Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

unep.org

Äänipalkit.
Alussa. Amerikkalainen Schmidt ja suomalainen Leisma ovat keränneet valtaosan ensimmäisistä äänistä.unep.org

Alussa. Amerikkalainen Schmidt ja suomalainen Leisma ovat keränneet valtaosan ensimmäisistä äänistä.

Suomalainen taistelee kansainvälisen ekoblogikilpailun voitosta

2.4.2013 8.51

Lasse Leipola

Espoolainen Inka Leisma kilpailee YK:n alaisen ympäristöohjelma UNEP:in blogikilpailun voitosta. Leisman finaaliteksti on otsikoltaan Diamonds are Not Forevers (suom. Timantit eivät ole ikuisia).

”Varsinainen kilpailutekstini käsittelee tämän sukupolven mahdollisuuksia muuttaa kulutustottumuksiaan tiedostavampaan suuntaan. Ensimmäisellä kierroksella saimme kirjoittaa vapaasti ruokahävikistä, ja toista kierrosta varten meille annettiin valmiit, tiedostavaa kulutusta ja sosiaalista mediaa koskevat aiheet”, Leisma sanoo tiedotteessaan.

Hän on kirjoittanut keväästä 2011 lähtien englanninkielistä Yalotar-blogia, jossa käsitellään muun muassa kestävää kuluttamista.

Äänestys alkoi vasta eilen maanantaina ja tällä hetkellä kisaa johtaa amerikkalainen Ty Schmidt, joka kirjoitti oman kilpailutekstinsä kolmevuotiaan poikansa näkökulmasta. 14. huhtikuuta päättyvän äänestyksen voittaja lähtee kesäkuun alussa Mongoliaan seuraamaan kansainvälisen ympäristöpäivän juhlintaa.




Viite