• Teemat:
  • Arki
  • Helppo kasviskeittiö!
  • Politiikka 2.0
  • Henkilö


Oma viljelypalsta voi auttaa maahanmuuttajaa kotoutumaan

11.3.2010

Maahanmuuttajat pitää ottaa mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun, suosittelee Suomen ympäristökeskuksen torstaina julkaisema raportti Kaupunkiluonto ja monikulttuurisuus.

Kotoutuksen kehto? Siirtolapuutarhoista voisi olla apua maahanmuuttajille.

Kuva: Flickr / V31S70 (CC-BY-NC)

Raportin mukaan maahanmuuttajilla on usein vääriä käsityksiä luonnosta. He voivat tulkita esimerkiksi jokamiehenoikeuksia eri tavalla kuin syntyperäiset suomalaiset.

Kaupunkiluonto voi myös tukea maahanmuuttajien sopeutumista. Esimerkiksi siirtolapuutarhojen viljelypalstoilla voi viljellä omaan ruokakulttuuriin kuuluvia kasveja.

"Jotta maahanmuuttajien tarpeet voidaan huomioida ja heidän ideansa hyödyntää, tarvitaan suunnittelussa aitoa vuorovaikutusta", Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Jari Lyytimäki toteaa.

maahanmuuttajien opastus

Nimetönkukka | 11.03.2010 12:13

Lopultakin joku puhuu järkeä. Tekemällä oppii. Olkaamme esimerkkeineinä heille. Voimme oppia varmaan paljon heiltäkin, kun he saavat mahdollisuuden.

Käteinen raha on paras kotouttaja

Jesse | 11.03.2010 12:26

luukulta vaan käteistä sen verran, ettei tarvitse rötöstellä. Itse cityvihreänä pasifistina tiedän tasan tarkkaan, että valtiolla
riittää rahaa muutama miljoona tällaiseen hyvään asiaan.

Viljelypalsta

Kukkahoususetä | 11.03.2010 12:29

Luulen että kirjoittaja on sekoittanut siirtolapuutarhan ja viljelypalstan. Ei varmaan ole kokemusta kummastakaan.

Tässä linkki josta asiaan selkeytystä...

http://www.hel.fi/wps/portal/Rakennusvirasto/Viheralueet?WCM_GLOBAL_CONT...

Vieraslajit?

Teemu Lahtinen | 11.03.2010 15:02

"Esimerkiksi siirtolapuutarhojen viljelypalstoilla voi viljellä omaan ruokakulttuuriin kuuluvia kasveja."

Enääkö ei olla huolissaan vieraslajien leviämisestä?

Meillä Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnassa vallitsee melko laaja yhteisymmärrys siirtolapuutarhojen lisäämisen puolesta, mutta toivoakseni uusista tarhoista tehdään kaikille sopivia eikä kohdenneta niitä millekään erityisryhmälle.

Kuka sitä haluaa?

Muurahainen | 12.03.2010 10:54

Mahtavatko ne oman ruokakulttuurin viljelykasvit kasvaa Suomessa? Onkohan nyt ollenkaan kuunneltu maahanmuuttajia tässä asiassa? Eihän ole niin kauaa kun uutisoitiin että turvapaikanhakijat toivovat nimenomaan kaupunkien palveluja.

Minua hävettäisi viljellä jotain plänttiä verovarojen avulla kun viereisen pläntin viljelijä on maksanut itse omasta pläntistään ison rahan. Eihän siinä mitään, jos maahanmuuttajat tällaista toivovat mutta epäilenpä että tässä ei ole kyse siitä, vaan että kyseessä on maahanmuuttajien paapominen kuin he olisivat pikkulapsia.

Minusta on maahanmuuttajia alentavaa hössätä mitä ihmeellisimpiä kotoutustoimenpiteitä kun oleellista on a) kielitaito b) kielitaito c)tietoa yhteiskunnastamme

Kaupungin kasvimaapalstoilla voi viljellä

Nimetön | 15.03.2010 12:52

Siirtolapuutarha on ainakin PKS:lla niin kallis, että samalla hinnalla saisi jo pienestä taajamasta talon.
Kaupungin kasvimaapalstat ovat hyvä ratkaisu - eivätkä maksa paljon ja voisivat olla joskus suurempiakin kuin se yksi ainoa aari (100 m2).

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, mielellään omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Viestisi tarkistetaan, minkä jälkeen se ilmestyy sivuille. Viestejä käydään läpi pääsääntöisesti työaikana, muulloin viestit jäävät jonoon ja ne julkaistaan seuraavana arkiaamuna.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Vs. päätoimittaja Jukka Vahti. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 3. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.