Obamalle tulee kiire ilmastosopimuksen kanssa

5.11.2008

Barack Obamalle tulee kiire valmistustautua kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin.

Maailman toivo? Barack Obama puhui kesällä Berliinissä.

Kuva: Wikimedia Commons

Yhdysvaltojen seuraava presidentti astuu virkaansa tammikuussa, ja maan ilmastolinjaukset pitäisi saada määriteltyä ennen kuin uusi ilmastosopimus allekirjoitetaan tulevan vuoden joulukuussa.

”Asiantuntijat ovat varoitelleet, että aika ei riitä, koska presidentin vaihtuminen tarkoittaa koko hallinnon vaihtumista. Joidenkin arvioiden mukaan uusi hallinto olisi operatiivinen keväällä tai vasta kesällä”, sanoo Suomen pääneuvottelija Sirkka Haunia ympäristöministeriöstä.

Hän huomauttaa, että optimistisempien arvioiden mukaan asioita voidaan valmistella ja viedä eteenpäin nopeasti, vaikka kaikkia paikkoja ei olisi täytetty.

Kansainvälisten ilmastoneuvottelujen kannalta vaalit olisivat saaneet olla aiemmin.

”Osavaltiotasolla ilmastopolitiikassa on menty Yhdysvalloissa lujaa jo pitkään, mutta liittovaltio, joka osallistuu kansainvälisiin neuvotteluihin, on laahannut perässä”, Haunia sanoo.

Hänen mukaansa molemmat ehdokkaat ovat suhteutuneet ilmastoneuvotteluihin Bushia myönteisemmin.

”Odotan, että asennoitumisessa tapahtuu muutos, mutta jää nähtäväksi, kuinka pian ja millaisilla tavoitteilla uusi hallinto lähtee neuvottelemaan”, Haunia sanoo.

Tänään pitää juhlia, ei ajatella negatiivisesti

Tekosyitä löytyy aina | 05.11.2008 14:00

Ei voi olla byrokratiasta kiinni näin iso juttu! Kyllä pyörät saadaan pyörimään, jos vain halutaan. Ärsyttää.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.