Suomi haluaa meripäästöt kuriin kansainvälisellä sopimuksella
Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n kokous alkaa tänään Lontoossa. Kokouksessa on tarkoitus keskustella muun muassa merenkulun energiatehokkuudesta, meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöistä ja risteilyalusten päästöistä Itämerellä.
Suomen kannan mukaan merenkulun kasvihuonepäästöjen vähentämisestä pitäisi päästä sopuun kansainvälisellä tasolla, mikä tarkoittaa esimerkiksi uusien alusten energiatehokkuusmääräysten käyttöön ottamista.
Suomen tavoitteena on kuitenkin myös se, ettei alusten liikkumista jääolosuhteissa vaikeuteta.
Merenkulun kasvihuonepäästöt ja niden vähennystavoitteet sisällytetään parhaillaan neuvottelun alla olevaan YK:n uuteen ilmastosopimukseen. Konkreettiset keinot päästöjen vähentämiseksi on tarkoitus valmistella IMO:ssa.
Itämeren hyvinvoinnille kokous on tärkeä virstanpylväs, koska siinä luultavasti hyväksytään Itämeren maiden yhteinen ehdotus Itämeren nimeämisestä erityisalueeksi, jonka veteen ei saa suoraan päästää käsittelemätöntä käymäläjätettä risteilyaluksista.
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Nyt Suomea sattuu
Kymppiuutisissa juuri kerrottiin että tämä meripäästösopimus nostaa Suomen kauppaliikenteen hintoja 50%. Mitenköhän tämä vaikuttaa meidän viennillä elävän kansan työllisyyteen ja muuhun hyvinvointiin? Kuullostaa ihan oman oksna poikki sahaamiselta.
Kirjoita uusi kommentti