Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Rosa Meriläinen.
Valmiina puremaan. Rosa Meriläinen aikoo kirjoittaa tuoretta blogia, joka ei tyydy pyörittelemään muiden esillenostamia aiheita. Mikael Ahlfors

Valmiina puremaan. Rosa Meriläinen aikoo kirjoittaa tuoretta blogia, joka ei tyydy pyörittelemään muiden esillenostamia aiheita.

Rosa Meriläinen palaa politiikkaan

28.8.2009 8.24

Lasse Leipola

Vihreä ex-kansanedustaja Rosa Meriläinen aloittaa ensi viikolla Vihreän Langan verkkosivuilla blogin, jossa hän lupaa puraista päivänpolitiikkaa.

Viime aikoina Meriläinen on blogannut lähinnä ihmissuhdeasioista HS.fi:ssä.

”Omasta kansanedustajakaudesta on kulunut sen verran aikaa, etten ole enää liian lähellä. Toisaalta minulla on tiettyä asiantuntemusta politiikasta”, Meriläinen sanoo.

Meriläisen mukaan tavoite on kirjoittaa sellaisista ajankohtaisista asioista, joista muut blogit tai kolumnit eivät kirjoita.

”Toisten kommenttien kommentoiminen tuntuu sisäsiittoiselta”, Meriläinen sanoo.

Meriläisen ensimmäinen blogiteksti löytyy ensi tiistaina näiltä sivuilta.




Viite