Sopulipaljouden seuraus: Tämä pöllö palasi

18.8.2011

Tunturipöllöjen pesintä on onnistunut Lapissa ainakin kuudella pesällä, kertoo Metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollila. Edellisen kerran Suomessa äärimmäisen harvinaisen pöllön pesintätulos oli Ollilan mukaan näin hyvä 1970-luvulla.

Täällä taas. Lapin hurja sopulivuosi on saanut huippuharvinaisen tunturipöllön asettumaan Suomeen vuosien tauon jälkeen.

Kuva: Tony Hisgett (Creative Commons)

Tunturipöllöjen pesintämenestys johtuu ennen kaikkea tämän vuoden sopulipaljoudesta. Sopulien lisäksi myös muita myyriä on ollut paljon. Tunturipöllöt aloittivat pesinnän kaikkiaan kymmenessä paikassa ja siis kuudella pesällä havaittiin poikasia kesä-heinäkuun taitteessa.

"Luultavasti nämä poikaset ovat selvinneet lentoon asti", Ollila arvelee.

Kaikki löydetyt pesät sijaitsevat Utsjoella, jossa myös sopulikanta näyttää olevan vahvin.

Tunturipöllö on luokiteltu Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi, edellinen varmistettu pesintä on vuodelta 2007. Tunturipöllöjen elinalue on kuitenkin paljon Suomen Lappia laajempi ja kokonaisuudessaan kanta ei ole uhanalainen.

"Tunturipöllö on vaeltava laji. Suomessa nyt pesivien pöllöjen elinalue yltää Atlantilta Uralille", Ollila kertoo.

Suomessa nyt syntyneet pöllöt eivät siis ole kotiseutu-uskollisia. Ne pesivät aikanaan jonnekin päin laajaa tundraa, sinne missä sattuu olemaan riittävästi syötävää.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.