Rkp yrittää pelastaa itsensä viikonloppuna

10.6.2010

Kuin 300 spartalaista Thermopylain solassa konsanaan on Tampereella tämän viikonlopun ajan puoluekokousta pitävä rkp:n väki.

Haasteita riittää. Rkp:n puoluesihteeri Johan Johansson sanoo, että puolueen yleisliberaalin sanoman myyminen suomalaisille on vaikeaa.

Kuva: Mikael Ahlfors

Edessä on pelottava tehtävä, nimittäin Kasnäsin julistuksen käsittely.

Julistuksen teeseillä ruotsinkielisten ja -kielen edunvalvojasta pitäisi muotoutua moderni liberaali puolue, joka kaappaa eduskuntavaaleissa kymmenen prosentin äänisaaliin.

350 kokoustajan tehtävä on ehkä jopa haastavampi kuin muinaisten spartalaisten, sillä viimeaikaisissa kyselyissä rkp:n kannatus on käväissyt jopa alle neljässä prosentissa.

”Gallupeissa rkp:n kannatus on aina alakantissa, mutta tämä on silti selvä varoitusmerkki puolueelle”, sanoo yleisen valtio-opin professori Jan Sundberg Helsingin yliopistosta.

Sundberg arvioi, että kyseessä voi olla puolueen ruotsinkielisten ydinäänestäjien vastareaktio Kasnäsin julistukseen.

Julistuksen ykköskohdassa todetaan, että ”Olemme liberaali suomalainen puolue, jolla on vahvat siteet Pohjoismaihin ja Eurooppaan.”

Sitoutuminen kaksikielisyyteen tulee kymmenkohtaisessa julistuksessa vasta kolmantena.

Suurempia murheita rkp:lle voi kuitenkin aiheuttaa näillä näkymin vuoden 2015 eduskuntavaaleissa käyttöön otettava kolmen prosentin valtakunnallinen äänikynnys.

Kynnys tarkoittaa sitä, että ellei puolue ylitä valtakunnallisesti kolmen prosentin kannatusta, eduskuntapaikat jäävät saamatta.

Toistaiseksi rkp:n peruskannatus on tosin kunnossa: puoluetta äänestää neljä viidestä ruotsinkielisestä. Suomenkielisistä rkp:n ehdokkaan valitsee kuitenkin vain prosentin murto-osa. Puolue vastusti äänikynnystä kiivaasti, ennen kuin hallitus pääsi asiasta sopuun. Rkp:n puoluesihteeri Johan Johansson ei kuitenkaan myönnä olevansa huolissaan äänikynnyksestä.

”Puolueen kannatus on ollut kolme viime vuosikymmentä vakaata.”

Myös Sundbergin arvion mukaan rkp:n pitäisi tehdä dramaattisia virheitä, jotta se jäisi äänikynnyksen alle.

Rkp on istunut hallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1979 alkaen. Ensi vuonna hallitustaival voi kuitenkin olla uhattuna, sillä Suomessa ei Sundbergin mukaan enää tarvita ”ylisuuria” hallituksia. Vaalitulos ja hallitusneuvottelut ratkaisevat siis paljon. Ja vaikka puolue pysyisi jatkossakin hallituksessa, sekään ei takaa ruotsin kielen aseman säilymistä.

Sundberg muistuttaa, että puolueen yli on hallituksessa kävelty esimerkiksi kotimaisen kielen pakollisuudessa ylioppilaskirjoituksissa ja julkishallinnon järjestelyissä.

”Suurissa asioissa sen yli voidaan ajaa aika helposti.”

Kasnäsin julistukseen kuuluu myös puolueen suomenkielisen nimen muuttaminen Suomen ruotsalaiseksi kansanpuolueeksi.

Puoluesihteeri Johansson myöntää, että puolueen yleisliberaalin sanoman myyminen suomenkielisille ja maahanmuuttajille on vaikeaa.

”Uussuomalaisillekin pitää tarjota suvaitseva puolue, joka puolustaa heidän asemaansa. Toivomme, että saamme pääkaupunkiseudulla lisää äänestäjiä liikkeelle. Toisaalta myös ruotsinkieliselle maaseudulle pitää tarjota uskottava vaihtoehto.”

Pelkkää sanahelinää

Leo Havukainen | 10.06.2010 20:47

”Olemme liberaali suomalainen puolue, jolla on vahvat siteet Pohjoismaihin ja Eurooppaan.”

