Sähköautoja uhkaa videoiden kohtalo

10.2.2010

Euroopan unioni haluaa varmistaa sähköautojen yleistymisen yhtenäistämällä niiden valmistusta ja tekniikkaa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Beta vai VHS? Aika näyttää miten Mitsubishin latausjärjestelmä menestyy.

Kuva: Lasse Leipola

”Latausjärjestelmien epäjärjestys on saatava kuntoon, ettei sähköautoille käy kuten videoteknologialle”, EU:n puheenjohtajamaan Espanjan teollisuusministeri Miguel Sebastian sanoi tiistaina pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Videoteknologian käyttöönotto tökki aikanaan lukuisten kilpailevien formaattien vuoksi. Samaan tapaan jokainen autovalmistaja on itse kehittänyt omia latausjärjestelmiään.

Sebastian arvioi, ettei tekniikan harmonisoiminen edes tule kovin kalliiksi.

”Se, mikä tulee kalliiksi, on jos joudumme viiden vuoden päästä vaatimaan, että autovalmistajat muuttavat valmiita konseptejaan”, hän sanoi.

Sähköautoja uhkaa videoiden kohtalo

Mauno Aho | 18.02.2010 8:10

Terävä huomio. Autonvalmistajilla on pitkät perinteet pyörän keksimisestä yhä uudelleen ja vain omaan käyttöön, salaisella dokumentaatiolla. Kun vielä lisätään sähköalan vanha kansallishenkisyys "missään maailmassa ei löydy niin viisasta insinööriä kuin suomalainen Sähkötarkastuslaitoksen insinööri", on soppa valmis. EUn pitäisi todella ryhdistäytyä ja oikeasti ensin aikaansaada riittävästi detaljeihin menevät standardit ja sitten oikeasti vaatia jopa saksalaisia ja ranskalaisia autojättejä noudattamaan niitä. Kysymys on tahdosta.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.