• Teemat:
  • Arki
  • Helppo kasviskeittiö!
  • Politiikka 2.0
  • Henkilö


Paula Lehtomäki kieltäisi autojen polttomoottorit

28.1.2009

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) ihmettelee, miksei autojen saastuttavia polttomoottoreita kielletä lailla.

Museokamaa. Paula Lehtomäki uskoo, että vuonna 2020 moottoriteillä on bensa-asemien sijata akkulatureita.

Kuva: Mikael Ahlfors

"Parempaa teknologiaa on ihan oven takana saatavilla. Pitäisin toivottavana, että lainsäädännöllä voitaisiin vauhdittaa sähköautojen käyttöönottoa," Lehtomäki sanoi tiedotustilaisuudessaan tänään keskiviikkona.  

Lehtomäki arvioi, että autojen päästöille tullaan Suomessakin säätämään tiukat päästörajat. Esimerkiksi EU-komissio haluaa kuristaa autojen päästöt 130 grammaan kilometriltä vuonna 2012.

Biopolttoaineet ovat nyt Lehtomäen mukaan osa päästönvähennyskeinoja. Tulevaisuudessa niistäkin pyritään eroon, sillä liikenteen on oltava täysin päästötöntä vuonna 2050.

"Näkisin, että suomalaisilla moottoriteillä on bensa-asemien sijasta akkulatureita vuoden 2020 paikkeilla."

Pitäisi miettiä hieman enemmän

acc | 28.01.2009 12:14

Ei tunnu nyt loppuunharkitulta, jos Lehtomäki todella on noin lausunut.

Ilmeisesti Suomessa pitäisi ottaa käyttöön vaativiin valtionhallinnon tehtäviin pyrkiville jonkinlainen ajattelukykyä mittaava testi.

Biopolttoaineet palavat hiilidioksidia tuottaen siinä missä muutkin polttonesteet, jos vetyä ei polttonesteeksi lasketa.

Jos liikenteen tulee olla täysin päästötöntä vuonna 2050, niin silloin voimanlähteeksi käy vain vesi- ja tuulivoima. Käytetty uraanikin on eräänlaista päästöä.

Entä sitten hevoset ja vetohärät. Nekin tuottavat päästöjä.

Yksi tapa vähentää ihmiskunnan kuormitusta luonnolle on vähentää ihmisten määrää maailmassa. Euroopassa alkuperäisväestön väestökehitys on jo kääntynyt laskuun. Ehkä olisi hyvä saada sama kehitys käyntiin yleismaailmallisella tasolla.

Vihdoinkin tekniikkaa kehittämään

Tapsa S. | 28.01.2009 12:18

Tuo kielto olisi varmaan ihan paikallaan, koska silloin myös liikennevälineitten tekniikka lähtisi vihdoinkin kehittymään.
Olennaista tietysti on, että samalla otetaan käyttöön korvienväliteknologia ja ryhdytään vähentämään liikennettä kaiken kaikkiaan.

Palikkatestin tarpeellisuudesta

tutkija Pohjanmaalta | 28.01.2009 12:23

+++++Ilmeisesti Suomessa pitäisi ottaa käyttöön vaativiin valtionhallinnon tehtäviin pyrkiville jonkinlainen ajattelukykyä mittaava testi. ++++

Juuri näin. Tämä on hyvää jatkoa tuolle aikaisemmalle "ei koske Suomea" -jargonille. Eli joku palikkatesti olisi kyllä tarpeen.

+++++Yksi tapa vähentää ihmiskunnan kuormitusta luonnolle on vähentää ihmisten määrää maailmassa. Euroopassa alkuperäisväestön väestökehitys on jo kääntynyt laskuun. Ehkä olisi hyvä saada sama kehitys käyntiin yleismaailmallisella tasolla.++++

Juuri näin. Sensijaan eräs ministeri on haalimassa Suomeen mamuja lisääntymistalkoisiin. Taaskin korostuu palikkatestin tarpeellisuus.

Kaiken kaikkiaan: ansiokas kommentti acc.

Tehokkampaa tekniikkaa saa jo nyt käyttää.....

Savu | 28.01.2009 12:31

Jos kännykän akku kestää ulkona -25C viisi minuuttua puhumista niin kauankohan auton akku kestää??? Suomessa vielä aina välillä on kylmempääkin. Tietenkin kaupungin sisäisessä liikenteessä voi lähteä sille linjalle, ettei auton tarvitse jaksaa puoltatuntia pidempää ajoa kerralla.
Kyllä se tehokkaampi tekniikka tulee ja jyrää vanhan tekniikan, kun se on tehokkaampaa ja luotettavaa. Siis harvassa paikassa on enään öljylamppuja tai kynttilöitä valaistuksena, kyllä sähkövalo ne on syrjäyttänyt.

