Suomi ei ole maahanmuuttajan suosikkimaa
Suomessa asuu vähän ulkomaalaisia verrattuna muihin EU-maihin, käy ilmi Eurostatin julkaisemasta Foreign Citizens in the EU27 -julkaisusta. Kaikista EU-maiden asukkaista ulkomaalaisia on 6,5 prosenttia, mutta Suomesta heitä löytyy vain 2,9 prosenttia väestöstä.
Suomen ulkomaalaisista noin yksi prosentti on muiden EU-maiden kansalaisia ja 1,8 prosenttia EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisia.
Muussa kuin asuinmaassaan syntyneitä löytyy Suomesta 4,3 prosenttia väestöstä, kun luku koko EU:n alueella on 9,4 prosenttia.
Suomea vähemmän ulkomaalaisia löytyy vain Puolasta, Slovakiasta, Unkarista ja Liettuasta. Puolassa ulkomaalaisia on väestöstä 0,1 prosenttia, Slovakiassa 1,2 prosenttia, Unkarissa 2,0 prosenttia ja Liettuassa 1,1 prosenttia.
Eniten ulkomaalaisia sen sijaan asuu Luxemburgissa, jonka asukkaista 43 prosenttia on jonkin muun maan kansalaisia.
Julkaisussa arvellaan korkean luvun johtuvan siitä, että Luxemburgissa asuu paljon muiden EU-maiden kansalaisia, jotka eivät ole hakeneet uutta kansalaisuutta, koska he saavat EU-kansalaisina lähes samat edut kuin syntyperäiset luxemburgilaiset.
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








"vain"
Kansalaisuuden saaneita ulkomaalaisia ei tosiaan lasketa ulkomaalaisiksi. Ulkomailla syntyneitä Suomessa asuvista on noin kuusi prosenttia. Jos ulkomaalaisten määrää haluttaisiin lisätä, yksi tehokas keino siihen olisi kansalaisuuden saamisen vaatimusten tiukentaminen. Toki tämä olisi vain tilastokikkailua, mutta kai siitäkin joku tulisi onnelliseksi.
Populismia
Aika populistista niputtaa kaikki maahanmuuttajat samaan.
Luxembourgin kansalaisuuslailla ei liene merkitystä?
Luxembourgisa oli ja on vieläkin melkoisen tiukka kansalaisuuslaki. Ennen vuotta 2008 kaksoiskansalaisuutta ei tunnistettu ja maan kansalaisuuden hakeminen onnistuu 7 maassaolovuoden jälkeen, Luxembourgiksi (massa on ihan oma kieli/murre). Eli ei ihan pikku juttu.
Ulkomailla syntyneitä vuonna 2010 4,7%
Toisin kuin Tero sanoo, ei ulkomailla syntyneitä asu Suomessa kuutta, vaan vuonna 2010 4,7 prosenttia. Eurostatin tilasto,jota artikkelissa siteerataan, viittaa vanhempiin tilastoihin, jolloin ao. henkilöitä oli EU-alueella 9,4 prosenttia, tällä hetkellä noin kymmenen. Suomessa asuvista Suomen kansalaisista 97 000 on syntynyt ulkomailla, joka sekin EU:n pienimpiä lukuja.
Suomessa ulkomaalaisia ja ulkomailla syntyneitä on jatkuvasti noin puolet vähemmän kuin mikä on EU-keskiarvo. Tämä ei johdu kansalaisuus- tai muustakaan lainsäädännöstä, joka ei Suomessa ole merkittävästi tiukempi tai löysempi kuin muuallakaan EU:ssa. Sen sijaan lukuun vaikuttaa "suurten ja vanhojen" EU-maiden Suomea pitempi maahanmuuton historia.
Kirjoita uusi kommentti