• Teemat:
  • Arki
  • Helppo kasviskeittiö!
  • Politiikka 2.0
  • Henkilö


Pajusen maahanmuuttopuheet yllättivät Lehtipuun ja Krohnin

2.12.2008

Helsingin kaupunginvaltuuston tuleva puheenjohtaja Otto Lehtipuu (vihr) yllättyi kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) eilen maanantaina esittämistä maahanmuuttokriittisistä kommenteista.

Jarrua. Pajunen haluaa rajoittaa maahanmuuttoa Helsinkiin.

Kuva: Hel.fi

Pajunen kirjoitti blogissaan, että Helsingin olisi palattava sisäänheittäjästä portinvartijaksi.

”Helsingin kaupunki on asettanut tavoitteekseen kääntää maahanmuutto voimavaraksi ja elinvoiman lähteeksi. Nykymenolla on tapahtumassa päinvastoin”, Pajunen kirjoittaa.

Lehtipuun mukaan Suomen on hyväosaisena valtiona kannettava oma vastuunsa. Hänen mukaansa maahanmuutto ei saa tarkoittaa ainoastaan omatoimisesti maahan tulevaa työvoimaa, vaan siihen kuuluu myös pakolaisten vastaanottaminen.

”Maahanmuuto tulee olemaan osa Helsinkiä ja sitä tarvitaan. Olen Pajusen kanssa samaa mieltä siitä, että työllisyys on paras keino maahanmuuttajien sopeuttamiseen”, Lehtipuu sanoo.

Myös Aamulehden haastattelema Minerva Krohn torjuu Pajusen esittämän maahanmuuttokritiikin.

”Ei kelkkaa voi yhtäkkiä kääntää, kun tulee pieni taantuma”, Krohn sanoo.

Hän muistuttaa, että ikärakenteen muutos vaatii työperäistä maahanmuuttoa ja että pakolaisia otetaan vastaan humanitäärisistä syistä. Krohnin mukaan Suomeen otettavien kiintiöpakolaisten määrä on pikemminkin pieni kuin suuri.

Juttua on päivitetty 2.12. klo 10.15 Minerva Krohnin kommenttien osalta.

Pikkuriikkisiä huutavia pulia

Jouko Lilja | 02.12.2008 11:59

"Pieni taantuma"? Semmoinen ihan pikkuriikkkinen, jolla ei ole mitään merkitystä. Vaikka tuhatmäärin ihmisiä joutuu jatkuvasti työttömäksi. Ja se huutava työvoimapulakin jatkuu kaikesta huolimatta.

Minerva Krohnin kelkka?

Kelkan kyydissä | 02.12.2008 12:00

Mikä on tämä Minervan kelkka, jota ei muka voi kääntää?

Onko jossain päätetty, että Helsinkiin täytyy saada jokin minimimäärä per vuosi maahanmuuttajia ja tämän päätöksen kritisointi onkin "kelkan kääntämistä"?

Mikä on tämän Minervan kelkan maali, jota kohden ollaan laskemassa? Jos kelkkaa käännetään, mikä tavoite jää silloin saavuttamatta?

"Suomi monikulttuuristuu nyt

Nimetön | 02.12.2008 12:03

"Suomi monikulttuuristuu nyt vauhdilla" jne. jne. Kuka tämän on päättänyt ja minne siitä voi valittaa?

Tehokkuutta vastuun kantoon

acc | 02.12.2008 12:05

Lehtipuun mukaan Suomen on hyväosaisena valtiona kannettava oma vastuunsa. Hänen mukaansa maahanmuutto ei saa tarkoittaa ainoastaan omatoimisesti maahan tulevaa työvoimaa, vaan siihen kuuluu myös pakolaisten vastaanottaminen.

Suomalaiset ovat globaalisti katsottuna erittäin pieni vähemmistö. Suomi on suomalaisten suoja-alue eli jonkinlainen reservaatti.

Vastuuta voisi kantaa vaikka suomalaiset säilyttäisivät Suomen suomalaisena. Vihreät voisivat kerätä jäsenistöltään rahaa ongelmissa olevien maiden avustamiseen. Paikan päälle vietynä avustukset ovat tehokkaampia ja auttavat useampia ihmisiä kuin se, että poimitaan Suomeen muutamia onnekkaita.

Demokraattista päätöksentekoako?

Jouko Lilja | 02.12.2008 12:59

""Suomi monikulttuuristuu nyt
Nimetön | 02.12.2008 11:03
"Suomi monikulttuuristuu nyt vauhdilla" jne. jne. Kuka tämän on päättänyt ja minne siitä voi valittaa?"

Niinpäniin. Ei ole meiltä kysytty alunperinkään tahdommeko sitä ollenkaan. Se vain on jossain norsunluutornissa päätetty itsestäänselväksi asiaksi. Se ei ole mikään luonnonlaki vaan poliitinen valinta.

Minervan olkiukko

Jouko Lilja | 02.12.2008 13:02

Minerva Krohnin kelkka on olkiukko. Sitä ei ole oikeasti olemassa mualla kuin hänen kallonsa sisällä. Vahinko että tällaisia päättäjiä on päättämässä yhteisistä tarkeistä asioista.

Minervan läpinäkyvä olkiukko

Sam | 02.12.2008 13:49

Krohnin mukaan Suomeen otettavien kiintiöpakolaisten määrä on pikemminkin pieni kuin suuri.