Akut maksavat

Nimetön | 28.01.2009 12:48

Vähemmälle uutisoinnille on jäänyt se seikka, että akut maksavat suuruusluokkaa €300 kappale ja niitä tarvittaan 20 kpl. Ja ne ovat kulutustavaraa. Ehkä siis parin vuoden välein €6.000 akkujen vaihtoon.

Ja sitten vielä, että suuri osa energiasta menee akkujen kuljettamiseen.

Ja tosiaan, mikä niiden akkujen varaustila on paukkupakkasilla. Ja mistä otetaan auton sisätilojen lämmitys?

Sanoisinpa, että hybridiauto Suomen ilmasto-olosuhteisiin ja pitkiin etäisyyksiin on hankala vaihtoehto.

Parempi ratkaisu olisi paluu pieniin moottoritehoihin ja pienempiin nopeuksiin. Ekan autoni moottoriteho oli 32 hv ja sillä kulki jo ihan mukavasti.

"Tulevaisuudessa niistäkin

FM | 28.01.2009 16:48

"Tulevaisuudessa niistäkin pyritään eroon, sillä liikenteen on oltava täysin päästötöntä vuonna 2050."

Täysin päästötöntä? Millä sähköauto ladataan? naisenergiallako?

Vihreät ei näemmä olekkaan ainoita

Hauskaa | 28.01.2009 17:48

Olen tähän saakka luullut, että vihreät ovat ainoita, jotka luulevat, että sähkö tulee pistorasiasta...

No keskustasta on viimeaikoina kuulunut vain enempi ja vähempi rumia aivopieruja milloin kenenkin suusta...

Sinänsä en vastusta tavoitetta sähköautoihin siirtymisestä, mutta minä en olisi niinkään varma, että sähköautot kokonaisuudessaan ovat niin ekologisia kuin äkkiä voisi luulla.

Onko edes teoriassa mahdollista louhia sellaisia määriä litiumia mistään, että se riittäisi maailman autojen sähköakkuihin?

Ja millaisia ympäristöongelmia aiheuttaisi nämä käytetyistä akuista muodostuvat vuoret?

Itse uskon, että autoinsinöörit tekevät jatkuvasti kaikkensa, että saisivat kehitettyä mahdollisimman ekologisia kulkupelejä, toisaalta kuten joku aiemmin mainitsi, tehojen vähentäminen moottoreista on helpoin fysiikanlakien mukainen keino...

Vielä kun saataisiin edes vihreät hankkimaan ekologisia autoja... Eikös se teidän puheenjohtajannekin ajellut vanhalla maasturilla... ainakin joskus.

Ja vihreäthän tunnetusti vastustaa autourheilua, joka kuitenkin on kaikessa kauheudessaan yksi merkittävimpiä tekniikan kehittäjiä ja sitäkautta myös ekologisuuteen vaikuttavia aloja.

Ei tule toimimaan Suomen

Einari | 28.01.2009 18:01

Ei tule toimimaan Suomen pakkasissa. Hybridi on ainoa oikea vaihtoehto. Jos rakentaisin itse auton, laittaisin sähkömoottorit suoraan renkaiden vanteisiin ja niille käyttövoiman akuista ja pienestä alle litraisesta etanolilla toimivasta moottorista. Akkuja voisi olla sen verran, että pääsee 100 km matkan 10 plusasteen lämpötilassa ja etanolitankin tilavuus vaikka 20 litraa.

Asiallinen tärkeä linkki

tutkija Pohjanmaalta | 28.01.2009 20:19

Käykäähän lukemassa tuo Yksinkertaista matematiikkaa / Nimetön antama linkki. Siinä oli mm.

"Suomessa oli vuoden lopussa 2682831 henkilöautoa. Kun ne laitettaisiin kaikki laturiin yöllä, siitä tulisi 2682831 kertaa 3000 watin kuorma, yhteensä 8048493000 wattia. Selvemmin sanottuna siis 8048 megawattia. Suomen sähköverkon tila tätä kirjoitettaessa kertoo, että Suomessa on sähköntuotantoa 10694 MW, josta suurin osa tuotetaan ydinvoimalla (2730 MW). Sähköautojen lataaminen veisi siis neljä kertaa Suomen ydinvoimaloiden tuoton verran.

Aikoisikohan Lehtomäki puoltaa 16 uuden ydinvoimalan rakentamista, jos Suomen autokanta vaihdetaan sähköautoiksi?"

Siirtyminen sähköautoihin ei todellakaan ole helppoa. Lisäydinvoiman rakentamisella näyttäisi olevan kiire.

Tekniikan ihmelapsi keksi

Jouko Lilja | 29.01.2009 11:04

Tekniikan ihmelapsi keksi välkyn idean. Pistän paremmaksi: Lopetetaan energian käyttö kokonaan niin ei saastuta.:))

Heh

Jarmo | 29.01.2009 11:35

Krhm. Joo, kyllähän sitä tietysti voisi yrittää.

Aika hauska heitto.

Polttomoottoreille on käyttöä edelleen vihreässä tulevaisuudessakin, kunnes tilalle löytyy teknisiä ratkaisuja, jotka korvaavat sen.

Nyt on olemassa vaihtoehtoja, jotka korvaavat osan autokannasta. Tuota siirtymää kannattaisi tukea mahdollisimman paljon tietysti. Toisaalta pitäisi lisätä verotusta polttomoottoreiden osalta ja toisaalta tukea taloudellisesti uudempaa teknologiaa. Kun siinä apina alkaa laskemaan päässä, että 1 + 1 = 2 niin se uusi teknologia pistää sormet kyllä syyhyään.

Mutta että kielletään lailla?

Älä, älä!

Alkavat vielä tarttumaan niihin polttomoottoreihin kuin mummilta saatuun samovaarin. Mielestäni vähän kuin aselaeissa. Jos alkaa ärsyttämään niin se alkuperäinen käyttötarkoitus (metsästys, rata-ammunta) muuttuu vastarinnaksi: Amerikkalaistyylinen aseenomistamisen oikeus (Joka tosin tulee myös perustuslain kautta).

Polttomoottorista vielä

Jussi Laari | 29.01.2009 12:24

Autot ovat jostain syystä suosituin kohde, kun halutaan päästä eroon fossiilisista polttoaineista. Toistaiseksi polttomoottorien hyötysuhde on sitä luokkaa (ja hybridien myötä vielä paranee), että sitä on vaikea korvata järkevästi millään vaihtoehtoisella voimanlähteellä.

On teknisesti ja taloudellisesti paljon helpompi muuttaa rakennuksen öljylämmitys biopolttoaineelle kuin panna auto kulkemaan pilkkeillä.

Ja jollain se sähkökin on tuotettava.

Sitäpaitsi liikenne on kuitenkin vain se parikymmentä prosenttia kokonaispäästöistä.

Liikaa pessimismiä

Tapsa S. | 29.01.2009 14:12

Kylläpä porukat suhtautuvat pessimistisesti tekniikan kehittymiseen.
Tämä perustunee osin siihen, että aivan viime aikoihin saakka näissä autoiluun liittyvissä asioissa ainoaksi asinatuntijaksi on hyväksytty autoteollisuus.
Se on toistaiseksi osoittautunut täysin haluttomaksi kehittämään autoja mitenkään muuten kuin tavoilla, joitten tarkoituksena on lisätä kysyntää kaiken maailman turhilla lisukkeilla.
Öljyautot kannattaa poistaa liikenteestä sitä mukaa, kun ne tulevat tiensä päähän eli noin 20 vuodessa voidaan kaikki nykyiset ajokit saattaa viimeiselle matkalleen.
Tietysti pelkkä sähköautoihin siirtyminen ei riitä. Saman prosessin yhteydessä kannattaa vähentää niitten määrää tuntuvasti; esimerkiksi nykyisestä 2,6 miljoonasta noin neljännekseen eli 650 000 ajokkiin.
Sillä Suomi liikkuisi ihan hyvin. Suomen nykyisen autokannan ongelma ei ole sen ikä, vaan ylimitoitettu koko.

Ja sähköt tuotetaan hiilivoimalla?

Nimetön | 29.01.2009 18:27

Ydinvoimaahan ei näiden akkujen lataamiskäyttöön kuitenkaan vihreät halua, joten se sähkö jolla ne ladataan on tuotettava hiilivoimalla ja bensaa polttamalla öljyvoimaloissa.

Osa viestistä on poistettu.

Mistäköhän ministeri

Nimetön | 29.01.2009 20:16

Mistäköhän ministeri meinaa tuon sähkön huoltoasemille tässä ~10v aikana kehittää? Hyvä kun OL3 saadaan siihen mennessä käyntiin. Ja siinä vaiheessa energiantuotanto ei alkuunsakaan riitä.

Sähköautoja jos halutaan pitäisi OL3 kokoisia voimalaprojekteja olla käynnissä varmaan 5 kappaletta. Siis niin nykyvoimaloiden korvaamiseksi, energian suhteen omavaraiseksi pääsemiseen, energian kulutuksen kasvuun ja autojen lataamiseen.

Ai mutta sitä sähköähän tulee pistorasiasta.

Ja akutkin latautuvat, tarvitse kuin parkata huoltoasemalle puoleksi vuorokaudeksi niin jo pääsee 200km päähän seuraavalle.

Irrallaan todellisuudesta

Täysin älytöntä | 29.01.2009 20:30

Tottakai on hyvä ajaa vihreitä ympäristöarvoja. Uudistuskin kyllä kuormittaa ympäristöä, kun kansallisella tasolla testaamaton teknologia otetaan käyttöön - uudet asiat harvoin toimivat heti oikein.

