Risto Isomäen palmuöljypuheille tyrmäys
Ympäristöjärjestö Greenpeace sanoo, ettei palmuöljyä tai muita kasviöljyjä ole mahdollista tai tarpeellista käyttää kestävästi laajamittaiseen polttoaineiden valmistukseen.
"Palmuöljyn ja muiden kasviöljyjen kysynnän valtavaa kasvua ei ole mahdollista tyydyttää raivaamatta lisää viljelypinta-alaa joko ruuantuotantomailta tai sademetsistä", sanoo palmuöljykampanjoija Maija Suomela.
Kirjailija Risto Isomäki kirjoitti viime viikolla ilmestyneessä Vihreässä Langassa, että hänen mielestään palmuöljy on yksi parhaista tavoista tuottaa biopolttoaineita. Isomäki kritisoi myös kansalaisjärjestöjä siitä, että kritiikin kohdistaminen länsimaisiin palmuöljytuottajiin saattaa jättää alan paikallisten toimijoiden varaan, jolloin mahdollisuudet vaikuttaa asioihin pienenevät entisestään.
Suomela näkee asian toisin.
"Miten Intiasta ja Kiinasta tulevaa painetta vähentäisi se, että Neste Oil ja muut länsimaiset toimijat olisivat saaneet olla rauhassa? EU:n biopolttoainetavoitteen täyttäminen vaatisi useita miljoonia hehtaareja lisää viljelymaata, jota on maapallolla rajallisesti. Tämänhetkisessä tilanteessa paine näkyy suoraan Indonesian sademetsissä", Suomela sanoo.
Hän myös muistuttaa, että Greenpeace sekä useat paikalliset ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt kampanjoivat myös Kaakkois-Aasiassa kattavan ja tehokkaasti valvotnu hakkuukiellon puolesta.
Lisää aiheesta:
- Risto Isomäki kannattaa palmuöljyn viljelyä (2.9.2011)
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Biodiesel on ok
Suomessa on sanonta - ei puheista vaan teosta ihminen tunnetaan. Millaisen Greenpeacen tunnen kun tarkastelen sen tekoja, eli aikaansaamisia?
Saksassa on ajettu ydinvoima alas jonka seurauksena lisätään fossiilisen polttoaineen kulutusta, ruskohiilen kulutusta. Greenpeace on yksi ruskohiilen kulutuksen voimakas lisääjä vaikka puheista päätellen se on vastustavinaan sitä.
Suomessakin Greenpeace yrittää sulkea ydinvoiman ja kieltää uusien turvallisempien reaktoreiden käynnistämisen. Koska vesivoima on maassamme valjastettu lähes äärimmilleen energiatuotantoon, ydinvoiman sulkeminen lisäisi hiilen tai turpeen polttoa. Greenpeace tunnetaan täälläkin kyseenalaisista teosta.
Tekoja tarkastellen Greenpeace leimattaisiin öljyn, hiilen ja maakaasun lobbariksi. Saksan Vihreitä sanon jo julkissti lobbariksi. Ympäristöjärjestönä sen kannattaisikin olla varovainen ja avoin sekä rahoituslähteidensä suhteen että selittää hieman tarkemmin, miksi maakaasu tai fossiilinen öljy vaikuttaa valintana olevan biokaasua tai biodieseliä parempaa?
Jatropa, levä, biojäte ynnä muut bioöljyn lähteet varmasti ovat parempia kuin on palmuöljy. Meidän olisikin opittava kasvattaa Jatropaa autiomaassa. Kuivuutta kestävänä kasvina yhdessä suomalaisen metsäosaamisen kanssa, se voisi onnistuakin.
Greenpeace on tehnyt valtavan hyvää työtä. Esimerkiksi se on estänyt ydin ynnä muun jätteen hautaaminen valtamerien syvänteisiin, se on taistellut mielettömiä ydinkokeita vastaa. Nämä teot saavat minut pitämään suhteeni järjestöön lämpimänä ja rakastettavana, mutta nykyisin alan yhä enemmän miettimään asioita järkevämmin.
Kirjoita uusi kommentti