Pekka Haavisto komppaa Paavo Väyrysen ehdotusta ympäristökomiteasta
Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto kannattaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk) lauantaina esittämää ideaa parlamentaarisesta ympäristökomiteasta, joka arvioisi Suomen ympäristöpolitiikkaa.
Hyvä Kepu. Pekka Haavisto kiittelee Paavo Väyrysen ehdotusta ympäristökomitean perustamisesta.
Kuva: Tiina Jutila / VihreätVäyrysen mielestä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen rinnalla ympäristöpolitiikan tulee ottaa nykyistä painavammin huomioon ilmastopolitiikka ja muun luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen edistäminen.
Myös Haaviston mukaan ympäristöpolitiikkaa kannattaa arvioida kokonaisuutena.
”En kuulu niihin, jotka vastustavat järjestään kaikkea mitä esitetään Väyrysen tai keskustapuolueen suunnasta”, Haavisto kirjoittaa vihreiden sivuillla.
Hän muistuttaa, että vuonna 1992 pidetyn Rion ympäristökokouksen jälkeen ilmastoasiat ovat edenneet, mutta esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden kaventuminen jatkuu.
Rion kokouksesta on pian kulunut 20 vuotta ja silloin arvioidaan, mikä on muuttunut.
”Tähän aikatauluun Väyrysen ehdottama parlamentaarinen ympäristökomitea sopisi hyvin. Se voisi arvioida ympäristönsuojelun tavoitteita, painopisteitä ja käytettävissä olevia varoja tuleville vuosille”, Haavisto kirjoittaa.
Hän sanoo, että ympäristökomitean työssä pitäisi puolueiden lisäksi olla mukana niin elinkeinoelämän kuin luonnonsuojelujärjestöjenkin edustus.
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti