Ruotsin demareista tuli punavihreän vaaliblokin taakka

9.9.2010

Ruotsin demareiden laskeva kannatus painaa punavihreän vaaliblokin suosiota. Demareiden kannatus on pudonnut vuodessa 34 prosentista 29 prosenttiin. Oikeistoallianssi johtaa nyt punavihreää liittoumaa noin viidellä prosenttiyksiköllä. Vaalit pidetään viikon päästä sunnuntaina.

Taistelupari. Demarien Mona Sahlin ja vihreiden Maria Wetterstrand ovat puolueidensa keulahahmot.

Ruotsalainen dosentti Åsa Bengtsson Åbo Akademista selittää porvariliittouman johtoasemaa kolmella asialla. Nykyisen pääministeripuolueen talouspolitiikkaa pidetään hänen mielestään onnistuneena, ja esimerkiksi valtiovarainministeri Anders Borg on hyvin suosittu.

Muut syyt löytyvät sosiaalidemokraattisesta puolueesta. Bengtssonin mukaan sitä vaivaa sama identiteettikriisi kuin muitakin Euroopan demareita. Lisäksi puheenjohtaja Mona Sahlin ei hänen mielestään ole vakuuttanut ihmisiä siitä, että pystyy toimimaan pääministerinä.

Ruotsin vihreät on mielipidetiedustelujen mukaan yli kaksinkertaistanut kannatuksensa viime vaaleista. Tukholmassa vihreät hengittää jo toiseksi suurimman puolueen, demareiden, niskaan. Ympäristöasiat eivät ole kuitenkaan olleet esillä vaaliväittelyissä.

Suomen vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö pitää ilmastokeskustelun puuttumista yllättävänä. Hän seuraa vaaleja erityisen läheltä, koska on naimisissa Ruotsin vihreiden johtajan Maria Wetterstrandin kanssa.

”Porvareilla ei ole ollut uusia ilmastoavauksia. Jonkinlainen henkinen väsähtäminen Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen näkyy myös Ruotsissa”, Niinistö sanoo.

Niinistön mielestä Suomen vihreiden pitää ottaa oppia ensi vuoden vaaleihin ruotsalaisten kampanjasta. Modernisera Sverige -kampanjassa korostetaan, että vihreää politiikkaa tehdään yhdistämällä talous- ja ympäristöpolitiikkaa, ei ajamalla marginaalisia erityiskysymyksiä.

Vaalien loppukiriä ja puolueiden kampanjointia lähtee vihreistä seuraamaan kampanjapäällikkö Ville Tuominen.

Niinistö pitää punavihreän liittouman voittoa yhä mahdollisena, jos Sahlin pystyy nousemaan Fredrik Reinfeldtin rinnalle tasavertaiseksi vaihtoehdoksi.

”Mutta jos punavihreidenkin puolella pidetään Reinfeldtia uskottavampana pääministerinä, niin peli on pelattu.”

Bengtssonin mukaan punavihreän liittouman voittaessa demarit voi haluta muodostaa hallituksen yli nykyisten liittoumarajojen. Oikeistopuolueet tyytynevät mieluummin vähemmistöhallitukseen.

Ruotsin valtiopäivävaalien kuumat perunat

  • Työllisyys talouskriisin jälkeen, Oikeistoallianssi on omasta mielestään tehnyt oikeaa talouspolitiikkaa ja haluaa nyt jatkaa kohti täystyöllisyyttä. Oppositio on arvostellut oikeistoa erityisesti nuorisotyöttömyyden hoidosta. Työttömyysprosentti Ruotsissa on kahdeksan.
  • Eläkeläiset. Työssäkäyvät saavat tuloistaan verovähennyksen, johon eläkeläiset eivät ole oikeutettuja. Punavihreä allianssi haluaisi poistaa verokuilun palkansaajien ja eläkeläisten väliltä.
  • Kotitalousvähennys. Erityisesti sosiaalidemokraatit vastustavat kotitalousvähennystä, koska he pitävät sitä rikkaiden etuna ja ideologisena kysymyksenä.

Hmm.

M.K.Korpela | 13.09.2010 13:09

***Muut syyt löytyvät sosiaalidemokraattisesta puolueesta. Bengtssonin mukaan sitä vaivaa sama identiteettikriisi kuin muitakin Euroopan demareita.***

Ruotsin SDP:n riesa on juuri punavihreä yhteistyö. Entinen pomopuolue on nyt vain yksi punavasuripuolueista, ja sitäpaitsi ilmiselvästi Ruotsin Vasemmistopuolueen (marxistit) ja Miljöpartietin ohjailtavissa ja pompoteltavissa. Lisäksi punavasurit ajavat asioita, jotka aivan oikeasti ovat SDP:n peruskannattajien keskuudessa vähemmän suosittuja kuin mitä esim. Vihreä Lanka haluaisi uskoa. Esimerkiksi Byggnads (Ruotsin Rakennusliitto) ei suinkaan ole mikään RFSL (Seta) -linnake, paremminkin päinvastoin.

Ruotsin SDP:n uhkana on lisäksi myös SD, eli siis se mahdollisuus että valtiopäiville nousee keskustavasemmistolainen puolue joka haluaa laskea maahanmuuton realistiselle tasolle. Punavihreiden löyhäpäinen maahanmuuttokanta vie ääniä, haluttiinpa tai ei. Maahanmuutto on aiheena sellainen 150-kiloinen gorilla joka istuu olohuoneen sohvalla, ja jonka olemassaoloa yritetään olla näkemättä.

Kokonaisuutena Ruotsin SDP:n riesa on, että omasta profiilista ei ole pidetty kiinni osin johtajuuskriisin takia - Mona Sahlin ei ole paras mahdollinen valinta. Niinpä SDP on antautunut toisaalta Vänsterpartietin ja Miljöpartietin pompoteltavaksi ja toisaalta SD:n raadeltavaksi.

Ihmisen epärationaalisuus

Johannes Enkeli | 14.09.2010 19:19

Äänestäjälle lomake eteen: kohta kohdalta talouspolitiikan pääkohdat läpi; haluatko työttömyysturvaa nostettavan vai laskettavan; haluatko yksityistää rautatiet; haluatko sitä tai tätä... Aina käy niin että vasemmistokoalition kanta voittaa ylivoimaisella äänten enemmistöllä. (Lähde: Dagens Industri; 13 (?) syyskuuta).

Mutta sama änestäjäkunta äänestää pian oikeistokoalition valtaan.

Eh? Ei mitään uutta? Ihminen on aina lyhytnäköinen, tietämätön ja epälooginen. Eihän maailma muuten olisi mitä se on.

Jenkeissä sama

Lasse Leipola | 15.09.2010 8:54

Muistaakseni Yhdysvalloissa joskus kysyttiin ihmisiltä, mitä mieltä ovat juuri em. asioista. Lopputuloksena kansa oli keskimäärin enemmän vasemmalla kuin demokraatit. Amerikkalaisen unelman (=rikastumisen) toivossa köyhänkin kannattaa äänestää rikkaan etujen puolesta...

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.