Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomalaisprofessori: Euroalueen säästöpaketit ruokkivat lamaa

5.12.2011 13.59

Jukka Vahti

Valtioiden menoja suitsitaan parhaillaan ympäri Eurooppaa euroalueen velkakriisin taltuttamiseksi. Tavoitteena on vakuuttaa sijoitusmarkkinat euromaiden taloudenpidon vastuullisuudesta.

Italian hallitus hyväksyi eilen sunnuntaina uuden säästöpaketin, johon kuuluu menoleikkauksien lisäksi veronkorotuksia ja eläkeuudistuksia. Hallituksen mukaan paketin arvo on 20 miljardia euroa. Samalla maan valtiovarainministeri Vittorio Grilli arvioi Italian vajoavan ensi vuonna taantumaan.

Italian lisäksi uusia säästöjä valmistellaan parhaillaan esimerkiksi Espanjassa. Suomessa säästöpäätöksiä tehtäneen maaliskuussa, kun hallitus päättää valtion lähivuosien menokehyksistä.

Miten taloussuhdanne voi kääntyä kasvu-uralle, jos julkisia menoja karsitaan samanaikaisesti eri puolilla läntistä maailmaa?  

"Ei mitenkään, varsinkin jos Euroopan Keskuspankki jatkaa nykylinjalla. Seurauksena on koordinoitu syvä taantuma tai peräti lama", sanoo kansainvälisen kaupan professori Pertti Haaparanta Aalto-yliopistosta.

Hänen mukaansa taantuma tai lama tarkoittaisivat myös sitä, että valioiden budjettialijäämät pienenisivät vain vähän. Haaparannan mielestä yhteinen elvyttävä talouspolitiikka toimisi nykytilanteessa paremmin kuin yhtaikaa tehtävät leikkaukset.

"Kääntäen voidaan sanoa, että yhteisellä maltillisella elvytyksellä taantumaa voidaan vähintäänkin lievittää ilman suurta vaikutusta budjettialijäämiin. EU on kokonaisuutena melko suljettu talous, joten yhteisen elvytyksen hedelmät pysyisivät sen sisällä varsin hyvin."




Viite