Professori murtaa myyttiä Suomen ekologisista palvelinkeskuksista

9.12.2010

Suomea on mainostettu ekotehokkaiden palvelinkeskusten mallimaana, sillä viileän ilmaston vuoksi serverihallien jäähdyttäminen vie talvisin vähän energiaa.

”On paljon mainospuheita hienoista palvelinkeskuksista, mutta on vaikea tietää, paljonko siitä on faktaa ja paljonko fiktiota”, professori Jukka Manner sanoo.

Aalto-yliopiston professori Jukka Manner pitää mielikuvaa virheellisenä. Keskikokoisen yrityksen palvelinkeskus kuluttaa viidentoista jatkuvasti helottavan kiukaan verran energiaa, ja sellaisia on Suomessa satoja.

”Täällä on hirveästi palvelinkeskuksia ja niitä halutaan lisää, mutta on valtavaa haaskausta, jos keskuksia jäähdytetään ’ikkunat auki’ eikä pyritä hyödyntämään lämpöä.”

Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa on Mannerin johdolla kesästä saakka kehitetty energiatehokkaampia ratkaisuja palvelinkeskusten sähkönkulutukseen, jäähdyttämiseen ja lämpöenergian hyödyntämiseen.

Jokainen Google-haku kuluttaa

Masa | 09.12.2010 16:33

Jokainen Google-haku kuluttaa tietyn määrän energiaa.
Ekompaa olisi kirjoittaa pelkkä www-osoite osoiteriville.
Laiskat kuitenkin kirjoittavat Googlen hakuun muutamia alkukirjaimia ja maailma pelastuu tuulettamalla serverisaleja.

Energiansäästövinkki

Ei nimimerkkiä | 09.12.2010 23:28

Enpä ole ennen nähnyt että energiansäästövinkkinä pitäisi kirjoittaa www-osoite käsin.

Ei hyvää päivää. Painun nukkumaan ja säästän siten sähköä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.