Republikaanihallinnon huippunimet tukevat Obamaa
Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin hallinnon entiset huippunimet ovat ilmoittaneet tukevansa demokraattiehdokas Barack Obamaa.
Ääni demokraatille. Scott McClellan lupaa äänestää Obamaa.
Kuva: www.cnn.comUusin vahvistus Obaman tukijoukkoihin on Bushin entinen lehdistöpäällikkö Scott McClellan, joka ilmoitti tuestaan eilen CNN-kanavan haastattelussa. Hän työskenteli republikaanihallinnon ytimessä vuosina 2003–2006.
Viime sunnuntaina Colin Powell ilmoitti NBC-kanavan Meet the Press-ohjelmassa tukevansa Obamaa. Powell toimi Bushin hallinnon ulkoministerinä vuosina 2001–2005.
Obama kerää taakseen myös merkittäviä sanomalehtiä. Aiemmin tukensa ovat ilmoittaneet muun muassa Washington Post ja Los Angeles Times. Eilen joukkoon liittyi New York Times, joka asettui pääkirjoituksessaan selkeästi Obaman kannalle.
”Obama on kohdannut haasteita, kasvanut johtajana ja osoittanut täyttävänsä lupauksensa toivosta ja muutoksesta”, lehti kirjoittaa.
Viime viikolla Obama sai tukea yllättävältä taholta, kun poliittisesti puolueettoman ilmastopaneeli IPCC:n johtaja Rajendra Pachauri sanoi uutistoimisto Bloombergin haastattelussa, että Obaman valinta edesauttaisi kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja.
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








