Suomen aluevesillä päästellään yhä vähemmän öljyä mereen
Öljypäästöjen määrä Suomen merialueilla jatkaa laskuaan. Viime vuonna todennettiin yhteensä 57 öljypäästöä, kun kahtena aiempana vuonna määrä on ollut noin 70.
Valvontalennoilla havaittiin yhteensä 18 öljypäästöä, mikä on lähes yhtä vähän kuin vuonna 2009, jolloin päästöjä havaittiin 16. Sitä edeltävien kymmenen vuoden aikana havaintojen määrä oli 35:n ja 107:n välillä.
Myös öljypäästöjen keskimääräinen koko on ollut laskussa. Lentovalvonnalla havaittujen öljypäästöjen keskimääräinen tilavuus oli noin 30 litraa. Kolmena edellisenä vuotena keskimääräinen päästökoko on ollut yli 100 litraa ja esimerkiksi vuonna 2005 havaittujen päästöjen keskitilavuus oli 608 litraa.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan laskun taustalla on kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen ja kasvanut kiinnijäämisriski.
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti