Piraatti liittyy Ruotsin vihreisiin
Peter Sunde, yksi Pirate Bay -oikeudenkäynnin syytetyistä, ilmoitti eilen keskiviikkona liittyvänsä Ruotsin vihreisiin. Asiasta kertoi The Local -lehti.
VIHREÄ NETTIVELHO. Pirate Bay -aktivisti Peter Sunde ehdottaa blogissaan, että CD-levyille määrättäisiin ympäristövero.
Kuva: WikimediaSunde kertoi päätöksestään blogissaan juuri samaan aikaan kun Pirate Bay -oikeudenkäynti saatiin päätökseen.
“Integraatio, yksityisyys, tasa-arvo, sananvapaus ja ympäristö ovat asioita, jotka ovat minulle tärkeitä", hän kirjoittaa.
“Vaikka nojaan ehkä enemmän vasemmalle kuin vihreiden keskivertoäänestäjä, vihreät ajavat tärkeitä asioita ja puolueella on hyvä sisäinen dynamiikka. Uskon, että puolueen kautta voin vaikuttaa”, hän jatkaa.
Sunde kertoo, ettei hänellä ole varmaa ydinvoimakantaa, mutta että hän on vakuuttunut siitä, että yhteiskunnan ongelmat voidaan ratkaista vain minimoimalla energiakulutus ja elämällä kestävästi. Hän uskoo, että voi itse ohjata puoluetta enemmän vasemmalle ja toivoo, että puolue näkisi hänet uutena voimana.
Pirate Bayn oikeudenkäynnissä neljää aktiivia syytetään tekijänoikeuksien rikkomisesta, ja oikeuksien haltijat vaativat heiltä yhteensä 120 miljoonan kruunun korvauksia.
Vaikka oikeusjutun päätöstä joudutaan odottamaan huhtikuun puoliväliin saakka, Sunde uskoi, että poliittisen kannan ilmoittamiselle oli nyt oikea aika.
Lisää aiheesta:
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Suomen Vihreistä osa
Suomen Vihreistä osa kannatti Lex Nokiaa. HÄVETKÄÄ! Ja ottakaa mallia Ruotsin Vihreistä.
Luulen, että Vihreät eivät oikein ole tajunneet tietoyhteiskuntaan syntynyttä sukupolvikuilua, ja sitä, kuinka tehokas ase sen hyödyntäminen olisi setien puolueita vastaan. Alta 35-vuotiaista tuskin kukaan kannattaa Lex Nokiaa tai Lindenin edellistä mestariteosta, nykyistä tekijänoikeuslakia. Näiden hyväksyminen vie vihreät setien puolelle, nuoria sukupolvia vastaan. Ei varmaan kauhean hyödyllistä, ainakaan kannatusmielessä, kun useimmat puolueet ovat juuri niiden setien takia niin vastenmielisiä.
sedät ja tädit
Vihreät sedät ja tädit näyttävät lähinnä taputtelevan itseään selkään oman erinomaisuutensa vuoksi. Setiin kuuluu myös poikkeuksellisen nuorena setäytynyt Oras.
Vihreät ja piratismi
Olen vajaa nelikymppinen, koko äänestysikäni vihreitä äänestänyt, musiikista elävä, tekijänoikeuksia nauttiva setä, joka tulee siirtämään poliittisen kannatuksensa toisaalle jos tekijänoikeuksien alasajovaatimukset saavat lisää otetta Suomenkin Vihreässä liitossa.
Tekijänoikeusasioiden kanssa on kansakunnassa, ja koko maailmassa puurot ja vellit sekaisin. On kummallinen ajattelutapa, että koska tarpeeksi helppokäyttöisiä ja edullisia nykyteknologiaa hyödyntäviä jakelupalveluita ei ole vielä onnistuttu toteuttamaan, olisi kuluttajalla oikeus ottaa viihteensä luvatta ja korvauksetta sieltä mistä huvittaa. Online-viihdepalvelut tulevat ennen pitkää kehittymään paremmiksi. Se, että se ei tapahdu lataajanuorisoa tyydyttävällä tahdilla, ei oikeuta rikolliseen toimintaan.
Piraattien agendalla nuori sukupolvi oppii, tai on jo käytännössä jo oppinut, siihen, että mistään viihteestä ei tarvitse maksaa mitään korvausta. Tätä ajattelutapaa on vaikea korjata. Jos tämä suuntaus hyväksytään Vihreässä liitossa tai otetaan peräti mukaan puolueohjelmaan, se on tamperelaisittain moro. Taiteilijoiden joukossa Vihreillä on nykyisellään laaja kannatus, joten se jää tuskin ainoaksi moroksi.
"Urkintalakia" en toki kannata.
Kirjoita uusi kommentti