Panu Laturi: Tappion jälkeen vihreiden politiikka vaatii "voimakasta terästäytymistä"
Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi arvioi, että ensi vuoden kuntavaaleista tulee vihreille haasteelliset.
”Takana on tappio eduskuntavaaleissa, ja poliittinen agendamme vaatii voimakasta terästäytymistä. Sama koskee tosin melkein kaikkia muitakin puolueita. Meidän etunamme kuitenkin on, että tavoitteemme eivät ole muuttuneet”, Laturi kirjoitti blogissaan eilen sunnuntaina.
Hän sanoo, että viime eduskuntavaalit olivat protesti suomalaiselle poliittiselle kulttuurille.
”Kunnat eivät tässä ole yhtään valtiota parempia. Siksi politiikan teosta on tehtävä avoimempaa. Asukkaille on annettava entistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mihin heidän verorahojaan käytetään”, Laturi kirjoittaa.
Hän sanoo pitävänsä yhtenä vihreiden keskeisimpinä tavoitteena sosiaalisen tasa-arvon vahvistamista kaupunkien ja kuntien sisällä ja välillä.
”Ympäristönsuojelu ei tarkoita meille pelkästään sitä, että luonnon monimuotoisuus on turvattava ja ilmastonmuutos on torjuttava. Se tarkoittaa myös sitä, että elinympäristömme on viihtyisä ja toimiva. Kaupunkien ja kuntien pitää olla sellaisia, että asukkaat voivat olla ylpeitä omasta kunnastaan”, Laturi kirjoittaa.
Lisää aiheesta:
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Yrittäkää edes!
Simoon/Pyhäjoelle ollaan kohta rakentamassa uutta ydinvoimalaitosta. Se on vielä estettävissä jos voisitte edes yrittää vähän!
Uhatkaa vaikka lähteä oppositioon tai muuta vastaavaa
ps. Syytäkin on olla haasteelliset kunnallisvaalit jos raha menee kaiken edelle
Kirjoita uusi kommentti