Piraattipuolueesta tulee oikea puolue
Suomen Piraattipuolueesta tulee virallisesti puolue. Puolue on kerännyt tarvittavat viisituhatta kannattajakorttia ja aikoo tänään maanantaina jättää oikeusministeriölle hakemuksen puoluerekisteriin pääsemiseksi.
Oikea puolue. Piraattipuolueen aktiivit keräsivät nimiä kannattajakortteihin huhtikuussa.
Kuva: Mikael Ahlfors"Reilun viidentuhannen kannattajakortin kasaan saaminen osoittaa selkeästi kansan kaipaavan tuoreita näkökulmia politiikkaan. Niitä piraattipuolue myös aikoo tarjota", sanoo puolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.
Rekisteröimisen jälkeen puolue saa asettaa ehdokkaista tulevissa vaaleissa.
Huhtikuussa käydyn Pirate Bay -oikeudenkäynnin jälkeen Ruotsin piratpartietin suosio lähti nopeasti nousuun, ja sille on ennustettu jopa kahta paikkaa europarlamenttiin.
Suomen piraattipuolue ei ehdi mukaan ensi sunnuntaina pidettäviin eurovaaleihin. Ensimmäisen kerran puolue asettaa ehdokkaansa vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.
"Piraattiliikkeelle on tarvetta sekä valtakunnallisella että EU-tasolla. Samalla, kun piraattipuolue suuntaa tarmonsa eduskuntavaaleihin valmistautumiseen, piratpartiet osoittaa varmasti tarpeellisuutensa EU-parlamentissa", Palmulehto sanoo.
Lisää aiheesta:
- Suomen piraattipuolue odottaa jäsenryntäystä (20.4.2009)
- Pirate Bayn tuomiot yllättivät suomalaiset nettiaktivistit (17.4.2009)
- Piraattipuolue haluaa puoluerekisteriin (12.9.2008)
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti