Pekka Haavisto ryhmäpuheenvuorossa hallitusohjelmasta: "Toiveajattelua"
Uusi hallitusohjelma antaa hyvät eväät neljäksi seuraavaksi vuodeksi, jos maailman tila säilyy vakaana eikä yllätyksiä tapahdu, sanoi kansanedustaja Pekka Haavisto pitäessään vihreiden ryhmäpuheenvuoron hallitusohjelmasta tänään tiistaina. Hän kutsui maailman muuttumattomuutta "toiveajatteluksi".
Herroille järkeä. Pekka Haavisto löysi ryhmäpuheenvuorossa hallitusohjelmasta myös aukkoja.
"Vanhan sanonnan mukaan ´kenelle Herra antaa viran, hänelle Herra antaa myös järjen´. Jyrki Kataisen ensimmäisen hallituksen 89-sivuinen ohjelma on siinä järjen käyttämisessä hyvänä tukena", Haavisto lausui puheensa aluksi.
Haaviston mukaan hallituksen kolmeen tavoitteeseen on helppo yhtyä. Ne ovat köyhyyden poistaminen ja tuloerojen kaventaminen, julkisen talouden vakauttaminen sekä työllisyyden ja kilpailukyvyn parantaminen.
Kaikkea ei kuitenkaan Haaviston mukaan ole mahdollista panna paperille. Lähiaikojen huolestuttavimmaksi hallitusohjelman ulkopuoliseksi ongelmaksi hän nimesi koko euroalueen vakautta koettelevan kriisin. Nyt hallitusohjelman teksti asettaa Haaviston mukaan tiukat neuvottelurajat hallitukselle.
Myönteisenä Haavisto piti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tukemista ja syrjäytymisen ehkäisemisen vastaisia toimia. Myös ympäristön- ja luonnonsuojelu on ohjelmassa otettu hyvin huomioon.
"Hallitus on asettanut tavoitteekseen ilmastolain säätämisen ja hiilineutraalin Suomen. Paitsi että tämä linjaus vastaa hyvin EU:n ja kansainvälisiin ympäristötavoitteisiin, se antaa mahdollisuudet kehittää maata, jossa ympäristöteknologia, clean tech ja energiansäästöratkaisut kehittyvät uudeksi osaamisalueeksemme ja vientituotteeksemme", Haavisto sanoi.
Haavisto moitti sitä, että hallitusohjelma ei käsittele koulutusta "kovin helläkätisesti". Hän esitti myös epäilyksen siitä, saadaanko ohjelman veroratkaisuin kootuksi tarpeeksi suuria rahoja hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi.
Pois hallitusohjelmasta olisi voinut jättää Haaviston sanojen mukaan kysymyksen raskauden keskeytyksistä.
"Kysymys raskauden keskeytyksistä on lääketieteellinen ja hyvin henkilökohtainen asia niissä perheissä, joissa asia on ajankohtainen, eikä sitä ole hyvä politisoida kuten hallitusohjelmassa nyt tehdään", Haavisto sanoi.
Lopuksi Haavisto totesi suomalaisen demokratian ajatuneen harhateille, kun keskeneräisistä asioista on vaiettu.
"Hallitusohjelmaa ja eduskuntatyötä ei tehdä siksi, että pidettäisiin markkinavoimat tyytyväisinä vaan siksi, että kansalaiset olisivat tyytyväisiä ja heidän asioistaan huolehdittaisiin", Haavisto sanoi.
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Paljon toiveita ja vähän edellytyksiä
Työttömyys ja hinnat sekä ostovoiman puute ovat selkeästi lisääntymässä. Lisämausteena muutama menetetty miljardi huijarimaiden tukemisesta.
Valtion kassan tulopuolelle ei siis ole tuloja, joten menoja pitää karsia kovalla kädellä. Sitten sitä balanssia saattaa löytyä ja samalla totuus hallitusohjelmasta.
Kirjoita uusi kommentti