Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Paperiko historiaa? Raportti povaa kulutuksen kaksinkertaistumista

11.2.2013 13.02

Lasse Leipola

Metsien käyttö kolminkertaistuu maailmassa vuoteen 2050 mennessä, arvio ympäristöjärjestö WWF tuoreessa Living Forest -raportissaan. Paperin kulutuksen ja tuotannon arvioidaan kaksinkertaistuvan kolmessakymmenessä vuodessa.

Eniten metsiä tulee kuitenkin kuormittamaan energia- ja biopolttoaineteollisuus. Energiaraaka-aineeksi käytettävän puun määrän arvioidaan olevan noin kaksinkertainen verrattuna kaikkeen nykyisin käytettävään puuhun.

WWF:n mukaan kasvavan kysynnän vastapainoksi on erityisen tärkeää, että kierrättämistä ja materiaalitehokkuutta kehitetään. Tuotannossa WWF esittää plantaasimetsien pinta-alan kasvattamista lähes kaksinkertaiseksi. Raportissa korostetaan myös luonnonmetsien vastuullista hoitoa ja käyttöä.

metsät  metsäkato 




Viite