Meillä on myös paljon naapurimaita joissa resursseja käytetään ihmisten hyvinvointiin ympäristöarvojen sijaan. Kaunis ajatus, mutta jääkööt siihen. Toteuttamiskelvoton, kallis ja epäkäytännöllinen. Omaa moraalista pahoinvointia voi kohentaa tukemalla ympäristöjärjestöä rahallisesti.

Jos oikeasti haluttaisiin pelastaa maailma panostettaisiin kehitysmaiden ympäristön tilaan, eikä Suomen sähköautoihin. Miljardit ihmiset vs. Suomen 5 miljoonaa... niin.. Pelkkää hyvää mieltä tekevä ympäristöoppi pitäisi jo lopettaa. Menkää Intiaan, Kiinaan tai Amerikkaan jos haluatte muuttaa ilmastoa. Liioitellusti Suomen metsät voisi varmaan laittaa tuleen ja silti se ei pahentaisi ilmastotilannetta. Tekopyhää touhua. Katsokaa että meillä on eläkkeet myös jatkossa.

Energian kanssa ollaan kohta hankaluuksissa

tutkija Pohjanmaalta | 29.01.2009 20:42

Tässä keskustelussa pyöritään energiakysymysten ympärillä. Ja jotenkin tulee mieleen, että jutussa on samoja aineksia kuin hölmöläisten peiton jatkamisessa; otetaan yläpäästä ja siirretään alapäähän.

Keskeisiä muuttujia tässä on kaksi: halvan öljyn loppuminen ja globaalin väestön ekspotentiaalinen kasvu, siitä johtuva kasvava energian kysyntä ja - ilmastonmuutos.

Yleisen tavistietoisuuden ulottumattomissa toistaiseksi on, että halpa öljy on ihan aidosti loppumassa. Sitä ei kohta riitä logististen järjestelmien ylläpitämiseen. Olemme todenäköisesti juuri nyt öljyhuippu -tilanteessa. Opettavia yhteenvetoja voi lukea mm. http://www.oljyhuippu.com/ ja lisää löytyy googlaamalla öljyhuippu tai Peak Oil.

Halpaa öljyä pyritään kohta logistiikassa korvaamaan muulla. Minusta tuo laskelma akkuautojen edellyttämästä voimalaitostarpeesta oli shokkeerava: mehän luomme akkuautojen kehittämisellä välittömästi toisen ja kokoluokaltaan varsin mittavan ongelman: millä tuotetaan akkuautojen vaatima sähkö? Tämä edellyttää globaalilla tasolla uutta suunnatonta voimalaitoskapasiteettia jo ihan parin lähivuosikymmenen aikana. Astuuko kivihiili taas tässä kuvioihin teknisenä välttämättömyytenä?

Mikä tahansa öljyä korvaava polttoaine edellyyttää lisäenergiaa tuottamansa uuden energian verran. Bioetanolikin täytyy tislata, se vaatii energiaa. Kivihiilestä ja turpeesta valmistettu nestemäisen polttoaineen valmistaminen on myös energiaintensiivistä. Tehdään sitten mitä tahansa, kaikki ratkaisut vaikuttavat siltä, että niitä kikkaillaan jonkun toisen energiamuodon kautta, eli .... jatketaan peittoa yläpäästä alapäähän. Ja siinä sivussa kiihdytetään intensiivisesti ilmastonmuutosta.

Minusta tässä on tulossa ihan pian eteen sellainen nykyihmiselle uusi tilanne, että liikkumisen suhteen ja globaaliseseta tasosta paikalliseen, ajaudutaan pahaan umpikujaan. Me emme kohta enää voi olla "homo mobilus" vaan olemme enemmän sidottuna yhteen paikkaan ja tilaan. Tämä merkitsee koko läntisen teollisuusyhteiskuntien tuotantotavan muutosta. Globaali vaihtuu alueelliseen, alueellinen paikalliseen. Liikkumisen suhteen otetaan ehkä takapakkia jonnekin viime vuosisadan alkupuolelle. Mutta, onko se katastrofi? Elettiinhän silloinkin.

Muuten, kiskoliikenneinfran kehittämisellä olisi mielestäni jo kiire?

Vetyä

Ezzy | 29.01.2009 22:10

Harmi jos tässäkin pitää jäädä välivaiheeseen, kun vetyautot ovat kuitenkin seuraavan oven takana.

Todelliset päästöt olisi syytä laskea

Nimetön | 29.01.2009 22:39

Saksassa tehdyn tutkimuksen (johon en nyt juuri lähdettä löytänyt) mukaan, kun otetaan huomioon auton koko elinkaaren kustannukset valmistuksesta hävittämiseen ja kaikkeen siltä väliltä niin on mm. eräs auto joka voittaa Toyota Priuksen päästöjen määrässä. Se auton Hummer H2.

