Sadat vastustivat turkiksia ja Anttilaa säästä piittaamatta

22.2.2010

Järjestäjien mukaan noin kolmesataa ihmistä osallistui tänään maanantaina järjestettyyn mielenosoitukseen, jossa vaadittiin maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) eroa.

Läpi tuiskun. Sadat mielenosoittajat vaativat tänään Sirkka-Liisa Anttilan eroa.

Kuva: Mikael Ahlfors

”Hienoa, että osallistujia oli näin paljon, vaikka junat eivät kulje, satoi lunta ja sää oli kylmä. Tämä on suurin eläinten oikeuksia puolustava mielenosoitus kymmeneen vuoteen”, sanoo Oikeutta eläimille -yhdistyksen tiedottaja Janna Rancken.

Hän arvioi, että viime viikolla julkistetut kuvat ovat järkyttäneet aktivistipiirien lisäksi myös tavallisia kansalaisia.

”Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta, kun eläinten oloista tuli paljastuksia. Sirkka-Liisa Anttila on vältellyt ottamasta vastuuta”, Rancken sanoo.

Anttila ei itse kohdannut mielenosoittajia, sillä hän on ulkomailla.

Reiluuden nimissä

Helmasynti | 22.02.2010 17:30

Eikö voitaisi tänne lehden blogiin kommentoimisen asemasta käydä avointa kansalaiskeskustelua suoraan ministerin kanssa. Tiedot löytyy helposti goolgettamalla. http://www.vn.fi/hallitus/jasenet/maa-ja-metsatalousministeri/fi.jsp

Meininki oli hyvä!

Timppa | 22.02.2010 20:31

Meininki oli hyvä ja mielenosoittajat rauhallisia jos ei oteta lukuun kovaa ääntä. Asia tuli varmasti kaikille selväksi, joten järjestäjätkin ovat varmasti tyytyväisiä.

Olin paikalla kuvaamassa:
http://winku.fi/menossa/oikeutta-elaimille-turkisteollisuus-kiellettava/

Tässä on vähän sama ongelma

mir | 22.02.2010 21:26

Tässä on vähän sama ongelma kuin päästökaupassa, Kiinassa tehtaat eivät saastuta vähemmän eikä eläinten suojelu ole parempaa, veikkaan jopa huonommin, molemmissa asioissa.

Turkistarhausta on lisättävä

Jaanuska | 23.02.2010 20:33

Jottei turkistuotanto ja siitä saatavat tuotot ja työpaikat valuisi ulkomaille, olisi tarhausta lisättävä rajusti kotimaassamme, sillä muualla ei osata hoitaa ja jalostaa yhtä laadukkaasti turkiksia kuin Suomessa ja tulevaisuudessa turkiksista tulisi kallista tuontitavaraa meille pohjoismaalaisille. Mikään ei voita kunnollisia turkiksia, kun pitää tarjeta pohjoisissa olosuhteissa ja samalla saadaan työllistettyä muutakin tuotantoa, kuten maanviljelystä, pukimoteollisuutta, sekä kosmetiikkateollisuutta, sillä laadukkaimmat saipuat ja shampoot, sekä säihkyvimmät meikit tuotetaan turkisteollisuuden jätteistä eli ruhoista ja lopusta tulee hyvälaatuista rehujen raaka-ainetta. Tämä on sitä todellista viherpiipertäjien kaipaamaa kierrätystä, eikä siinä ole meille elämää ymmärtäville mitään uutta, mutta "kettutytöille" kaikki uusi ja outo on kamalaa, kun ovat tottuneet saamaan kaiken kaupasta, eikä ole tarvinnut kysyä alkuperää mihinkään. Nyt kun joku on agiteerannut heitä vastustamaan tällaista, niin useimmat lähtevät mukaan ajattelematta sen enempää, kunhan luulevat olevan hyvässä mukana, kuten trendikkäiden on tapana. Jos kaikenlainen kustannustehokas eläintenpito ja samalla maanviljely lopetettaisiin, kuten nämä "kaikensuojelijat" kovaäänisesti vaativat, niin ruoka loppuisi niin heiltä, meiltä kuin eläimiltäkin ja lopulta Tellusta asuttaisi kaksi torakkaa ja muutama karhukainen, se lienee näiden mukamas-luontoihmisten tavoite.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.