Soininvaaran uusi kirja paljastaa satasen salat
Näihin se tyssäsi: yllättäen iskeneeseen lamaan, ylemmän keskiluokan lyhyen aikavälin etuja varjelleeseen kokoomukseen ja omaa asemaansa mustasukkaisesti puolustaneisiin työmarkkinajärjestöihin.
Pettynyt. Osmo Soininvaaran mielestä Sata-komitean työssä olisi pitänyt kuunnella enemmän tutkijoita ja vähemmän edunvalvojia.
Kuva: Natalia BaerNämä tekijät vihreiden konkarivaikuttaja ja entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara nimeää suurimmiksi syiksi siihen, että suurin toivein vuonna 2007 asetetun, sosiaaliturvan kokonaisuudistusta pohtineen Sata-komitean tulokset jäivät odotettua vaatimattomammiksi.
Soininvaara ruotii suomalaista sosiaalipolitiikkaa ja Sata-komitean työtä ja tuloksia uudessa kirjassaan Sata-komitea. Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa.
Yhden syyllisen Soininvaara nimeää erikseen. Hän on komitean jäsenenä ollut Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, joka oli Soininvaaran mukaan poliittisesti selvästi enemmän oikealla kuin kokoomuksen peruslinja.
”Kokoomuslaisia on moneen junaan”, Soininvaara kirjoittaa, ja toteaa, että esimerkiksi kokoomusta lähellä oleva Suomen yrittäjien Jussi Järventaus oli komiteatyössä hänen lähimpiä liittolaisiaan.
Sata-komitean työ kariutui käytännössä työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen tammikuussa 2009 tekemään niin sanottuun sosiaalitupoon. Siinä perusturvan korotukset sidottiin ansiosidonnaisen sosiaaliturvan korotuksiin. Tämä taas teki korotuksista niin kalliita, että ne jäivät tekemättä.
Vaan mitä komitean perusturvajaostoa johtanut Soininvaara itse olisi voinut tehdä toisin?
”Keskustelin liikaa tutkijoiden kanssa ja yritin saada aikaan tiedollista ilmapiiriä siitä, mitä tässä voidaan tehdä. Aliarvioin täysin sen, että tässä tehdään poliittisia ohareita, eikä tutkijoiden näkemyksillä ollut painoarvoa”, Soininvaara sanoo Vihreälle Langalle.
Hänen mukaansa tärkein opetus on, että komitean työ pitää organisoida täysin eri tavalla. Ensin pitäisi laatia riippumattomien tutkijoiden tekemä selvitys, jonka kimppuun eri tahojen edunvalvojat päästettäisiin vasta myöhemmin.
Pettymyksestä huolimatta Soininvaara pitää komitean työn tuloksia komeina. Tärkeimmäksi yksittäiseksi saavutukseksi hän nostaa takuueläkkeen, ja muistuttaa, että sen lisäksi komitea laati pitkän listan mahdollisista parannuksista.
”Olisi vaatinut valtavan määrän työtä yksittäisissä työryhmissä, jotta olisi saatu aikaan vastaava määrä reformeja”, Soininvaara arvioi kirjassaan.
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









ansiosidonnaisuus tappaa !
ja nyt ollaan siinä tilanteessa että suomen 250 000 työttömästä
110 000 kuukuu ansiosidonnaisen korvauksen piiriin ja 140 000
kärvistelee nälkärajoilla .
eipä ihmekkään että jengi persuuntuu - ayjärjestöt kun tekivät
köyhälle sen kavalimman oharin .
Ansiosidonnaisuus mitään tapa
SAK laskeskeli, että satasen korotus työttömyysturvaan tulisi maksamaan siinä 300 miljoonaa, mikäli ansiosidonnaiset pidettäisiin paketissa mukana. Onhan se paljon rahaa, mutta hallitus on jaellut moninkertaisesti sen summan kaiken maailman veronkevennyksinä erilaisille omistajille.
Politiikka on valintoja. Hallitus olisi voinut valita, että työttömyysturva on niin tärkeä asia, että siihen kannattaa panostaa. Sen sijaan päätettiin, että joku metsänomistajien perintöverot ovat isompi epäkohta. Turha tästä ay-liikettä on syyttää.
Kirjoita uusi kommentti