Ja korjauksena edelliseen

Nimetön | 29.01.2009 22:41

Ja tarkoitin siis niin että Hummer H2:n kokonaispäästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin Toyota Priuksen.

Mistä vetyä saadaan?

Nimetön | 29.01.2009 23:07

"Harmi jos tässäkin pitää jäädä välivaiheeseen, kun vetyautot ovat kuitenkin seuraavan oven takana."

Mistä vetyä saadaan? Lukion kemian tunnilla sitä tehtiin sähköllä elektrolyysin avulla? Saako sitä jostain suoraa ilman muuta energiaa? Vai käytetäänkö tässäkin vain stöpselienergiaa, jota saa seinästä?

Ja minkälaisessa säiliössä vetyä säilytetään? Sehän on kait hanakkaa ainetta läpäisemään myös teräksen?

Saisiko vetyautossa polttaa tupakkaa?

"Näkisin, että

Rappion Apostoli | 29.01.2009 23:14

"Näkisin, että suomalaisilla moottoriteillä on bensa-asemien sijasta akkulatureita vuoden 2020 paikkeilla."

Tällaisia järjen jättiläisiä pääsee oikein ministeriksi asti. Mitäs ne sellaiset akut ovat, jotka täyttyvät silmänräpäyksessä, samassa ajassa kuin polttomoottoriauto tankataan? Ei kannattaisi kommentoida jos ei ole tekniikan tietämys yhtään hallinnassa.

Järjen jättiläiset

Nimetön | 29.01.2009 23:27

+++ Tällaisia järjen jättiläisiä pääsee oikein ministeriksi asti. Mitäs ne sellaiset akut ovat, jotka täyttyvät silmänräpäyksessä, samassa ajassa kuin polttomoottoriauto tankataan? Ei kannattaisi kommentoida jos ei ole tekniikan tietämys yhtään hallinnassa. ++

Tehdään poliittinen päätös, että akku latautuu siinä ajassa kuin polttomoottoriauto tankataan. Ei tuo sen kummempi homma kait ole?

Hintalaskelmia

Mikko | 30.01.2009 3:06

Esimerkiksi Tesla Roadsterin akkujen kapasiteetti on (Wikipedian mukaan) 55 kWh, sille luvattu toimintasäde on noin 400km. 55 kWh hinnaksi Suomessa tulee reilu vitonen ihan normaalien sähkötariffien mukaan, tosin en tähän hätää tiedä kuinka suuri hävikki tapahtuu auto ladattaessa. Joka tapauksessa bensiinikoneella samaan matkaan menee sellaiset 20-30 litraa (eli euroja muutama enemmän),

Näin ollen voisi epäillä, että jo taloudellisetkin syyt saattaisivat (Suomen nykyisellä verotuksella) toimia sähköauton myyntivalttina – kunhan vain teollisuus saa maamme oloihin soveltuvia loppukäyttäjätuotteita valmiiksi (aiheuttavat 20 asteen pakkaset mahdollisesti ongelmia akuille).

Kivihiili

Jouko Lilja | 30.01.2009 10:29

Vety on n.s. sekundaarinen energianlähde. T.s. se on vain energian varastointimuoto. Energiatiheys on huomattavasti pienempi kuin bensiinillä.
Uskoisin että jossain vaiheessa on pakko alkaa käyttä kivihiiltä enenevässä määrin. Siitä voidaan tehdä tekobensiiniä, vaikkakin kallista. Mutta sitä riittää. 200 vuoden aikana tunnetuista kivihiilivarannoista on käytetty vain pieni murunen.

järki käteen

suotech | 01.02.2009 16:58

jos ajatellaan että suomessa on kuitenkin jonkin verran noita autoja, jos nyt vaikka 100000 autoa ajelis akuilla ja autossa on 20 akkua... ne vaihdetaan kahdenvuoden välein, niin minne ne akut työnnetään pari miljoonaa akkua tarvii oikeesti jo sijoitus tilaa, vai meinasko ympäristöministeri että ne hajoaa luontoon... onnea valitsemallenne uralle!!!

Muutamia oikaisuja tähän viestiketjuun

Jiri Räsänen | 04.02.2009 16:48

Muutama korjaus tähän viestiketjuun on paikallaan.

1. Kylmyys ei ole ongelma litium-akuille. Lyijy-akut toimivat huonosti kylmässä.

2. Käytetyt litium-akut eivät ole ongelma. Niitä voi käyttää autosta poistamisen jälkeen vielä pitkään veneessä, mökin tai tuulivoimalan yhteydessä energiavarastona jne.
Kun litium-akku on tullut tiensä päähän, se voidaan kierrättää.

3. WWF:n raportin mukaan sähköauton energiankulutus on maantiellä n. 1/3 polttomoottoriauton energiankulutuksesta ja kaupungissa n. 1/4. Vaikka sähkö tuotettaisiin öljyä polttamalla, enemmän kilometrejä saataisiin polttamallla öljy varavoimaloissa. Nykytilanteessa, jossa Suomessa on sähkön ja lämmön yhteistuotantoa, kokonaishyötysuhde on vieläkin korkeampi.

4. Vety ei nykyisellään ole ratkaisu.
Tällä hetkellä vetyä tuotetaan joko maakaasusta erottamalla tai vettä sähköllä hajoittamalla.
Enemmän kilometreja taaskin saadaan jos ko. maakaasu poltetaan polttomoottoreissa. Ja enemmän kilometrejä saadaan jos ko. sähkö ohjataan suoraan akkuihin.
Lisäksi tulevat vedyn kuljetuksen ja varastoinnin miljardiluokan kustannukset.

5. Kun autoja alkaa olla merkittävä osa autokannasta, kysymys lataamisen ajoittamisesta on aito ongelma. Tähän löytyy kuitenkin ratkaisuja, esim. reaaliaikainen hinnoittelu.

6. Nykyinen tekniikka mahdollistaa jo ns. vehicle-to-grid tekniikan, missä sähköauton omistaja voisi ostaa sähköä kun se on halpaa ja myydä sitä verkkoon kun sähkö on kallista. Laajasti käyttöön otettuna tehostaa sähköverkon toimintaa.

Lisää tietoa löytyy täältä:
http://www.sahkoautot.fi

Yst.terv,

Jiri Räsänen
Sähköautot - Nyt! puuhamies
Sähköajoneuvoyhdistys, toiminnanjohtaja

Ratkaisuja on...

joni | 05.02.2009 10:11

... vaan kaikki ovat "kalliita" ja tämä kalleus on sitten suhteellinen käsite. Kaikenlaisia prototyyppejä on kyllä kehitetty polttomoottorin korvaajaksi, mutta käyttökelpoisuuden kanssa on aina ollut ongelmia.

Sähköauton suurin ongelma on tähänasti ollut onnettomat akut ja tämä ongelma tuskin aivan heti paranee. Polttokenno olisi oiva ratkaisu, koska sillä päästään hyvään hyötysuhteeseen. Pakoputkesta tulisi sitten käytettävästä aineesta riippuen pihalle vetta ja/tai hiilidioksidia.

Vedyn kanssa tulee luultavasti aina olemaan ongelmia, sillä tuskin saadaan autoon käyttökelpoista vetytankkia kehitettyä aivan heti. Esim. metanoli tai etanoli käyvät oikein hyvin polttokennolle.

Se sitten miten polttokennoissa käytettävä aine tuotetaan onkin sitten toinen juttu. Scifi-ideoita on helppo kehittää, mutta jostain se sähkö sinne töpseliin on saatava.

Joskus hieman itkettää, kun "tiedostavat" ihmiset maalaavat itsensä nurkkaan kieltämällä kaikki energiantuotantomuodot ja jankkaamalla "uusiutuvista" energiavaroista, koskaan kertomatta mitä ne olisivat.

Se on suorastaan surkeaa, kun joku tosissaan esittää vuorovesivoimaa suomeen, jossa saa olla varsinainen mestari, että havaitsee koko ilmiön tai aurinkovoimaa maahan, jossa se aurinko ei paista, ainakaan silloin kun sitä sähköä tarvitsisi ja sitten tämä ikuinen tuulivoima, josta vain puhutaan, mutta missäs ne tuulipuistot on? Ja eiköhän sieltä tuulipuiston alueeltakin löydy joku käkinorpan pesimäpaikka, joten sitä ei voidakkaan rakentaa.

Hassua kyllä, että ydinvoimaa eniten vastustavat ovat ajaneet asiat siihen malliin, että ydinvoimaloita pitää rakentaa lisää ja mielellään paljon ja äkkiä. Muut vaihtoehdot ovat vähissä.

Toistaiseksi turhanaikainen idea

Nimetön | 10.02.2009 17:12

Kaunis idea, mutta ei vaan toimi (vielä).

Ei autoteollisuuskaan niin typerää porukkaa täynnä ole, ettei se pystyisi sähköautoa markkinoille tekemään jos se vain olisi järkevässä mittakaavassa taloudellisesti mahdollista. Sähköautojahan on ollut jo pitkään, niiden ongelmatkin ovat olleet olemassa yhtä kauan.

Hybridit on jo teollisessa valmistuksessa, seuraavat parikymmentä vuotta tulevat todennäköisesti olemaan taloudellisempien polttomoottorien ja hybriditekniikoiden kehittymisen aikaa ja siitä sitten hiljalleen siirrytään kokonaan sähköiseen autoiluun. Jos siirrytäänkään, voihan olla että tulevaisuudessa ajellaan leväpolttoainehybrideillä tai vastaavilla?

