Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tiina Jutila / Vihreät

Anni Sinnemäki.
Tasa-arvoa. Anni Sinnemäki sanoo, että maahanmuuttajat voisivat hakea töitä nimettömästi. Tiina Jutila / Vihreät

Tasa-arvoa. Anni Sinnemäki sanoo, että maahanmuuttajat voisivat hakea töitä nimettömästi.

Sinnemäki laittaisi maahanmuuttajat työnhakuun nimettöminä

21.10.2008 15.30

Jukka Vahti

Vihreät haluaa antaa kaikille maahanmuuttajille oikeuden kielikoulutukseen, helpottaa Suomen kansalaisuuden saamista ja sijoittaa maahanmuuttajat asumaan nykyistä monipuolisemmin eri alueille.

Vihreiden maahanmuuttoteesejä esitteli tiistaina eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki.

Hänen mielestä maahanmuuttajille pitäisi kunnissa myös antaa mahdollisuus työnhakuun nimettömänä. Näin voitaisiin välttää syrjintää nimen perusteella. Hakijan nimi voisi paljastua vasta työhaastattelussa.

"Tällöin työnhakija ainakin pääsisi osoittamaan omaa pätevyyttään ja kertomaan omasta osaamisestaan", Sinnemäki sanoo.

Hänen mukaansa nimettömästä työnhausta on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi Ruotsissa.

Kuntavaalien lähestyminen on vilkastuttanut keskustelua maahanmuutosta erityisesti vihreiden, Rkp:n ja perusuomalaisten välillä.

Vihreä Lanka kertoi pari viikkoa sitten, että perussuomalaisten ehdokaslistoilla on useita maahanmuuttajavastaisia ja kansallismielisiä ehdokkaita.

Sunnuntain Aamulehdessä eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) arvioi perussuomalaisten ehdokkaita huolestuttavan maahanmuuttajavastaisiksi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvioi Thorsin kommentteja maanantain Ilta-Sanomissa "asiattomaksi hyökkäykseksi".

Vihreiden teesit maahanmuutosta:

  1. Kansalaisuuden saamista helpotettava
  2. Kaikille tulijoille oikeus kielikoulutukseen
  3. Aktiivista kotouttamispolitiikkaa
  4. Kuntien työntekijöille koulutusta
  5. Maahanmuuttajia ei pidä keskittää liikaa samoille asuinalueille
  6. Monikulttuurisia kouluja tuettava
  7. Anonyymia työnhakua kokeiltava kunnissa

maahanmuutto 




Viite