Mainitsiko Pajunen jossain yhteydessä kiintiöpakolaiset? Ei. Kiintiöpakolaisethan ovat häviävän pieni joukko verrattuna oma-aloitteisesti ruotsinlaivoilla saapuvaan määrään + "perheenyhdistämiset".
Älyllinen epärehellisyys on älyllistä epärehellisyyttä vaikka takana olisikin vihreitä aatteita. Lisäksi se kertoo yleisölle asia-argumenttien loppuneen.

Helsinki ei ole lamassa, ei edes taantumassa

Mika Niiniranta | 02.12.2008 16:19

Helsingin Sanomien mukaan http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsingin+seudun+talous+kasvoi+viel%...
Helsinki ei ole toistaiseksi kärsinyt taantumasta, ja voi jopa välttää sen kokonaan. Niin tai näin, maahanmuuttajien työpanosta tarvitaan joka tapauksessa, kun suuret ikäluokat alkavat eläköityä. Siksi tarvitaan myös pitkäjänteistä ja ennakkoluulotonta politiikkaa näiden peräti hyödyllisten ja erittäin tervetulleiden ihmisten kotiutumisen ja työllistymisen varmistamiseksi. Eli sitä Minervan kelkkaa, joka ei käänny joka töyssyssä ja kuopassa.

Hyödylliset ihmiset

acc | 02.12.2008 16:47

Mika Niiniranta kirjoitti:
Siksi tarvitaan myös pitkäjänteistä ja ennakkoluulotonta politiikkaa näiden peräti hyödyllisten ja erittäin tervetulleiden ihmisten kotiutumisen ja työllistymisen varmistamiseksi.

Ketkä ovat näitä peräti hyödyllisiä ja erittäin tervetulleita?

Jotenkin arvelutttaa pitää hyödyllisenä sellaisia maahanmuuttajiksi Suomeen mieliviä, joiden työllistyminen pitää varmistaa. Olisiko rehellistä puhua ongelmamaahanmuuttajista, joiden ongelmana on sopeutuminen Suomeen ja työmarkkinoiden olematon kysyntä heidän työvoimalleen.

Laitan tähän nyt pientä

Rauli | 02.12.2008 16:51

Laitan tähän nyt pientä saivartelua sanoista.

"Helsingin kaupunki on asettanut tavoitteekseen kääntää maahanmuutto voimavaraksi ja elinvoiman lähteeksi."

Eli tilanne ei ole toivotunlainen, kun jotain pitää "kääntää", siis muuttaa toisenlaiseksi nykyisestä?

Tähän näyttäisi viittaavaan lainaus Pajusen blogin jatkosta.

"Nykymenolla on tapahtumassa päinvastoin."

Asioita tehdään siis väärin, ei saada toivottua lopputulosta?

Onko maahanmuuttokritiikki muutakin kuin rasismia?

Erittäin hyödylliset ja

Jouko Lilja | 02.12.2008 16:56

Erittäin hyödylliset ja tervetulleet ihmiset eivät tarvitse mitään kotoutusta ja sopeutusta y.m.. Ja heillä työpaikka ja asunnot valmiina jo tullessa. Heillä on myös korkea koulutus ja osaamistaso.

Lukutaidoton ja ja rikollisuuteen taipuvainen roskasakki ei aiheuta muuta kuin valtavia kustannuksia ja muita ongelmia. Ja heistä ei pääse eroon tai sitten ei tahdotakaan "kansalaisjärjestöjen" toimesta vaikka rikoksia tehtailisivat.

"Erittäin hyödylliset ja

Mika Niiniranta | 02.12.2008 17:51

"Erittäin hyödylliset ja tervetulleet ihmiset eivät tarvitse mitään kotoutusta ja sopeutusta y.m.. Ja heillä työpaikka ja asunnot valmiina jo tullessa. Heillä on myös korkea koulutus ja osaamistaso."

Näin ollen saamme melko turhaan odotella maahanmuuttajia pelastamaan meidät tulevasta työvoimapulasta?

Minun näkemykseni mukaan kaikki ihmiset ovat hyödyllisiä, ja jokainen ansaitsee mahdollisuuden tulla osaksi yhteiskuntaa. Vaikka ihminen tulisi tähän maahan köyhyyden ja epätoivon ajamana, se ei tarkoita, että hän olisi sen huonompi homo sapiens -lajin edustaja kuin kuka tahansa meistä.

On näkökulmakysymys, johtuvatko maahanmuuton ongelmat saapuvasta vai vastaanottavasta osapuolesta.

Yllätysten yö

Marko | 02.12.2008 19:13

Helsingin kaupungin maahanmuuttoasioiden johtaja (Direktör för invandrarfrågor vid Helsingfors stad) Annika Forsander tänään HBL:ssa:

"Jag ser inga andra lösningar på situationen än att inte ta emot flera invandrare."

http://www.hbl.fi/text/helsingfors/2008/12/2/w20826.php

Kiintiöpskolaisten määrä

Nimetön | 03.12.2008 2:15

Kiintiöpskolaisten määrä pieni? Öh, todellisuudessa Suomi otti esimerkiksi vuonna 2005 eniten kiintiöpakolaisia koko EU:ssa suhteutettuna väkilukuun. Absoluuttisissa määrissäkin mitattuna Suomi otti toiseksi eniten Ruotsin jälkeen.

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Elina Grundström. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 3. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.