Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Reuters: Auringonpilkkujen väheneminen ei tuo pientä jääkautta

16.6.2011 11.14
Lasse Leipola

Auringonpilkkujen vähentyminen ei johda pieneen jääkauteen, arvioi uutistoimisto Reutersin haastattelema tutkija.

National Solar Observatoryn Frank Hill sanoo, että auringossa tapahtuva pilkkujen väheneminen on erittäin epätavallista ja odottamatonta. Auringonpilkkujen runsaus vaihtelee noin 11 vuoden jaksoissa. Nyt näyttää siltä, että vaihtelu on joko hidastumassa tai pysähtymässä kokonaan.

Tunnetuin jakso, jolloin auringonpilkuista tuli harvinaisia, oli niin sanottu Manderin minimi vuosina 1645–1715. Sitä on pidetty yhtenä mahdollisena syynä samaan aikaan esiintyneeseen pieneen jääkauteen. Hillin mukaan yhteys on kuitenkin paljon heikompi kuin yleisesti uskotaan.

”Pieni jääkausi kesti satoja vuosia (1450–1850), josta Mauderin minimi oli vain hyvin pieni osa. Omasta mielestäni kyseessä on anekdoottimainen yhteys, jolla ei ole juurikaan tieteellistä pohjaa”, Hill sanoi Reutersille.

Hänen mielestään ilmaston lämpenemisestä on matkaa viilenemiseen valtavan harppauksen verran.



Vihreä Lanka 18/2014

Lue

Vihreä Lanka

18/2014

Sisällysluettelo

Näköislehti:
lehtiluukku.fi


YhteystiedotTilaa Lanka Tilaajapalvelu Mediatiedot

Twitter


Blogit-teksti
Jukka Nikulainen

Roskislöydöt ”Itsenäisyyden juhlinnassa toinen maailmansota on niin näkyvällä sijalla, että voisi äkkiseltään luulla Suomen olevan vasta seitsenkymppinen.”

Vesa Sisättö

VL 20 vuoden päästä ”Yritykset muuttaa yliopisto-opiskelu maksulliseksi ovat vihdoin kantaneet hedelmää.”

Olli-Poika Parviainen

Kolumni ”Kirjasto voi olla ja on nykypäivänä paljon muutakin kuin lainaamo.”


Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Ebola tappaa Afrikassa, ei juuri muualla (Kati Pietarinen/Iiro Törmä)

Facebook



Kuva: Pekka Sauri