Litium-akut ovat parannusta ongelmiin mutta eivät ratkaise juuri mitään, kapasiteetit jäävät niilläkin vähäisiksi ja lisäksi niissäkin on vielä ratkaisemattomia teknisiä ongelmia. Juuri siksi Toyotakaan ei ole niihin siirtynyt hybrideissään, luotettavuus ei riitä. Ja hybridien akkukapasiteetit on kuitenkin vielä aika pieniä.

Suomi voi kieltää polttomoottorit kuten Ruotsikin kielsi aikanaan uudet ydinvoimalat. Olen kuitenkin 100% varma että jokaikinen öljyntippa maailmassa kulutetaan loppuun asti. Jos ei meillä niin sitten muualla.

Jos nyt ensin siirryttäisiin aina uutta ostaessa järkevämpään autokalustoon koon ja kulutuksen puolesta ja otettaisiin käyttöön tiedossa olevat realistiset keinot polttoaineen säästämiseksi.

Liikaa pessimismiä uusiin

Nimetön | 10.02.2009 17:29

Liikaa pessimismiä uusiin teknologioihin...autoteollisuuden määräysvalta jne. Samat jutut ne vaan pyörii ja pyörii, mitään todistetta väitteille ei vaan ole.

Eiköhän kilpailuun ja vapaaseen markkinatalouteen perustuvalla autoteollisuudella ole käytössään kaikki se teknologia joka on olemassa. Varmaan Toyotalta löytyy enemmän osaamista ja tietoa teollisesta tuotannosta ja eri teknologioista kuin jostain valtion projektirahoilla tuetusta koelabrasta? Sähköautosta ei tee kovin toimivaa se, että jossain on saatu aikaan sähkövimpain joka kulkee ihan sähköllä parikymmentä-sataa kilsaa yhteen menoon, tosin 5-6 tunnin latausajalla.

Sähköauto tulee sitten kun se on taloudellisesti kannattavaa ja teknisesti riittävän luotettavasti mahdollista toteuttaa laajassa mitassa. Eli siinä kohtaa, kun sähköauton ominaisuudet ja sillä ajamisen hinta leikkaavat polttomoottorivaihtoehdon vastaavien kanssa. Hybridi tulee merkittävästi jatkamaan polttomoottorien aikakautta useimmissa maissa. Valtioiden kyky vaikuttaa tähän on vähäinen. Nyt jo kitistään tukipaketeista, ne ovat aika vähäisiä siihen verrattuna miten suuria summia pitäisi laittaa tällä hetkellä peliin jotta saataisiin ison mittakaavan sähköautoteollisuus jaloilleen.

Ja jokainen auto tekisi valmistajalleen vielä vuosia massiivista tappiota...kuka sen maksaisi, veronmaksajatko? Ilmeisesti niitä halukkaita maksajia kaikesta huolimatta löytyy Lehtomäen äänestäjistä, itse olen päinvastoin luullut että polttoaineen hinnasta yleensä valitetaan eniten "landella"?

Valtion tukemat koelabrat?

Tapsa S. | 10.02.2009 17:45

Ehkä nykyisessä tilanteessa kannattaisi hiukan vähemmän sokeasti luottaa esimerkiksi autoteollisuuden rajattomaan tietoon, ymmärrykseen ja viisauteen.
USA:ssa tehtaista alkaa todellakin tulla valtion tuella toimivia laitoksia.
Eihän GM:kään Hummereita markkinoinut sen takia, että se on paras mahdollinen auto, vaan siksi, että 100 000 euron autosta saa enemmän voittoa kuin 10 000 autosta, vaikka jälkimäinen olisi kuinka hyvä.

autoteollisuus

Nimetön | 11.02.2009 19:13

Mitähän Tapsa S. tarkoittanee nykyisellä tilanteella? Autoteollisuus muuttuu, osa tekee konkurssin ja osa jatkaa. Jatkavalla osalla ei toistaiseksi silläkään ole esittää mitään varteenotettavaa konseptia laajamittaiseen sähköautontuotantoon.

Ei autoteollisuus rajaudu johonkin GM:ään tai edes nykyisiin yhtiöhin. GM tosin oli se yhtiö, joka tosissaan yritti tuoda markkinoille sähköautoja jo vuosia sitten.

Jos joku on kehittänyt teknologian jolla voi kannattavasti tehdä sen hintaisen sähköauton että laajoilla joukoilla se on mahdollista ostaa, voisi olettaa että sellainen jossain muodossa markkinoille ilmestyisi. Aivan varmasti sille löytyisi kysyntää, rahoitusta ja tuotantopaikkoja, jos se olisi olemassa. Vaan kun ei ole.

Teollisuus tekee sitä mitä ihmiset ostavat. Toimivan sähköautonkin ne tekisivät heti, jos se toistaiseksi olisi mahdollista.

