Riikonen ratkaisi arvoituksen

Hallitusohjelmaa kirjoitettaessa ei voi koskaan olla liian kekseliäs. Muuten joku olisi esittänyt keväällä 2007 pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan: ”Hallitus ratkaisee sammon arvoituksen.”

Se tavoite nimittäin toteutui – ja aivan hallituksesta riippumatta. Lehtori Reino Riikonen Tapiolasta oli ostanut kivimessuilta luovuuden eli innovaation kiven, ja pannut sen kotona television päälle. Kolmen aikaan yöllä hän heräsi ja totesi tämän meksikolaisen kalkkipyriittiä olevan ihmekiven säteilevän kaikissa sateenkaaren väreissä.

Samassa hänelle ratkesi sammon arvoitus: sampo oli Raamattu, jonka Ilmarinen oli Väinämöisen käskystä käynyt Bysantissa kääntämässä Karjalan kielelle.

Yhdessä välähdyksessä kaikki oli selvää: ”Taiatko takoa sammon, Kirjokannen kalkutella, Joutsenen kynän nenästä, Maholehmän maitosesta, Yhestä ohrasen jyvästä, Yhen uuhen untuvasta?”

Uuhen untuva keritään ja jäljelle jää nahka – pergamentti. Lehmän maitoa sekoitetaan ohranjyviin, ja saadaan mustetta. Joutsenen sulkakynä heilumaan, ja alkaa syntyä kirja – uusi sampo.

Riikosen näky on historiallinen, sillä sammon arvoituksen ratkaiseminen on ollut vuodesta 1818 päättymätön arvoitusleikki. Sampo on ollut Suomen Atlantis.

Elias Lönnrotille sampo oli jumalankuva, M.A. Castrénille talismani, Jacob Grimmille mylly tai huhmar, Anton Schiefnerille aurinko, J.A. Friisille noitarumpu, K.B. Wiklundille lohikäärmelaiva, Uno Holmbergille maailmanpatsas ja Paavo Haavikolle bysanttilainen rahantekokone – tai suomalais-neuvostoliittolaisen talousyhteistyön saavutukset.

Sen verran Riikonen antaa Haavikolle periksi, että sampo löytyy etelästä. Pohjola onkin etelässä, siellä missä illat pimenevät purjehdusaikaan varhemmin. Pohjan akka on 1000-luvulla elänyt Bysantin keisarinna Zoe. Kirjokansi on Bysantista noudettu Pyhä kirja.

Miksi sammon arvoitusta kannattaa pohtia? Monissa tulkinnoissa Kalevalan sampo on ihmekone, joka jauhaa rahaa, viljaa ja suolaa – rikkautta koko Pohjolan väelle.

Se kuulostaa melkein ruotsinlaivan yksikätiseltä rosvolta, Esson baarin jassolta – tai Nokian uudelta kännykkämallilta, joka latautuu kävellessä.

Minua viehättää ajatus siitä, että sampo onkin kirja. Tai laajemmin: koulutusta, sivistystä, tutkimusta, osaamista.

Viime päivinä on puhuttu paljon korkeakoulujen ja tutkimuksen voimavaroista – ja maksuttoman korkeakouluopetuksen tärkeydestä. Nyt rakennetaan sitä osaamista, jolla Suomi tulevaisuudessa elää.

Ehkä sampo lopulta on sitä, mitä meillä suomalaisilla on korviemme välissä.