Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Istock

Mallinukke kuvituskuvassa.
Istock

Suomeen tulossa tiukennus seksinostoon – täyskielto vielä kaukana

25.8.2014 8.26

Hanna Eriksson

Seksinoston täyskielto on vähentänyt prostituutiota Norjassa. Tähän tulokseen tuli Norjan hallituksen tilaama tutkimus, joka selvitti seksinoston kieltävän lain vaikutuksia. Raportti julkaistiin viime viikolla. Laki on ollut voimassa vuodesta 2009.

Lain vaikutukset ovat raportin mukaan sellaiset kuin on toivottukin: yhdessä parituksen ja ihmiskaupan vastaisten lakien kanssa seksinoston kriminalisointi on tehnyt Norjasta vähemmän kiinnostavan maan prostituutioon perustuvalle ihmiskaupalle. Ihmiskauppiaiden riskit ovat kasvaneet ja voitot pienentyneet.

Raportin mukaan tarkkoja arvioita prostituutiomarkkinoiden koosta ennen ja jälkeen lain säätämisen ei ole, mutta trendi on tutkimuksen mukaan ollut laskeva. Arviot ovat kuitenkin hyvin epävarmoja.

Suurin lasku on ollut Oslon katuprostituutiossa, joka on raportin mukaan mahdollisesti noin puolittunut. Sisätiloissa tapahtuvan prostituution raportti arvioi pienentyneen 10–20 prosentilla.

Naisasialiitto Unioni ja Exit – pois prostituutiosta -järjestö totesivat tutkimuksen julkaisun jälkeen, että Norjan malli pitää ottaa pohjaksi myös Suomen prostituutiolainsäädännölle.

”Suomessa pitää olla tavoitteena prostituution vähentäminen. Kannatamme seksinoston täyskieltoa. Prostituution haitat vähenevät, kun prostituutio vähenee”, sanoo Exitin toiminnanjohtaja Tanja Auvinen.

Suomen eduskunnan käsittelyyn on lokakuussa tulossa oikeusministeriössä valmisteltu lakiesitys  osittaisesta seksinostokiellosta. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) itse kannattaa täyskieltoa, mitä ei nyt esitetä.
Jos laki hyväksytään, ihmiskaupan kohteena olevan ihmisen hyväksikäyttö tulisi rangaistavaksi myös tuottamuksellisesti tehtynä eli huolimattomuuden takia. Nykyisen lain mukaan teko on rangaistava tahallisena.

Unioni ja Exit pitävät Henrikssonin esitystä toimimattomana kompromissina. Auvisen mukaan tavoitteena pitää olla täyskielto. Tärkeää on myös lisätä huomattavasti tukea niille, jotka haluavat pois prostituutiosta. Myös ennaltaehkäisevää työtä pitää Auvisen mukaan lisätä.

”Lisäksi ulkomaalaislakia pitää muuttaa niin, että seksin myyminen ei ole käännytysperuste, kuten nyt.”

Norjassa tehdyn tutkimuksen tutkijaryhmä ei löytänyt todisteita siitä, että väkivalta prostituoituja kohtaan olisi lisääntynyt kuten ennen lain säätämistä epäiltiin.

Prostituoitujen mukaan he ovat kuitenkin lain voimaantulon jälkeen olleet enemmän huolissaan turvallisuudestaan. Päätös asiakkaan valinnasta pitää tehdä nopeammin ja kynnys raportoida väkivaltaisesta asiakkaasta on korkeampi kuin ennen lakia. Norjan raportin mukaan prostituoitujen pitää myös työskennellä nyt enemmän, jotta he saisivat samat tulot kuin 2008.

Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen vastustaa seksinoston kriminalisointia.

”Kannatan ihmis- ja seksuaalioikeuslähtöistä näkökulmaa seksityöhön. Kieltojen pystyttäminen ei ole seksityöntekijöiden oikeuksien kunnioittamista.”

Paalasen mukaan Suomessa pitäisi olla tavoitteena ihmiskaupan ja kaiken väkivallan kitkeminen seksikaupasta. Hän muistuttaa, että täyskielto ei edistä yhteistyötä rikosten selvittämiseksi.

”Ihmiskaupan estämiseksi poliisin pitäisi tehdä yhteistyötä seksityöntekijöiden ja heidän asiakkaidensa kanssa. Nyt keskitytään molempien jahtaamiseen. Se ei edistä ihmiskaupparikosten selvittämistä”, Paalanen sanoo.

Suomessa Pro-tukipiste, joka edistää seksialalla työskentelevien ihmisten oikeuksia, vastustaa seksuaalipalveluiden oston täyskieltoa. Sen mukaan kielto luultavasti siirtäisi prostituution yksityisiin tiloihin, mikä vaikeuttaisi tukitoimia ja seksityöntekijöihin kohdistuvan vakavan rikollisuuden ilmituloa.
Myös Human Rights Watch päätti viime vuonna suosittaa seksityön dekriminalisointia.

prostituutio 




Viite