Sähköautojen vaatimaa sähköä ei ole

tutkija Pohjanmaalta | 11.02.2009 19:46

Vaikka teollisuus pystyisi tuottamaan jo huomenna sähköautot ja koko autokantamme vaihdettaisiin sellaiseksi, niiden akkujen lataamiseksi ei löytyisi riittävästi voimalaitoskapasitettia. Tarvittaisiin valtavasti lisää voimalaitoskapasitettia. Tästä aiheesta oli jokin aikan sitten kirjoitusta tällä väylällä.

Tästä syntyy ns. vihreästä vinkkelistä absudri tilanne: joka toisessa argumentissa vaaditaan sähköautoja ja joka toisessa vähemmän sähköenergiaa. Vihreiden kannattaisi nyt miettiä, kumpaa he haluavat. Viimeistään seuraaviin vaaleihin mennessä tarttis ehkä päättää, mitä oikein ihan aikuisten oikeasti halutaan.

Ai niin, onhan sähkön suhteen se kuuluisa kolmaskin vaihtoehto: sähköä saadaan stöpselistä.

sähköauto,sähkölentokone,sähkölaiva.

Tuulivoima | 04.09.2009 16:52

Joo.
Jos aloitettaisiin siitä akuilla lentävästä lentokoneesta.Pistetään suihkumoottorit ja polttomoottorit kieltoon ja katsotaan kuinka kauan menee ennen kuin jumbojetti lähtee lentoon
akuilla.No eipähähän ainakaan epidemiat leviäisi
pitkin mailmaa.Joo ja laivoillahan tekniikka on
jo nyt valmiina,elikkä purjeet.
Kunhan nyt keksitään se salkkuun sopiva ydinvoimala,niin silloin on ratkaistu kaikki
kulkemisen ongelmat.
Sähköalan ammattilainen.

Johtajien ammattitaito - onko sitä?

Nimetön | 27.10.2009 21:24

Tällä tasollako on meidän johdon ammattitaito? Aivan käsittämätön aivopieru. Ei ole toistaiseksi mitään kunnon polttomoottorin korvaajaa, ja vielä täällä Suomen pitkillä yhteyksillä. Litiumakkujen valmistus on erittäin saastuttavaa. Mikä tämän maan naisministereitä vaivaa?

Metanoliauto

Nimetön | 27.10.2009 21:30

Eikö kannattaisi harkita vaihtoehtoisten polttonesteiden veronkevennyksiä? Ne olisivat paljon ympäristöystävällisempiä, ja luotettavaa ja halpaa polttomoottoritekniikkaa.

Vai onko tässäkin kyse Bilderbergissä saaduista "ohjeista", joilla siirrytään kohti orwellimaista yhteiskuntaa?

hybridi

Nimetön | 27.10.2009 21:49

Kukas täällä aivopieraisi, ettei litium-akku menettäisi kylmässä tehoa?

Täällä joku ehdotti samanlaista hybridiä kuin minäkin olen ajatellut. Turbodiesel optimoituna pienelle kierrosluvulle, generaattori perään, pyörien napoihin sähkömoottorit, sopiva akku puskuriksi. Tällä konstilla saisi polttomoottorin suurinta heikkoutta, eli hyötysuhdetta, selvästi parannettua. Akkuja ei tarvittaisi samoissa määrin ja tekniikka on olemassa. Lisäksi hukkalämpöäkin löytyy talvipakkasille.

Paulalle pitäs saada potkut ASAP! Heti Hassin, Tynkkysen, Kataisen ja Stubidin jälkeen!

Vielä kun saisi niihin

Ida | 05.03.2010 15:24

Vielä kun saisi niihin Lehtomäen hehkuttamiin sähköautoihin myöskin sellaiset hinnat että opiskelijat tai vähätuloisetkin pystyvät sellaisen itselleen kustantamaan ja latauttamaan. Syy, miksi itse käytän bensakoneista vanhaa autoa, on juurikin se ettei minulla ole varaa ostaa uudempaa tai uudempaa ja vielä dieseliä.

Ratkaisu tähänkin haihatteluun on...

Jukka S. | 21.08.2010 15:02

Se että kaikkiin autoihin laitetaan vähintään 5-litrainen veekasi. Näin tehot eivät hankalissa keleissä lopu kesken ja lämmityslaitteetin riittää talvellekin lämpöä. Ja ne mahtavat saundit joita puoolimoottoreista ei saa millään. Vanhat muskelijenkit kunniaan!

Sähköauto on aivan hanurista Suomen talvessa.
Kyllä maailmaan savua mahtuu.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, mielellään omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Viestisi tarkistetaan, minkä jälkeen se ilmestyy sivuille. Viestejä käydään läpi pääsääntöisesti työaikana, muulloin viestit jäävät jonoon ja ne julkaistaan seuraavana arkiaamuna.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Vs. päätoimittaja Jukka Vahti. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 3. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.