja siellä on henkilökuntaa ihan palkattuna hoitamassa sitä. tuollaiset laittomat kaatopaikat sietääkin siivota.
siinä kohden kun vuokrasopimuksen vastaisesti aletaan käyttää aluetta leirinä niin vuokralaiset saa heittää kyllä ulos ja portit vaikka eteen ja vartiointi 24h siihen pihaan ettei tule kukaan tontille enään.
olen valmis tulemaan kaupungille vartijaksi tähän kohteeseen, oikeaoppisesti vartiointiliikkeen kautta.
Kirjoita uusi kommentti