Palmuöljy raivostuttaa niin Suomessa kuin Malesiassakin

14.4.2011

Vastarinta palmuöljy-yhtiö IOI:ta vastaan kiihtyy Malesiassa. Yhtiö toimittaa öljyä muun muassa suomalaiselle Neste Oilille.

Malesian Long Teran Kanan kyläläiset ovat sulkeneet IOI:n palmuviljelmille johtavat tiet, koska jo vuosi sitten annetun oikeuden päätöksen mukaan yhtiö on saanut maankäyttöluvat laittomasti. Nyt kyläläiset ovat ottaneet ohjat omiin käsiinsä, koska IOI tai Malesian viranomaiset eivät ole kunnioittaneet oikeudenpäätöstä mitenkään, sillä mikään ei ole muuttunut.

Palmuöljyn tuotanto on aiheuttanut maankäyttö- ja ympäristökiistoja muun muassa Malesiassa ja Indonesiassa jo vuosikausia. Oikeustaistelu maankäyttöluvista Long Teran Kanassa kesti yhteensä 12 vuotta.

Biopolttoainekysynnän kasvaessa myös vastarinta on vahvistunut koko ajan.

Malesian tuoreimmat terveiset Suomeen toi tänään torstaina sveitsiläisen ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestö Bruno Manser Fondsin johtaja Lukas Straumann.

Suomen Greenpeace puolestaan vaati jälleen Neste Oililta voimakkaampaa kannanottoa Malesian tapaukseen sekä paljastamaan kaikki palmuöljytuottajiensa nimet. Neste Oilin ostaman öljyn alkuperämaat ja määrät on salattu Suomen tullitilastoista ja tähän mennessä Neste Oil on paljastanut ainoastaan IOI:n nimen.

Greenpeacen mukaan tullitietojen salaaminen johtuu Neste Oilin painostuksesta, koska näiden tilastojen tulisi olla julkisia.

Neste Oilin mukaan kyse on liikesalaisuudesta. Yhtiön mukaan myös tuotanto saattaisi häiriintyä, jos tiedot julkistettaisiin.

Suomen Greenpeacen metsävastaavan Matti Liimataisen mukaan peruste on "järjetön".

"Jos pellot eivät ole sademetsiin raivattuja, ei pitäisi olla mitään syytä pelätä ympäristöjärjestöjen toimia",
Liimatainen ja lähes kymmenen muuta Greenpeacen aktiivia heitettiin tänään ulos Neste Oilin yhtiökokouksesta.

He osallistuivat kokoukseen osakkaina, mutta yhtiön mukaan heidän puheenvuoronsa olivat asiattomia.

"Pidimme kuulemma poliittisia palopuheita, eikä se sopinut kokouksen sävyyn", Liimatainen kertoo ulosheiton syyksi.

Biopolttoaineyhtiöt boikottiin

Nimetön | 14.04.2011 16:17

Nesteoilin tuotteita en ole ostanut sen jälkeen, kun palmuöljystä virisi keskustelua Kulloon laitoksen tekovaiheessa. Biopolttoainehypetyksessä kyse ei tosiasiassa ole luonnonsuojelutoimesta, vaan luonnonsuojelun varjolla tehtävästä ansainnasta.

Teollisuus on saanut tähän asti tehdä mitä haluaa, eikä ole piitannut vähääkään viranomaisista. Lakeja on viritetty sopimaan ennemmin teollisuuden hyvinvoinnin, kuin luonnonsuojelun tai kansan hyvinvoinnin tarpeisiin.

Minä en tankkaa biodieseliä, enkä etanolibensiiniä. Mieluummin kävelen.

Neste ainut Palmuöljyn käyttäjä?

Kimi | 15.04.2011 1:43

Palmuöljyn tuotantoon liittyvät ongelmat on personoitu liikaa ainoastaan Nesteetä johtuviksi. Paljon palmuäljystä käytetään Aasiassa ruoan laitossa. Palmuäljyn tuotantoa varten pitäisi rakentaa oma järjestö, joka yrittäisi ratkoa Palmuöljyn tuotantoon liittyviä ympäristö näkökohtia.

Periaatteiltaan biopolttoaineet ovat hiilineutraaleja. Jos kuitenkin palmuöljyä varten hakataan sademetsiä, soisessa Indonesiassa, tuhoutuu harvinaisia eliölajeja ja kuivatetusta suosta vapautuu hiiltä.