Täysin naurettava väite, että sfp olisi liberaali suomalainen puolue. Voiko puolue olla liberaali, jos on jämähtänyt keskeisissä kielipoliittissa linjoissaan 1700- ja 1800-lukujen menneisyyteen? Siitä ovat vankkoina osoituksina pakkoruotsi- ja virkamiesruotsivaatimukset. Moderni kielipoliittinen esimerkki löytyisi Ruotsista, mutta edes vahvat siteet Pohjoismaihin eivät ole avanneet tämän menneisyyteen jämähtäneen ryhmän silmiä.

"Liberaalia suomalaisuutta" osoittaa myös se, että vieläkään puolue ei pysty esiintymään kaksikielisenä, sillä sehän on ainoana eduskuntapuolueista rekisteröitynyt vain yksikieliseksi, kun taas KAIKKI muut eduskuntapuolueet ovat kaksikielisiä.

"Suvaitsevainen" puolue on myös täysin sfp-läistä sanahelinää, jolla ei ole katetta todellisuuden kanssa.

Liberaali "my ass"!!

Pois poliittinen pakkoruotsi! | 11.06.2010 10:46

Neuvostoliittokin oli maan johtajien mielestä maailmanrauhan tae, jossa ainoa etuoikeutettu luokka oli "lapset".
Suomessa on neukkulan virallista sosialismia vastaava valtionideologia kielipolitiikassa;
virallinen kaksikielisyys.
Suomen etuoikeutetun luokan muodostaa kaksikielisyysnomenklatuura,
jonka ydin taas on RKP:n hallussa.
Mitään muuta sanomaa RKP:llä ei ole kuin kynsin ja hampain säilyttää valtansa tuossa kaksikielisyysnomenklatuurassa.
Virallisesta kaksikielisyydestä on alettava puhua avoimesti, myös sen haitoista maamme kehitykselle ja henkiselle ilmapiirille.
Neuvostoliitossahan glasnost alkoi 1985,
meillä se on tiukassa vielä 2010!

Siis: Mitä hyötyä kansan enemmistölle on rituaalikaksikielisyydestä ?
Ei mitään muuta kuin haittaa, ja pahin haitta on ideologinen pakkoruotsi.

”Puolueen kannatus on ollut

Kazakstan | 11.06.2010 12:26

”Puolueen kannatus on ollut kolme viime vuosikymmentä vakaata.”

Niinpä. Kannatus ei ole heilahdellut oikeastaan yhtään viimeiseen kolmeen-neljään vuosikymmeneen.

Tämä ei kuitenkaan muuta miksikään sitä, että RKP:n asema on uhattuna meneillään olevan vuosikymmenen aikana. Puolueen kannatuspohja tulee ohentumaan ihan väistämättä. Nimenmuutos oli pelkkää kuolonkorinaa ja Kasnäsin manifestilla puolue kaivaa jo omaa hautaansa. Moiset manifestit vievät puolueelta sen nykyisenkin kannatuksen, eikä uutta ole varmastikaan tulossa.

Thorsin maahanmuuttopolitiikka, Wallinin nettipiratismikannanotoisto huokunut täydellinen tietämättömyys omasta alastaan sekä Eva Biaudet'n erittäin kiistanalainen ja kepulikonstein suoritettu valinta vähemmistövaltuutetuksi eivät ainakaan tee puolueesta yhtään houkuttavampaa. Uusia kärkihahmojakaan ei ole astumassa estradille. Tulevaisuus näyttää synkältä, mutta eiköhän se Rkp vielä muutamat vaalit eduskunnassa onnistu keikkumaan. Ehkä vuoteen 2019?

Liberaali pakottaja

Ärkkopee | 07.06.2011 2:52

RKP on istunut hallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1979. Tässä valossa puolue voi olla liberaali, sillä kaikki asiat ovat kaupan ja koplattavissa.

Paitsi yksi.

Liberaali verrattuna mihin?

Kalle | 07.06.2011 13:40

Voi olla RKP:n vähän vaikea markkinoida itseään oikeasti liberaalina puolueena myöskään maahanmuuttajille: "Me parempi vähemmistö nyt pikkaisen suvaitsemme teitä alempia vähemmistöjä".

Aidosti liberaali puolue tietysti aloittaisi toteamalla, että suomi on monikielinen, ei kaksikielinen maa ja että vähemmistökieliä tulisi kohdella tasa-arvoisesti, eikä niin, että yhdelle vähemmistökielelle tulee lailla taata etuoikeusasema.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.