Posiva ja Greenpeace eri mieltä "superydinjätteen" turvallisuudesta
Posivan Eurajoelle rakentaman ydinjätehaudan ympäristövaikutusten arvioinnissa sivuutetaan Olkiluotoon rakennettavan ja vielä suunnitteilla olevien voimaloiden jätteen vaarallisuus, väittää ympäristöjärjestö Greenpeace.
Kovia näytteitä. Olkiluodon kallioperän koostumusta tutkitaan näytepaloja kairaamalla.
Kuva: Posiva”Käytössä oleviin reaktoreihin verrattuna rakenteilla oleva Olkiluoto 3 ja nyt esitettävät uudet ydinvoimalat tuottaisivat jopa kaksi kertaa radioaktiivisempaa ja helpommin leviävää, niin sanottua superydinjätettä”, järjestön tiedotteessa sanotaan.
Posivan toimitusjohtajan Eero Patrakan mukaan uusien ydinvoimaloiden jäte ei poikkea loppusijoituksen kannalta nykyisestä.
”Polttoainetta pidetään laitoksessa kauemmin, jolloin siitä tulee kuumempaa. Sitä kuitenkin jäähdytetään tavallista enemmän ennen loppusijoitusta, joten kallioon päätyessä se ei eroa nykyisestä ydinjätteestä”, Patrakka sanoo.
Hänen mukaansa säteilyttämisen tehostaminen on järkevää luonnonvarojen käyttöä, koska silloin hyödynnetään suurempi osa polttoaineen sisältämästä uraanista.
Greenpeace arvostelee myös kuparikapselien käyttöä loppusijoituksessa. Järjestön mukaan kuluneen vuoden aikana julkaistut tutkimukset ovat osoittaneet, että korroosio voi puhkaista kuparikapselit jopa muutamassa sadassa vuodessa.
”Meidän asiantuntijamme ovat sanoneet, että nämä tutkimukset kannattaa jättää omaan arvoonsa”, Patrakka toteaa.
Lisää aiheesta:
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti