Suomi hiihtää ilmastojengin hännillä

10.12.2008

Suomi sijoittui keskiviikkona julkaistussa ilmastonmuutosvertailussa sijalle 48 yhdessä Ukrainan kanssa. Viime vuonna Suomen sijoitus oli 36.

Hännillä. Suomi jäi kauas ilmastovertailun kärkisijoista.

Kuva: Istockphoto

Risuja Suomi sai etenkin politiikastaan. Suomi on toistuvasti vaatinut metsäteollisuudelleen ilmaisia päästöoikeuksia, vastustanut päästökauppatulojen korvamerkintää, ajanut maksimaalisia joustomekanismeja sekä esittänyt turvetta uusiutuvaksi energialähteeksi, luetellaan Suomen luonnonsuojeluliton tiedotteessa.

Vertailun kärjessä olivat Ruotsi, Saksa ja Ranska. Mukana oli 57 maata, jotka yhdessä kattavat 90 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Poznanin ilmastokokouksessa on huomenna torstaina vuorossa korkean tason ministeriosuus. Suomen luonnonsuojeluliitto toivoo ympäristöministeri Paula Lehtomäeltä ja Suomelta tiukempaa otetta.

”Nyt kun kansainväliset keskustelut etenevät ja Yhdysvallatkin on tulossa mukaan neuvotteluihin uudella asenteella, pitäisi EU:n osoittaa entistä tiukempaa johtajuutta omissa toimissaan. Suomella ja ympäristöministeri Lehtomäellä on hyvät mahdollisuudet viedä neuvotteluita eteenpäin” järjestön ilmastovastaava Leo Stranius sanoo.

Vertailun tekivät nyt neljännen kerran ympäristöjärjestöt Germanwatch ja Climate Action Network Europe.

ilmastonmuutosvertailu

Glowing | 10.12.2008 21:34

"Suomi sijoittui tänään keskiviikkona julkaistussa ilmastonmuutosvertailussa sijalle 48.
Vertailun kärjessä olivat Ruotsi, Saksa ja Ranska"

- onkohan tämä kovinkaan uskottavaa? Ympäristönsä raiskannut Saksa ja pohjoinen Ruotsi kärkipäässä?

- ai niin risuja onkin tullut Suomen p o l i t i i k a s t a.

- arvioijana ympäristöjärjestö G e r m a n watch..

joustomekanismeja

Glowing | 10.12.2008 21:36

Ruotsihan luopui ydinvoimastakin päätöksesnsä mukaisesti jo aikapäiviä sitten :)

Ympäristönsä raiskannut Saksa???

tutkija Pohjanmaalta | 11.12.2008 0:26

+++++ ilmastonmuutosvertailu
Glowing | 10.12.2008 21:34

- onkohan tämä kovinkaan uskottavaa? Ympäristönsä raiskannut Saksa ja pohjoinen Ruotsi kärkipäässä?

- ai niin risuja onkin tullut Suomen p o l i t i i k a s t a.

- arvioijana ympäristöjärjestö G e r m a n watch.. ++++++

Mitähän mahdat tarkoittaaa ympäristönsä raiskanneella Saksalla? Asun sekä Saksassa että Suomessa Pohjanmaalla. Missään en ole nähnyt niin raiskattua metsää kuin Pohjanmaalla, suunnattomia avohakkuualueita. Saksan luonto on kuin suurta puistoa. Matkailkaa Saksassa ja todetkaa tilanne. Saksaan verrattuna Suomi on "raiskio".

Tällä en tietenkään tarkoita Saksan teollisuusalueita. Mutta onhan Suomellakin Nesteen Kilpilahti tai Harjavalta. Ne ovat asia erikseen.

Siinä mielessä Saksa on huonommassa asemassa kuin Suomi, että ydinvoimavastaisuus on aivan tolkutonta. Se nostaa saksalaista hiilijalanjälkeä rajusti. Toivottavasti Suomi panostaa ydinvoimaan.

"Saksan luonto on kuin

Glowing | 11.12.2008 8:39

"Saksan luonto on kuin suurta puistoa."

Epäilemättä.
Saksan j ä l j e l l e jätetttyjen metsien tilaa tuskin voi moittia. Ne on ollut helppo pitää oikeina metsinä kun germaanien paperi kiskotaan Suomen metsistä...
Mutta se, että teollisuus-autobahn-bemari-Saksaa pidetään ilmastonmuutokseen liittyen mallimaana on mielestäni suht. käsittämätöntä.

"Risuja Suomi sai etenkin politiikastaan."
- ehkä täällä ei jeesustella niin paljon. Hyviä aikeita kyllä maailmaan mahtuu, kuten mainitsemani ruotsalaisten ydinvoimasta luopuminen.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.