Nämä ongelmat koskevat kaikkea palmuöljyn tuotannon lisäyksiä riippumatta käyttötarkoituksesta. Yhtähyvin voisi sanoa, että Aasialaisten pitäisi siirtyä oliiviöljyyn, koska Nesteen bioöljy on luonteeltaan niin vallankumouksellinen.

Minusta Aasialaisille ei tietenkään voi mennä sanomaan, mitä öljyä käyttää ruoanlaitossa, mutta palmuöljyn tuotannon ympäristö ongelmat eivät ole Nesteen aiheuttamia, vaan liittyvät tapaan jolla Indonesiassa palmuöljyä joka tapauksessa tuotettaisiin. Kysynnän kasvaessa ongelmat tulisivat vastaan kumminkin, mutta syypääksi nousisivat palmuöljyn viljelijät itse, eikä Neste.

Osuudet

J.M.K | 15.04.2011 10:32

Tietääkö joku miten suuri osuus palmuöljystä käytetään polttoaineentuotannossa? Entä mikä on siitä NesteOilin osuus? Veikkaan, että %-lukemat vaihtelevat sen mukaan kenen suusta ne tulevat. Eli mikä on mahdollisimman luotettava lähde?

Re: Prosenteista

Kimi | 15.04.2011 13:57

Niin mielestäni ongelmassa ei ole kyse Nesteen prosenteista Indonesian palmyöljyn kulutuksesta, vaan siitä että käytetään nimen omaan Indonesialaista palmuöljyä. Pitäisi löytää vaihtoehtoinen bio-öljyn tuottaja.

Mitä enemmän palmuöljyä käytetään, sitä enemmän metsää raivataan sen edestä. Vaikka Nesteen palmuöljyt tulisivat paremmista, vanhoista plantaaseista, jouduttaisiin ruokaöljyn edestä taas raivaamaan metsää.

Ongelma on kuitenkin Indonesian ongelma. Köyhä kansa, mutta suuri maa, jossa on paljon korruptiota ja demokratia ei vielä tomi kuten länsimaissa. Katsottuna ainoastaan ympäristösyistä ei pitäisi käyttää ollenkaan Indonesialaista palmuöljyä. Yksittäisistä palmuöljyn käyttäjistä Neste on saanut paljon enemmän julkisuutta kuin se ansaitsee, koska ongelmat olisivat jokatapauksessa rakennettuina sisään palmuöljyn tuotantoon. Kiinan kommunistisen puolueen kokouksiin Greenpeace ei vaan pääse mekkaloimaan, joten Neste on parasta julkisuutta, jota Greenpeace saa.

Ongelmaan pitäisi puuttua kansainvälisesti ja Indonesian hallinnon kanssa. Greenpeace tekee periaatteessa hyvää työtä, mutta kaikki julkisuus jota se itselleen onnistuu hankkimaan ei ole positiivista.

Lisäksi se on ympäristöihmisiltä omaan jalkaan ampumista kun vastustetaan yritysten yrityksiä siirtyä ympäristöystävällisempiin tuotteisiin. Oikeasti ympäristöystävällinen tuote vaati paljon enemmän tuotekehitystä, kuin vastaava perustuote. Ja virheitä tulee matkalla varmasti. Samalla ympäristöihmiset toitottavat, kuinka yksinkertaista se olisi vain rakentaa lisää tuulivoimaa ja siirtyä pois kerskakulutuksesta (Minä tarvisen autoa, enkä voi kävellä töihin. Suomessa on luksusta voida käyttää julkisia ja päästä töihin viellä alle kahdessa tunnissa). Siiryyminen ympäristöystävälliseen tuotantoon ei ole yksinkertaista, mutta olisi se kaiken vaivannäön arvoista. Siksi on harmi jos markkinat rankaisevat ensimmäisiä yrittäjiä. Kuka tahtoo sitten olla seuraava?

Voisihan sitä

Nimetön | 16.04.2011 20:25

kysyä Hautalan mielipidettä asiasta.

Todellinen ongelma

Fröbel | 18.04.2011 11:05

Todellinen ongelma on viherpiiperrys jolla pakotetaan rikkaat länsimaiset ostamaan autoihin polttoainetta jonka tekeminen vie köyhiltä ruoan pöydästä.

Vihreä energiapolitiikka ihan konkreettisesti TAPPAA kehitysmaiden ihmisiä, mutta onpahan sitten ekobensaa autoissa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.